Kirjoittaja on pääesikunnan koulutusosaston päällikkö.
odankäynnin luonteen on sanottu muuttuneen. On tarpeen tarkastella, minkälaisiin muuttuneisiin sotiin Yhdysvallat, Naton muut jäsenmaat, EU ja sen jäsenmaat sekä Venäjä kuvittelevat sotilaallista voimaa tarvitsevansa.
Tarkastelun lähtökohtana ovat sotilaallisen voiman kehittämisen megatrendit, joita ovat asevoimien teknologisointi ja ammattimaistaminen. Ne näkyvät selvästi asevoimien kehittämisessä.
Kehityksen sotilaallis-filosofinen peruskysymys on, paljonko teknologian avulla pystytään vähentämään tarvetta käyttää elävä voimaa. Pyrkimyksenä olisi venäläistä termiä käyttäen kontaktiton sota, jossa taisteltaisiin vain taisteluvälinein ja kehittynein teknologia voittaisi.
Tässä pyrkimyksessä on päästy vain kaksi kertaa liki haluttuun lopputulokseen, ensin Hiroshimassa ja Nagasakissa sekä Kosovossa, jossa kontaktittomuus jäi tosin väliaikaiseksi.
Kontaktittoman sodankäynnin kokeilut ovat yleensä epäonnistuneet. Dresdenin ja Saksan muiden kaupunkien sekä teollisuuskeskusten pommitukset eivät johtaneet toisen maailmansodan päättymiseen Euroopassa. Siihen johti vasta koko Saksan ja Berliinin valloittaminen maavoimilla.
Helsingin ja eräiden muiden paikkakuntien pommittaminen talvisodassa ja jatkosodassa eivät saaneet suomalaisia antautumaan. Sodan päättymiseen tarvittiin suomalaisten venäläisistä saamat torjuntavoitot talvella 1940 ja kesällä 1944. Eivätkä Yhdysvaltojen mattopommitukset auttaneet sitä Vietnamissa. Kontaktion sota on johtanut haluttuun lopputulokseen vain, mikäli aseena on käytetty ydinasetta.
Muita nykyaikaisen kontaktittoman sodan välineitä ovat risteilyohjukset ja täsmäpommit. Yhdysvallat ja eräät Nato-maat ovat käyttäneet niitä menestyksellisesti Kosovon sodan ohella Persianlahden sodassa 1991, Afganistanissa 2001 aloitetussa sodassa sekä Irakin sodassa 2003.
Täsmäaseet on tarkoitettu tuhoamaan kohteita; risteilyohjukset isompia sekä merkittävämpiä ja täsmäpommit pienempiä. Sotia, joissa niitä on käytetty, ei ole kyetty saattamaan hyökkääjän haluamaan lopputulokseen vain täsmäaseita käyttäen. Ilmaiskujen jälkeen on tarvittu hämmästyttävän paljon sellaista aseistusta käyttäjineen, joilla voi tappaa liikkuvaa elävää voimaa.
Teknologiaan turvautunut hyökkääjä tai miehittäjä on joutunut ammattiasevoimineen pahoihin vaikeuksiin hyökkäyksissä, joita ihmisten tappamiseen tarkoitettujen aseiden käyttäjät ovat tehneet. Tällaista sodankäyntiä on sen takia ruvettu kutsumaan epäsymmetriseksi sodankäynniksi.
Sitä pidetään länsimaissa jollain tavalla epäreiluna ja vääränä sodankäyntinä. Hyökkääjän kannalta epäsymmetria johtuu siitä, että se on luottanut sodankäynnin kahteen megatrendiin, eikä ole oikein valmistautunut myös vanhakantaiseen kontaktilliseen sodankäyntiin.
Puolustajan kannalta epäsymmetria tarkoittaa, että hyökkääjä käyttää tarkkoja ja tehokkaita aseita tuhoamiseen. Ne eivät ole puolustajalle korvaamattomia, koska elävä voima voi olla jatkuvassa liikkeessä ja aseet sekä räjähteet voidaan hajavarastoida. Kevytrakenteiset ja liikkuvat kohteet eivät paljastu helposti satelliittitiedustelulle, eikä niitä saa tuhottua muutamalla täsmäaseiskulla.
