Iranin ja Yhdysvaltain välit kiristyvät vaarallisesti samaan aikaan, kun Irak pysyy kaaoksessa. Jos osapuolet eivät pysty keskustelemaan, rajun konfliktin riski on suuri.
YK:n asettama takaraja Iranille uraanin rikastamisen lopettamiseksi tuli ja meni. Kukaan ei tuntunut tosissaan edes odottavan, että Iran olisi taipunut tähän ehtoon. Seuraava askel on edessä maanantaina, kun turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa pohtivat Lontoossa Irania vastaan suunnattavia uusia pakotteita.
Kyse ei enää ole pelkästä diplomaattisesta pelistä. Panokset tuntuvat muuttuvan koko ajan kovemmiksi. Iranin lähettyvillä on nyt kaksi amerikkalaista lentotukialusta taisteluryhmineen; toinen niistä on saapunut alueelle aivan äskettäin. Yhtä suuri tulivoima Yhdysvalloilla oli koottuna Persianlahdella viimeksi Irakin sodan hyökkäysvaiheessa.
Julkisesti kaikki hyökkäysvalmistelut kiistetään johdonmukaisesti. Samaan aikaan suuri valmius ilmaiskuihin näyttää ilmeiseltä. BBC:n tietojen mukaan niiden aloittamiselle olisi Yhdysvaltain suunnitelmissa kaksi edellytystä. Joko Iranin ydinaseohjelmasta saadaan varmuus tai sitten Iranin osoitettaan sekaantuneen Irakissa iskuun, josta aiheuttaa suurta vahinkoa amerikkalaisille.
Molemmat ovat hyvin tulkinnanvaraisia edellytyksiä. Arviot Iranin kyvystä hankkia ydinaseita vaihtelevat suuresti. Irakin kaaoksessa taas voi tapahtua mitä tahansa ilman, että syistä ja seurauksista oikeasti paljon tiedetään.
Samaan aikaan Iran järjestää toistuvasti sotaharjoituksia, joissa se testaa kykyään suojautua ja tehdä vastaiskuja. Molemmat osapuolet leikkivät kirjaimellisesti tulella ja molemmat kamppailevat vaikutusvallasta Irakissa ja laajemmin koko alueella.
Nyt ollaan jo pisteessä, jossa konflikti voi riistäytyä liikkeelle ilman, että kukaan sitä varsinaisesti päättää aloittaa. Sinänsä asetelmat alueella ovat myös selkiytymässä. Britannia on juuri ilmoittanut aloittavansa joukkojensa vetämisen Irakista. Tanskakin on lähdössä. Kun Yhdysvallat vastaavasti lisää omien sotilaidensa määrää, ei entisestä liittoutumasta jää jäljelle kuin symbolisia rippeitä.
Britit yrittävät vahvistaa tätä symboliikkaa lähettämällä prinssi Harryn kohti Irakia, mutta tosiasiassa pääministeri Tony Blair koettaa jo lähes epätoivoisesti tehdä pesäeroa presidentti George W. Bushin sotapolitiikkaan. Seikkailu Irakissa on syönyt suuren osan Blairin poliittisesta pääomasta, ja hän koettaa jotenkin putsata pöytää ennen väistymistään syrjään.
Irakin "liittoumassa" vielä jotenkin mukana olevat muut länsimaat eivät ole mitenkään halunneet sotkeutua Iranin suuntaan. Kaikki pelkistyy siis Yhdysvaltoihin, ja mahdollisesti myös Israeliin.
Iranin ja Yhdysvaltain yhteenotto olisi suurin kansainvälinen katastrofi vuosikymmeniin. Sen välttämiseen on olemassa yksinkertainen keino: neuvottelut. Mutta Teheranin ja Washingtonin edustajat eivät mahdu samoihin neuvottelupöytiin. Lisäksi sekä Bushin että Iranin presidentin Mahmoud Ahmadinejadin asema on sisäpoliittisesti heikko, jolloin molemmat jopa tarvitsevat ulkoista uhkakuvaa.
Iranin täytyisi peräytyä ydinohjelmassaan ja avata se muiden nähtäväksi. Yhdysvaltain puolestaan pitäisi antaa Iranille turvatakuut ja poistaa välitön sotilaallinen uhka. Ratkaisuja ja liennytysmalleja on olemassa, mutta halua niihin ei, ja nyt liikutaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Vastuu jännityksen kiristymisestä kuuluu molempien maiden johdolle.
IAEA:n tarkastajat pääsivät helmikuun alussa käymään Isfahanin ydinlaitoksessa Iranissa.