Taksiliikenne: Vi­ran­omai­set rat­sa­si­vat takseja Oulun seu­dul­la, puut­tei­ta yli nel­jän­nek­ses­sä ta­pauk­sis­ta

Onnettomuudet: Hen­ki­lö­au­to syttyi pa­la­maan Oulussa Kuu­sa­mon­tiel­lä

Epi­fyyt­te­jä kasvaa myös Suomen met­sis­sä

Suomen pohjoisissa ja karuissa metsissä ei ole television luontofilmeistä tuttuja suuria epifyyttejä, päällyskasveja, joita trooppisissa sademetsissä voi olla tiheinä kasvustoina puiden oksilla ja rungoilla.

Päällyskasvit elävät toisten kasvien päällä, mutta eivät yleensä ota aluskasvistaan ravinteita.
Päällyskasvit elävät toisten kasvien päällä, mutta eivät yleensä ota aluskasvistaan ravinteita.

Suomen pohjoisissa ja karuissa metsissä ei ole television luontofilmeistä tuttuja suuria epifyyttejä, päällyskasveja, joita trooppisissa sademetsissä voi olla tiheinä kasvustoina puiden oksilla ja rungoilla. Kaikkiaan trooppisissa metsissä tunnetaan niitä noin 28 000 lajia.

Tyypillisimpinä päällyskasveina sademetsissä tapaa saniaisia ja orkideoja. Korkealla puiden latvuksissa on myös liaaneja, jotka saavat ravintonsa maasta, mutta muuten muistuttavat kasvutavaltaan aitoja päällyskasveja. Misteliä, joka on yleinen puoliloinen Keski-Euroopassa, kasvaa harvinaisena vielä Etelä-Ruotsissa.

Ilman epifyyttejä eivät meidän metsämmekään ole. Kun kasvin käsitettä laajennetaan putkilokasvien ulkopuolelle ja otetaan mukaan sammalet ja jäkälät, puidemme rungoilla ja oksilla elää niitä kymmeniä lajeja.

Yleisimpiä ovat naavat, lupot, karpeet ja muut jäkälät. Varsinkin puiden runkojen tyviosassa on myös sammalia. Etelärannikkomme jalopuumetsissä sammalia voi olla korkealla oksistossa.



Vettä varastoon


Päällyskasvit elävät toisten kasvien päällä, mutta eivät yleensä ota aluskasvistaan ravinteita. Ne eivät siis ole loisia. Tyypilliset loiskasvit tunkeutuvat isäntäkasvinsa solukoihin juuri- tai sienirihmoillaan ja ottavat näin tarvitsemansa ravinteet ja veden.

Päällyskasvit kiinnittyvät tiukasti aluskasvinsa pintaan, yleensä kuoren halkeamiin tai kuoren pintasolukkoon. Tarvitsemansa veden ne ottavat suoraan sateesta tai ilman kosteudesta. Joillakin lajeilla on kyky varastoida vettä kuivakausia varten. Ravintonsa ne keräävät aluskasviensa pinnalta, osin myös ilmasta ja sadevedestä. Lämpimillä alueilla epifyyteillä on riippujuuria veden ja ravinnon keräämiseen. Meidän metsiemme pienillä lajeilla sellaisia ei kuitenkaan ole.

Suurten putkilokasviepifyyttien puuttuminen meiltä on seurausta talvesta. Talven kylmyys ei ehkä olisi este epifyyttien kehittymiselle, mutta pitkät pakkaskaudet kuivaavat ne. Suojattomina puiden oksilla kylmä ja hyvin kuiva ilma imee epifyyttien versoista kaiken kosteuden. Talven kylmyydessä putkilokasvien on mahdotonta saada korvaavaa vettä tilalle ja kasvit kuolevat.



Sammal kestää kuivuutta


Sammalilla ja jäkälillä on putkilokasveihin verrattaessa yksi ominaisuus, joka mahdollistaa niiden kasvun epifyytteinä meidän pohjoisissa metsissämme. Ne nimittäin kestävät täydellisen kuivumisen.

Jos niiden solukkojen vesi haihtuu kokonaan tai lähes kokonaan, sammalet ja jäkälät vaipuvat lepotilaan, jossa ne voivat olla viikkoja, kuukausia, ehkä jopa vuosia. Levossa niiden kaikki elintoiminnot ovat pysähdyksissä.

Talven pakkasilla puittemme oksilla ja rungoilla olevat jäkälät ja sammalet ovat siis yhtä kuivia kuin pakkasilma. Siitä huolimatta niiden solukko ei ole tuhoutunut, vaan odottaa suotuisampaa aikaa ja vesisateita.

Kun lepotilassa oleva sammal tai jäkälä keväällä kastuu, sen elintoiminnot viriävät ja eliö jatkaa taas kasvuaan.

Kuivuuteen kuihtuneella putkilokasvilla tuota kykyä ei ole, vaan kuivunut solukko tuhoutuu lopullisesti ja kasvi kuolee.