Hyökkääjältä tällaisen vihollisen nujertaminen edellyttäisi tiukempia otteita kuin mihin Hitlerin Saksa pystyi Euroopassa toisen maailmansodan aikana. Menestyksellisenä esimerkkinä voitaisiin käyttää niitä sotatoimia, joilla neuvostojoukot kykenivät kukistamaan Baltian metsäveljet.
Taistelevaa terroristia ei kykene tunnistamaan, koska hän ei käytä kansainvälisen oikeuden säädösten mukaista sotilaspukua tai selvästi näkyvää tunnusta. Terroristit eivät myöskään toimi sotilasjoukkona, jonka voisi havaita olevan yhteisessä johdossa. Kolmas laiton seikka on kätkeytyminen siviilivaatteissa siviiliväestön keskuuteen ennen iskuja, niitä tehtäessä ja iskujen jälkeen.
Alueellisen puolustuksen ja terrorismin muita peruseroavaisuuksia on se, että alueellisen puolustuksen eräänä menetelmänä on sissitoiminta ja terrorismin menetelmänä terroriteot. Alueellisessa puolustuksessa päämääränä on myös oman maan puolustaminen ja terrorismissa kauhun levittäminen.
Alueellisessa puolustuksessa pyritään vangitsemaan hyökkääjän avainhenkilöitä tietojen saamiseksi tai tappamaan hyökkäyksen hidastamiseksi. Terroristit taas kidnappaavat ja teloittavat ihmisiä summittaisesti saadakseen taloudellista hyötyä. Alueellisen puolustuksen taistelija voi olla valmis uhraamaan itsensä. Terroristit käyttävät aseinaan käveleviä itsemurhapommeja, liikkuvia autopommeja, lentokone- ja aluspommeja.
Epäsymmetrisen sodankäynnin keinot eivät ole aina sodankäynnin sääntöjen tai kansainvälisen oikeuden säädösten vastaisia tai kiellettyjä. Molemmissa epäsymmetrioissa käytetään henkilömiinoja, joita laukaistaan eri tavoin. Molemmissa käytetään erilaisia ansoja, epäsuoran tulen tuli-iskuja, koottuja iskuja sekä väijytyksiä ja ylläköitä. Alueellisessakin puolustuksessa käytetään ajastettuja räjähdyspanoksia, jotka vastaavat terroristien autopommeja.
Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että myös alueellisen puolustuksen kaikkia muita yleisiä keinoja on ryhdytty pitämään länsimaisessa sodankäynnissä epäsymmetrisenä sodankäyntinä.
Toinen mielenkiintoinen johtopäätös on, ettei Yhdysvalloissa ja Natossa ole valmistauduttu olemaan tällaisten keinojen käyttökohteena eikä siten alueelliseen sodankäyntiin. Kun siihen on jouduttu Afganistanissa ja Irakissa, sodankäynnin megatrendien mukaiset kehityskulut eivät ole vastanneetkaan olosuhteiden asettamia vaatimuksia.
Jo neuvostoarmeijassa tehdyissä tutkimuksissa todettiin, ettei panssariarmeija pysty läpäisemään alueellista puolustusta. Afganistanista ja Irakista on saatu selkeät havainnot siitä, että sodankäynnin megatrendien mukaan muodostetut ja koulutetut joukot eivät osaa toimia edes alueellisen puolustuksen laillisia keinoja käyttävää vihollista vastaan.
Megatrendien mukaisesti mitoitetut joukot, 22 000 sotilaan Naton nopean toiminnan joukko ja EU:n vastaava 60 000 sotilaan vahvuinen joukko ovat liian pieniä. Ne eivät edes kykene hoitamaan neljän prikaatin taisteluvoimallaan niitä tehtäviä, joihin niitä on suunniteltu. Esimerkiksi Yhdysvallat on joutunut sitomaan Irakiin 130 000 sotilaan taisteluvoiman ja Iso-Britannia 30 000 sotilastaan.