Kuka vielä muistaa, miksi Matti Vanhanen valittiin ensin pääministeriksi ja vähän myöhemmin keskustan puheenjohtajaksi sen jälkeen kun Anneli Jäätteenmäki joutui pikaisesti jättämään paikkansa Irak-gaten takia?
Päällimmäisenä syynä ei suinkaan ollut se, että Vanhasta - vaikka pitkä mies onkin - olisi pidetty poliittisilta taidoiltaan päätä pitempänä muita keskustalaisia.
Vaikka Vanhanen oli istunut jo monta vuotta puolueen varapuheenjohtajana, hän joutui päästämään jopa Paavo Väyrysen edelleen siinä Hämeenlinnan puoluekokouksessa, jossa Jäätteenmäki valittiin puheenjohtajaksi.
Vanhanen valittiin yksinkertaisesti pitkälti siitä syystä, että keskustalaiset uskoivat hänen olevan kaikkein nuhteettomin mies luotsaamaan puolueen kuiville Irak-myrskystä.
Vanhaseen nuhteettomuuteen uskoivat tuolloin sosialidemokraatitkin. Heille riitti se, että Irak-jupakassa rämettynyt pääministeri vaihdettiin pikaisesti toiseen keskustalaiseen.
Ainoastaan Vanhasen silloinen puoliso totesi: painajainen Elm Streetillä!
Vanhasta oli aikaisemmin luonnehdittu mieheksi, jota on vaikea erottaa tapetista; harmaaksi ja värittömäksi.
Kävi niin kuin moneen kertaan tapetoidun seinän kanssa. Kun vanhoja kerroksia ryhtyy repimään irti, on täysi yllätys, mitä paljastuu ja miten paljon.
Sen vanhan sanonnan, jonka mukaan hiljaisessa vedessä ne suuret kalat kutee, pääministeri itse on naisjutuillaan osoittanut nasevan osuvaksi.
Arvoituksellinen Kaarina, Tanja Karpela, Susan Kuronen (nykyinen Ruusunen), Merikukka Forsius. Ainakin heistä kohistiin ennen kuin Vanhasen käsipuoleen tuli Sirkka Mertala.
Forsius vakuutteli julkisuudelle, ettei hänellä ja Vanhasella ole ollut "minkäänlaista kahden ihmisen välistä suhdetta". Monia, outojakin, juttuja kyllä oli.
Käytiin elokuvissa, golftapahtumassa, juhlittiin ravintolassa, ilmestyttiin yhdessä Lohjan terveyskeskuksen yöpäivystykseen, jossa Forsius heitti vessapaperirullalla pääministeriä arvostelutta sivullista miestä...
Edellisten, vuoden 2007 eduskuntavaalien alla Vanhanen ja Forsius istuivat myös rinnakkain nummelalaisessa elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa "Epämiellyttävä totuus."
Kyseessä on yhdysvaltalainen dokumenttifilmi, jossa USA:n entinen varapresidentti Al Gore asiantuntijoiden avulla esittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Elokuva palkittiin samana vuonna kahdella Oscar-palkinnolla.
Koti-Suomessa ei Vanhaselle ole Oscaria jaossa vaalirahajupakasta. Epämiellyttävää totuutta sen sijaan tuntuu riittävän. Jatko-osia on jo ties kuinka monta. Eikä tässä välttämättä ole vielä kaikki.
Pieneen sivurooliin keskustan rahanjaossa Vanhanen itse kelpuutti Merikukka Forsiuksenkin. Hän oli se, joka siinä kuuluisassa ja nyt Vanhasen kannalta epämiellyttäväksi osoittautuneessa liikemiesten kohukokouksessa Kesärannassa kirjoitti lapulle Forsiuksen nimen ja pyysi tälle vaalitukea.
Pääministerin ystävättärelle heltisikin viisitonninen.
Kaikkinensa yli kaksi vuotta sitten tapahtuneista vaalirahavirroista nousee yhä uudestaan pintaan asioita, jotka ovat jo koko keskustalle epämiellyttäviä totuuksia.
Kesälaitumilla poliitikkojen kannattaisikin ainakin nimen puolesta lukaista jossain vaiheessa Milan Kunderan menestysteos "Olemisen sietämätön keveys"
Vanhaselle vinkiksi: se on elokuvanakin!