Sydän jyskytti jossain rintalastan päälypuolella, ihan väärässä paikassa.
Kädet hikosivat. Henkka oli myöhässä.
Hän on usein, opin myöhemmin. Ei ollut vielä lukiolaisena. Meillä on pitkä historia.
Ovi kävi. Joku leveäselkäinen ukkeli ohitti ja katsoi pitkään, ihan varmasti.
Ajatteli, että mitä tuo nainen täällä tekee. Noin heiveröinen. Menisi muualle. Ei varmaan osaa säätää laitteitakaan. Kirjanlukija.
Ensivaikutelmaa luomassa oli myös salikassini, jossa lukee Book Bag, ettei kenellekään jäisi epäselväksi, mikä todellisuudessa olen salimuijiani.
Harvoin olo on ollut yhtä epävarma kuin kolme vuotta sitten kuntosalin tuulikaapissa fysioterapeuttia odottaessa.
Mitä sinne pitää panna päälle, yritin kotona udella mieheltä, joka alkoi vitsailla jotain salikissoista.
Pitääkö olla juomapullo? Mitä jos tulee hiki ja Henkka huomaa?
”Pilates ei riitä”, hän oli sanonut, ”tarvitset lihasmassaa ja -voimaa. Selkäsi tarvitsee.”
Oli pakko uskoa, koska varpaat puutuivat aina vain.
Epävarmuus uuden edessä on opettavainen tunne keski-ikäiselle.
Työelämässä on jo pitkään saanut olla se, jolla on varmat mielipiteet ja joka otti Google Classroominkin haltuun monta lukuvuotta sitten.
Kokouksissa käteni nousee epäröimättä ja varmaan turhankin usein pyytämään puheenvuoroa. Osaan hommani.
Minä en tiedä. Minä en osaa.
Nämä ovat hyviä lauseita ääneen sanottavaksi kaltaiselleni naiselle, joka hallitsee kotonakin kaiken pystyviikkausta ja tiskikoneen oikeaa täyttöjärjestystä myöten.
Kysykää vain minulta, siinä tunnuslauseeni.
Se sopisi ihan hautakiveen kaiverrettavaksi, ellei olisi niin säälittävä.
En osaa. Näytä minulle. Kokeillaan. Yritän.
Ehkä epävarmuudessa on viisauden alku. Kenties ihmiselle tekee hyvää tulla tempaistuksi pois niiden asioiden piiristä, jotka jo osaa, siis alkaa aloittelijaksi?
Siltä on tuntunut kirjailijuudenkin suhteen.
Saa olla se, joka kysyy ja joka ei tiedä, mikä on taittovedos tai miten hullussa wordissa tehdään ajatusviiva. Jos ei osaa, voi opetella. Saa olla noobie ja rookie, epävarma kuin linnunpoika pesän reunalla.
Vaikka osaan jo jättää selän alle notkon ja hakea oikean asennon asettuessani rautatangon alle ja tiedän, mikä on sumomave, pidän kiinni sielullisesti terveellisestä aloittelijuuden muistosta.
Vetäisen tottuneesti trikoot jalkaan enkä jännitä avatessani salin oven.
Jos satun asettumaan peilin eteen, hymyilen itselleni rohkaisevasti.
Ei se mitään, vaikket osaa, salimuija, opit kyllä. Kokeile, rohkeasti.
Kirjoittaja on kuusamolainen opettaja ja kirjailija.