Rovaniemi
Kun muut jo virittävät klapeihinsa tulta, tekee konkaripari Iiro Kakko ja Pekka Vesterinen vielä aivotyötä. Ohjeet luetaan tarkasti, neuvotellaan ja mittaillaan puunpalaa, jolla pitäisi tehdä käristys 50 minuutissa.
Hitaasta alusta ja letkeästä tahdista huolimatta jätkänkynttilä on tuota pikaa valmis, ruoka tehty, nuotiopaikka peitetty ja kaikki jäljet siistitty pienimpiä puunsäleitä myöten. Jotenkin käy vain niin, että Kakko ja Vesterinen pistävät repun pykälään ensimmäisten joukossa. Kun erämies osaa, ei hötkyilyyn ole tarvetta.
Erätaitajilla on taas kaikki pelissä. Ounasjotos eli erävaelluksen 33. SM-kilpailu työnsi yli 180 kaksihenkistä partiota Ounasvaaran märille rinteille torstaina Rovaniemellä. Moni lähti nautiskelemaan syksyisestä luonnosta, mutta hyvinkin parikymmentä partiota paineli taipaleelle tiukasti keskittyneenä ja hyvin valmistautuneena, vain voitto mielessä.
Ratkaisevin tekijä
on vesisade
Tekijämiehet ovat käyneet tutustumassa maastoihin ja paikallisiin oloihin jo kesällä. Arktikum, maakuntamuseo, metsämuseo, porotalous, paikallinen geologia, linnut ja kasvilajit täytyy hallita, jos mielii kirjauttaa nimensä voittajien ketjuun.
Eräkisaa ei ratkaise pelkästään kova kunto, vaan tiedot ja taidot. Kymmenillä tehtävärasteilla punnitaan kyvyt erätaidoissa, suunnistuksessa, ensiavussa ja pelastustaidoissa, luonnontuntemuksessa ja luonnonsuojelussa.
Kiire vaeltajille tulee vasta sunnuntaina aamuyöstä, kun partiot lähtevät pikataipaleelle kohti maalia. Silloin kilpaillaan vain suunnistuksessa ja nopeudessa - ja henkisen kantin kestävyydessä. Jo satakunta kilometriä vaeltaneet kärkiparit tulevat pari peninkulmaa juosten reput selässä.
Rovaniemen ympäristössä kiertävä kilpailureitti kulkee pääosin talousmetsissä, mutta vaaranrinteet, suot ja vesien ylitykset takaavat riittävän rasitusasteen.
Kisahistoria on osoittanut, että ratkaiseva tekijä erävaellusmittelössä on sää. Korkeimmillaan keskeytysprosentti on ollut peräti 66. Silloin satoi kilpailun alusta loppuun asti.
Ounasjotoksessa on palattu erätaitokisan juurille: ensimmäiset kilpailut pidettiin Saariselällä vuonna 1970, ja nyt testataan taas nimenomaan lappilaiseen eräperinteeseen ja luontoon liittyviä tietoja.
Kokemus ja taito
kulkevat kevyesti
Espoolaispari Iiro Kakko ja Pekka Vesterinen kantavat moninkertaisina SM-voittajina Ounasjotoksen ennakkosuosikin paineet. Miehillä on yhdessä tai erikseen takanaan jo vajaat 300 erilaista vaellus-, seikkailu- tai extreme-kisaa. Siinä ohessa on kilpailtu muun muassa hiihdossa, maratonissa ja vuorijuoksussa.
Lukuharrastuksetkin ovat hyväksi. "Tieto jalostuu taidoksi luonnossa", Vesterinen sanoo.
Konkarit arvostavat erävaelluksen SM-kisan korkealle. Se kysyy pitkäkestoista sitkeyttä, koska täydennys- ja huoltopisteitä ei extreme-kisojen tapaan ole. Omillaan on pärjättävä alusta loppuun, olivatpa olot millaiset tahansa.
"Eikä luonto-osaamista mitata tällä tavalla missään muualla maailmassa", Vesterinen tietää.
Tositaitajilla on omat niksinsä kisatehon turvaamiseksi ja kantorasituksen vähentämiseksi. Jotkut leikkaavat pesuohjelaput vaatteistaan tai poraavat metallitavaroihin reikiä painon keventämiseksi. Muutama gramma on paljon sadan kilometrin taipaleella. Kakko ja Vesterinen ovat panostaneet pelkistykseen ja karsintaan. Neljän päivän tarvikkeet repussa painavat lähtiessä kymmenen kiloa, ja palatessa viisi.
"Mukana on vain ravinto ja lämmön takaavat varusteet. Ei mitään muuta. Mutta tämä on meidän tapamme, ei se välttämättä muille sovi", Vesterinen muistuttaa. "Kokemus ja taito on ehkä tärkein varuste, eikä se paina mitään."
Hiihtäjät mukana
kokeilumielessä
Rovaniemen nuoret hiihtäjätähdet, yhdistetyn olympiavoittaja Hannu Manninen ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Matti Keskinarkaus heittivät repun selkään muiden mukana.
Idea oli järjestäjien, ja urheilijoiden kokeilunhalu oli vahvempi kuin temppuun liittyvät riskit. Paleltuminen ja sairastuminen olisivat ikävä vahinko harjoittelulle. "Vaatetta onkin mukana paljon. Yksi tällainen tempaus vuodessa sopii hyvin ohjelmaan, mutta enemmästä voisi jo olla haittaa", Keskinarkaus arvelee.
Valmentajan kanssa neuvottelu oli Keskinarkaukselle helpompaa kuin Manniselle, sillä hän valmentautuu omatoimisesti. "No, ei meilläkään isä isommin vastustellut, kestävyysharjoittelustahan tällainen käy", Hannu Manninen kertoo.
Kuntopohjan kestävyydestä hiihtäjien ei tarvitse olla huolissaan, ja suunnistuksenkin Keskinarkaus uskoo sujuvan. "Muuten voi kyllä mennnä sormi suuhun", hän arvelee. Kumpikaan ei ole ollut erävaelluksella koskaan aiemmin.