Kolmannella luokalla Joni Åkerlund alkoi pelätä kouluun menoa. Olihan se tökkinyt aiemminkin, mutta nyt häntä alettiin kiusata rankasti. Kymmenen pojan porukka mätti turpaan ja sätti. Jonin synti oli se, että hän oli syntynyt romaniksi.
Kiusaaminen paheni ja paheni, kunnes viimein tuli se päivä jolloin pojat hakkasivat Jonin ja työnsivät hänet vesilätäkköön. Välituntivalvojakaan ei auttanut apua huutanutta poikaa.
-- Hän vain käänsi selkänsä ja sanoi, että itse olet omat sotkusi aiheuttanut, Joni muistelee.
Joni ei ole ainoa romanilapsi, jolle kouluun sopeutuminen tuottaa vaikeuksia. Vain murto-osa romanilapsista on päivähoidossa tai käy esikoulua. Siksi he eivät ole harjaantuneita koulunkäyntiin.
Ei kaikissa kouluissakaan olla valmistauduttu ottamaan romanilapsia vastaan. Heillä voi esimerkiksi olla vaikeuksia kielellisessä kehityksessä, koska lukeminen ei kuulu heidän kulttuuriinsa. Ei siis ihme, että moni lahjakaskin romanioppilas joutuu erityisopetukseen.
Yhteisöllisyyden haittapuolet
Kiusaamisen vuoksi Joni päätyi vaihtamaan koulua. Uudessa koulussa oli muitakin romanioppilaita, ja heidän seurassaan poika tunsi olonsa turvalliseksi. Niinkin turvalliseksi, että hän soitti heille aamuisin ja varmisti olivatko kaverit menossa kouluun. Jos he eivät olleet, ei Jonikaan kouluun uskaltanut.
Poissaoloja tulikin runsaasti, ja niiden vuoksi esimerkiksi englannin opinnot menivät läskiksi.
Runsaat poissaolot ovat tyypillinen ongelma monille romanioppilaille. Romanitaustaisen koulunkäyntiavustajan Mertsi Bergrothin mukaan tämä johtuu romanikulttuurin yhteisöllisyydestä: kun suvussa tapahtuu jotain, se käydään läpi yhdessä. Vaikkapa hautajaisiin lähdetään koko perheen voimin, ja niissä viivytään päiväkausia.
-- Kouluissa ajatellaan, että poissaolo on omaa syytä, eikä opinnoissa jälkeen jääneelle järjestetä tukiopetusta, sanoo Bergroth.
Yläasteelle siirtyminen kova paikka
Monilla romanikoululaisilla on suuria vaikeuksia koulunkäynnin nivelvaiheissa. Niin Jonillakin: siirtyminen yläasteelle oli siis kova paikka.
Pelko oli niin suuri, ettei Joni pystynyt aluksi menemään tunneille muiden oppilaiden joukkoon. Sen sijaan hän istui erityisopettajan kanssa.
Erityisopettaja tuki ja rohkaisi Jonia, ja vähän kerrassaan nuoren miehen sisu kasvoi. Pari kuukautta koulun alun jälkeen hän uskaltautui muiden oppilaiden sekaan, ja huomasi ettei koulu ollutkaan mahdotonta. Varsinkin maahanmuuttajaoppilaiden kanssa irtosi juttua, kun ruvettiin vertailemaan miten asiat tehdään kunkin omassa kulttuurissa.
-- Ilman erityisopettajaa en olisi selviytynyt, muistelee nyt 17-vuotias Joni.
Tänä päivänä Joni on saanut peruskoulun päästötodistuksen, ja hän opiskelee Helsingin diakoniaopistossa. Nuori mies on rohkaistunut niinkin paljon, että pystyy astumaan yleisön eteen kertomaan tarinansa.
-- Kolmosluokka aiheutti niin pahoja pelkotiloja, että niiden vaikutus tuntui koko kouluajan, sanoo Joni.
-- Omasta taustasta tulevasta koulunkäyntiavustajasta olisi varmasti ollut apua.