Isät ovat oman nimikkopäivänsä ajankohdan osalta jääneet pahasti naisten jalkoihin. Siinä missä äitienpäivä on toivoa ja kevään raikkautta tulvillaan, on isänpäivä synkeää kaamosta ja pakkasten odottelua. Päivien vaihto voisi olla virkistävä kokemus.
Isät saisivat hempeitä yöpukuja, kunnon kattiloita ja kesän odotusta. Äidit yllättyisivät vaihteeksi tuhdeista sotakirjoista, vahvasta partavedestä ja lämpimistä kalsareista. Vanhemmuuden eriytyneen juhlinnan tilalle voisi perustaa yhteisen vanhemmuuden päivän, silloin epätasa-arvoistavalla ajankohdalla ei olisi niin väliä.
Vanhemmuus on palkitsevaa, mutta raastavaa. Lapsen tulo perheeseen vahvistaa nopeasti perinteisiä sukupuolirooleja. Äiti jää kotiin hoivaamaan ja isä rientää töihin ansaitsemaan. Samalla eriytyneet vastuut kodinhoidossa jatkavat elämäänsä myös silloin, kun äiti palaa takaisin töihin.
Töihin on jossain vaiheessa palattava, sillä varsinkin pienituloisten kohdalla toisen vanhemman pitkäaikainen poisjäänti työelämästä ahdistaa perheen talouden kireälle. Vaikka rakkaus kukoistaisi, alkaa jatkuva penninvenytys ennen pitkää rassaamaan myös parisuhdetta ja siitä ei seuraa välttämättä hyvää. Pahinta on, kun lapsille joutuu pienestä pitäen opettamaan kituuttamista, vaikka säästäväisyys onkin hyve. Avio- ja avoerotilastot ovatkin lähes ainoa asia, joka näyttää ajoittain kukoistavan suomalaisessa perhe-elämässä.
Perheissä eletään moninaisten paineiden alla. Epävarmoina aikoina perhevelvollisuudet sovitellaan työelämän tarpeita vastaaviksi. Pienten lasten isät tekevätkin muita pitempää työpäivää.
Periaatteessa ei pitäisi olla hätää, sillä lainsäätäjä on huolehtinut, että myös toisin voi olla. Perhevapaiden tarkoitus on helpottaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista silloin, kun perheessä on pieniä lapsia. Perhevapaiden luettelo on pitkä: äitiys- ja isyysvapaa, vanhempainvapaa, osittainen vanhempainvapaa sekä hoitovapaa, osittainen hoitovapaa ja tilapäinen hoitovapaa.
Isillä on nykyään mahdollisuus seitsemän viikon isävapaaseen lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Kolmen viikon isyysvapaa onkin saanut suuren suosion, mutta muut tarjotut vanhempainvapaan tai hoitovapaan muodot eivät innosta perheenpäitä.
Isien haluttomuus jäädä vauvanhoitovapaille ei välttämättä ole merkki perhevastuiden tahallisesta välttelystä. Epävarmuus työmarkkinoilla on tosiasia, joka jäytää arkea kotona ja töissä, eivätkä vapaiden aikana taloutta kannattelemaan laaditut tukijärjestelmät korvaa ansiotyötä.
Suomalainen asuntopolitiikka pitää pitkälti huolen siitä, että lapset kiidätetään jo pienenä kunnalliseen päivähoitoon vanhempien kiiruhtaessa ansaitsemaan elämän puitteita. Vaikka lainankorot ovat nyt alhaalla, maksavat asunnot silti maltaita.
Tilastot perheiden ahdingosta riittävät selitykseksi, miksi työn syrjässä halutaan pysyä kiinni, vaikka kotona olisi pieniä lapsia ja miehillä olisi halua halua lasten hoitoon. Nuorilla naisilla ei nykypäivänä välttämättä ole mahdollisuutta palata työelämään, siksi aikaa, kun isä hoitaisi perhettä.
Ei siis ole vaikea päätellä, mihin perhe päätyy vanhempainvapaalla, kun katsotaan kumpi jää kotiin. Pienipalkkaisilla töillä on muutenkin vaikea elättää perhettä. Vanhempain- ja hoitovapaat tuntuvat varakkaille tarkoitetuilta ylellisyyksistä tilanteissa, joissa jo muutenkin on turvauduttava toimeentulotukeen, vaikka olisi palkkatyössä.
Erilaiset viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen kampanjat isien kannustamiseksi käyttämään nykyistä enemmän oikeuksiaan perhevapaisiin eivät vaikuta, niin kauan, kun työelämä on epävarmaa ja huonosti palkattua.