Erytropoietiini on ihmisen oma hormoni, josta 90 prosenttia muodostuu munuaisissa ja 10 prosenttia maksassa. Aine edistää punasolutuotantoa: hemoglobiini lisääntyy ja siten hapenottokyky paranee.
EPO:n käytön sijasta kestävyysurheilijat pyrkivät parantamaan hapenottokykyään korkean paikan leireillä tai alppimajoissa, joissa ilman happipitoisuus on normaalia pienempi.
EPO on ollut kiellettyjen aineiden listalla vuodesta 1990. Ensimmäiset EPO-testit tehtiin Sydneyn olympiakisoissa 2000. Suomen antidopingtoimikunta on tehnyt EPO-testejä vuodesta 2003.
Aineen dopingkäytön osoittaminen tehdään virtsanäytteestä elektroforeettisella analyysimenetelmällä, joka kykenee erottamaan elimistön oman ja lääkkeenä annetun EPO:n toisistaan sähkövirran avulla. Virtsan EPO-testi perustuu pieniin eroihin elimistön luonnostaan tuottaman hormonin ja lääkkeenä annetun hormonin pintarakenteissa.
Testi on useasti todettu luotettavaksi urheilun välimiesoikeuksissa.
EPO on analysoitava virtsanäytteestä mahdollisimman pian. EPO on valkuaisaine, joita virtsan sisältämät entsyymit hajottavat koko ajan. Näin on mahdollista, että näytteen tutkimisen siirtäminen myöhemmäksi saattaa laimentaa näytteen EPO-pitoisuuden olemattomaksi.
Vuonna 2006 juoksija Marion Jonesin antama B-näyte tutkittiin vasta kolmen kuukauden kuluttua testistä, ja Jones välttyi EPO-käryltä. Juuri tästä syystä Kaisa Variksen arvellaan halunneen siirtää B-näytteensä analysointia mahdollisimman kauas tulevaisuuteen.
Lääketieteellisesti erytropoietiinia käytetään eräiden munuaissairauksien, syöpäsairauteen tai kemoterapiaan liittyvien anemioiden hoitoon sekä valmistauduttaessa eräisiin toimenpiteisiin.