Lontoolaisen kansanedustajan ja hänen vankilassa istuvan äänestäjänsä keskusteluiden salakuuntelu on vain yksi esimerkki muslimien ja muiden brittien välillä kehittyvistä epäluuloista. Oxfordin yliopistokaupungissa kiistellään moskeijan rukouskuulutuksista ja Lontoon kaduilla ihmetyttävät kasvonsa peittäneet naiset.
Viikko sitten Britanniassa paljastui, että poliisi on salakuunnellut lontoolaisen muslimikansanedustajan Sadiq Khanin ja hänen vankilassa istuvan äänestäjänsä ja ystävänsä Babar Ahmadin välisiä keskusteluja vierailujen aikana. Ahmad odottaa vangittuna karkotuspäätöstä Yhdysvaltoihin, missä häntä syytettäisiin terrorismista.
Vaikka brittipoliitikoille tilanne on kiusallinen, niin monien kansalaisten silmissä mahdollisesti terroritekoihin syyllistyneen vangin ja hänen vieraidensa kuuntelu ei ole mitenkään tavatonta. Kun kansalaisten suurimpiin huolenaiheisiin kuuluvat maahanmuutto, rotusuhteet, rikollisuus ja terrorismi, niin yhden vangin ja tämän vieraiden ihmisoikeudet eivät juuri kosketa.
Politiikassa kaikki on kuitenkin toisin. Britanniassa metsästetään nyt tietoa siitä, kuka kuuntelukäskyn antoi ja ketkä kaikki siitä tiesivät. Sisäministeri Jacqui Smith ja oikeusministeri Jack Straw sanovat lukeneensa asiasta lehdistä, mutta ilmeisesti ainakin jotkut ministeriöiden virkamiehet olivat tietoisia kuuntelusta.
Britit suhtautuvat yhä epäilevämmin maahanmuuttajiin. Tammikuussa tehdyn mielipidemittauslaitos MORIn selvityksen mukaan yli neljäsosa kansalaisista mainitsee spontaanisti haastatteluissa maahanmuuton ja ulkomaalaiset suurimmiksi huolenaiheikseen. Kun haastattelija vilauttaa mahdollisten huolenaiheiden listaa, niin joka toinen britti suhtautuu epäilevästi maahanmuuttoon.
Mitä kauempaa ja mitä erilaisemmista kulttuureista muuttajat tulevat, sitä epäilevämmin britit heihin suhtautuvat. Vuosi sitten tammikuussa rotusuhteet ja maahanmuutto huolestuttivat puolta vähemmän kuin nyt.
Näkyvimmin oikeuksiaan vaativat muslimit, joiden toiveet ovat usein mitä syvimmässä ristiriidassa Britannian omien perinteiden kanssa.
Oxfordin yliopistokaupungin keskustassa sijaitsevan moskeijan uskonnolliset johtajat haluaisivat oikeuden kuuluttaa rukouskutsujaan kolme kertaa päivässä. Perinteinen englantilainen pikkukaupunkiväki on asiasta kauhuissaan.
Muslimien mielestä heillä on Britannian kansalaisina oikeus uskontonsa harjoittamiseen. Vaikka moskeijan lähistöllä asuu valtaosa kaupungin 6 000 muslimista, niin rukouskuulutukset kuuluisivat myös englantilaisen keskiluokan asuttamilla kaduilla.
Paikallisten kristittyjen kirkkojen papit pitävät rukouskutsuja epäenglantilaisina. Kirkonkellojen soitto sen sijaan on perienglantilainen tapa, jota on harjoitettu 1500 vuotta.
Moskeijan rukouskutsujen kuuluvuusalueella olisi peräti 16 kristillistä kirkkoa ja Oxfordin 150 000 asukkaasta valtaosa kuuluu joko anglikaaniseen tai katoliseen kirkkoon.
Lontoossa katukuva on muuttunut muutamassa vuodessa. Keskustan kauppakaduilla näkee usein hunnutettuja naisia, jotka näyttävät kasvoistaan vain silmät. Kolme vuotta sitten heitä näki tuskin koskaan, viisi vuotta sitten ei ollenkaan.
Hunnutetut naiset ovat yleensä nuoria, Britanniassa syntyneitä muslimeja, jotka etsivät juuriaan. Heidän äitinsä ovat usein tyttäriä länsimaistuneempia.
Vaikka naiset pitävät kasvojen peittämistä oikeutenaan, niin muiden silmissä tapa on poliittinen kannanotto, jopa loukkaus.
Brittiläisessä kulttuurissa jokainen rehellinen ihminen näyttää kasvonsa. Esimerkiksi moottoripyöräilijöiden on pakko riisua kypäränsä pelkästään bensaa ostaessaan eikä minnekään sisätiloihin saa mennä kasvot peitettynä.
Musliminaisten vaatimat poikkeukset ärsyttävät ja ovat omiaan lisäämään epäluuloja.