Kansainvälisen yhteisön alun alkaenkin muodollinen tyytyväisyys Turkin vallankaappausyrityksen kaatumiseen on haihtunut nopeasti ilmaan.
Tilalle on tullut perusteltu pelko siitä, että presidentti Recep Tayyip Erdogan käyttää tilaisuutta hyväkseen puhdistamalla armeijan, oikeuslaitoksen ja koko hallintokoneiston epäluotettavina pitämistään aineksista.
Jos kaappaus oli huonosti valmisteltu, nimilistat puhdistettavista näyttävät olleen sitäkin valmiimpina pöytälaatikossa. Erdogan onkin osuvasti kutsunut kaappausyritystä ”Jumalan lahjaksi”.
Kaappauksen takana olleet, keitä he sitten olivatkaan, tulisi saattaa oikeuden eteen. Oikeudenkäyntejä saatetaan kyllä nähdä, mutta kovin rangaistus näyttää olevan jo etukäteen selvä: kuolemantuomio. Erdogan puuhaa katuparlamenttien tuella taannehtivaa lakia, jolla kaappauksen johtajat saataisiin tuomituiksi kuolemaan.
Vastenmielistä menoa on nähty ilman kuolemantuomiota koskevaa lakiakin. Erdoganin kaduille usuttamat väkijoukot virtsasivat mediatietojen mukaan tappamiensa sotilaiden päälle kameroiden edessä ja katkaisivat terroristijärjestö Isisin tyyliin yhdeltä sotilaalta pään.
Turkin demokratian erityispiirteisiin kuuluu, että perustuslaki antaa armeijalle oikeuden puuttua politiikkaan ”kansakunnan nimissä”, jos se katsoo maallisen demokratian olevan vaarassa. Tämä vaara uhkaa nyt muuttua yhä enemmän todellisuudeksi.
EU on tehnyt monella suulla selväksi, että jos Erdogan palauttaa kuolemanrangaistuksen, neuvottelut Turkin EU-jäsenyydestä päättyvät siihen paikkaan. Huonossa hapessa ne ovat olleet tähänkin asti.
On eri asia, piittaako Erdogan EU:n uhkailusta tuon taivaallista. Hän voi hybriksessään vastavetona kuopata unionin kanssa kesällä tehdyn sopimuksen, jolla pakolaisvirta Eurooppaan saatiin tyrehtymään.
EU:ta enemmän Erdogan voi kallistaa korvaansa puolustusliitto Naton varoituksille. Natonkaan painostusmahdollisuudet eivät ole häävit, koska Turkki on strategisesti tärkeä jäsenmaa. Turkin Nato-jäsenyyttä ei olekaan kyseenalaistettu.
Etenkin Yhdysvalloilla on silti voimaa painostaa Turkkia. Kuviota mutkistaa Yhdysvalloissa maanpaossa asuva muslimisaarnaaja Fethullah Gülen, jota Turkki syyttää kaappauksen arkkitehdiksi ja jonka luovuttamista se vaatii.
Pääministeri Binali Yildirim on jo uhonnut, että Turkki pitää mitä tahansa Güleniä tukevaa valtiota vihollisenaan ja on sodassa sen kanssa. Yhdysvallat tuskin ihan vähällä suostuu Turkin vaatimukseen.
Upporikasta ja rutiköyhää pelaava Erdogan voi vastavetona EU:n ja Yhdysvaltain painostukselle ryhtyä lähestymään Venäjää ja sen samanlaista riskipolitiikkaa harjoittavaa presidenttiä Vladimir Putinia.
Ensimerkki lähestymisestä nähtiin jo ennen kaappausyritystä, kun Turkki pahoitteli venäläiskoneen alas ampumista. Presidentit sopivat sunnuntaina mahdollisimman pian toteutettavasta tapaamisesta.
Pääkirjoitus