Tuleva EU-komissaari Jutta Urpilainen sanoi äsken EU-parlamentin valiokunnan kuulemisessa, että unioni tarvitsee yhden pakolaispolitiikan.
Kun Turkki hyökkäsi tällä viikolla Koillis-Syyriaan, lausunto muuttui äkkiä polttavan ajankohtaiseksi.
Itsevaltainen ja häikäilemätön presidentti Recep Tayyip Erdogan uhkasi torstaina, että Turkki voi ohjata alueellaan olevat 3,6 miljoonaa pakolaista kohti Eurooppaa. Näin voisi Erdoganin mukaan käydä, jos EU tulkitsisi operaatio "Rauhan lähteen" hyökkäykseksi.
Uhkaus on kuultu aiemminkin, ja uhkaus tunnetusti menettää toistetuksi tullessaan tehoaan. Siltä vie tehoa myös se, että Turkki on kertonut raivaavansa Koillis-Syyrian vastaisen rajansa pintaan 30 kilometriä leveän turvavyöhykkeen ja siirtävänsä miljoona alueellaan olevista pakolaisista sinne.
Erdogan lähetti Euroopalle terveisiä sanomalla: "Hei, EU, herätys." EU:n tulisi ottaa sanat tosissaan – ei hyväksymällä Turkin hyökkäystä, vaan viimeinkin ymmärtämällä, ettei unioni pysty ratkaisemaan pakolaiskriisiä ilman yhteistä politiikkaa.
Komission väistyvä puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on sanonut, ettei EU aio osallistua turvavyöhykkeen kustannuksiin. Nähtäväksi jää, joutuuko tuleva komissio perääntymään Junckerin lausunnosta.
Presidentti Donald Trumpin hölmöstä päätöksestä vetää amerikkalaisjoukot kurdialueelta voi seurata pakolaiskriisin lisäksi se, että ahtaalle pantu ääri-islamilaisten kalifaatti ISIS voimistuu uudelleen. Myös uusien terrori-iskujen mahdollisuus Euroopassa voi kasvaa.
Euroopan unioni on tekemiensä poliittisten myönnytysten päälle maksanut vuonna 2016 tehdyllä sopimuksella Turkille miljardeja pakolaisten pitämisestä sen alueella. Turkki jäädytti sopimuksen viime heinäkuussa.
Erdoganin uhkauksen onttoudesta huolimatta unionin yhteisen pakolaispolitiikan tarpeen pitäisi viimeistään nyt tulla selväksi lautapäisimmillekin EU-johtajille. Ja vaikka Eurooppa nyt välttyisikin uudelta pakolaiskriisiltä, niitä tulee varmasti uusia.
Vuonna 2015 ihmistulva yllätti Euroopan ja EU:n housut kintuissa. Kun ei ollut yhteistä strategiaa, Euroopan maat tekivät keskenään ristiriitaisia kansallisia hätäratkaisuja ja syyttelivät toisiaan.
Niin kauan kuin unioni ei pysty sopimaan yhtenäisestä pakolaispolitiikasta, jäsenmaiden soolopäätökset jatkuvat. Ne tarkoittavat hätäratkaisuja, joilla ei hoideta ongelman juurisyitä vaan seurauksia.
Pakolaisongelmaa ei ratkaista rakentamalla muureja tai piikkilanka-aitoja sinne tänne. Sitä ei ratkaista panemalla jonkin valtion raja kiinni. Ratkaisu ei voi olla myöskään se, että Eurooppa ottaisi vastaan pakolaisia loputtomasti.
Toimiva pakolaispolitiikka tarvitsee tuekseen EU:n tehokkaasti valvotun ulkorajan. Yrityksistä perustaa vastaanottokeskuksia pakolaisten lähtöalueille ei näytä tulevan mitään lähtömaiden sisäisten sekamelskojen takia.
Suomessa tiedetään kantapään kautta, ettei maantieteelle voi mitään. Sille ei voi mitään myöskään EU:ssa. Maantieteen vuoksi suurin pakolaispaine kohdistuu etenkin Välimeren pohjoisiin rantavaltioihin.
Monien lähtömaiden kaoottisten tilanteiden takia meren yli tulevat pakolaiset on lyhyemmällä aikavälillä helpointa sijoittaa Välimeren pohjoisiin rantamaihin. Niihin kohdistuva taakka voi nousta niin suureksi, että muiden Euroopan maiden pitää osallistua kustannuksiin. Samalla pakolaisilla rahastava ihmissalakuljetus tulisi saada kuriin.
Pidemmällä aikavälillä tarvitaan taas toimia, joilla lähtöpainetta saadaan hillityksi. Se tarkoittaa Urpilaisen tehtäväksi tulevaa Afrikka-strategiaa, toimia ilmastopakolaisuutta vastaan ja kehitysyhteistyötä.
Lähtötilanne ei näytä hyvältä. EU-maiden sisäministerit eivät päässeet viikolla yhteisymmärrykseen edes väliaikaisratkaisusta, jolla sovittaisiin Välimereltä pelastettujen vapaaehtoisesta jakamisesta jäsenmaiden kesken.
Jos oikein huonosti käy, uusi pakolaiskriisi räjähtää käsiin Suomen puheenjohtajakaudella sen päälle, että viime hetken neuvottelut brexitistä eivät tuottaisi tulosta.