"E­päi­len valtaa, koska siinä on jon­kin­lais­ta hy­väk­si­käyt­töä aina" – Poh­joi­sen teat­te­reis­sa eletään pie­nois­ta Sirkku Pel­to­la-buu­mia

Pohjoisessa on nyt pikkuinen Sirkku Peltola-buumi: Oulun teatterissa saa ensi lauantaina ensi-iltansa Ihmisellinen mies, Kajaanin kaupunginteatteri tarttui Pässiin.

Sirkku Peltolan mukaan kirjoittamisesta vain pieni osa on kirjoittamista. Muuten se on kirjastossa juoksemista ja ihmisten tarkkailua.

Kuva: MERJA OJALA

Sirkku Peltolasta tuli suosittu näytelmäkirjailija ensimmäisestä näytelmästä alkaen. Pitkäaikaistyöttömästä nuorukaisesta Torsti Tuliosta ja hänen äidistään kertova esikoisnäytelmä Pikku jättiläinen sai kantaesityksensä Jyväskylän ylioppilasteatterissa 1985. Torsti-trilogia nousi heti etenkin harrastajateattereiden suosioon.

– Siinä työläisperhekuvauksessa ei ollut minkäänlaista romantiikkaa. Mutta huumoria kyllä, Peltola toteaa.

Sirkku Peltola on kirjoittanut 30 näytelmää. Tuotannossaan hän on antanut äänen yhteiskunnan hylyille, orvoille, sosiaalisesti rajoittuneille, turvaverkoista ja rattailta pudonneille.

– Pikku jättiläisen etusivulla oli motto: ”Aina on oleva niitä, joilla ei ole varaa valita, mutta jotka siitä huolimatta säilyttävät naurettavan ylpeytensä.” On aika hämmästyttävää, että se on pätenyt näin pitkälle. Olen kirjoittanut samaa filosofiaa.

Pikku jättiläisessä on myös säe: ”Jos ylpeydestään kiinni pitää, voi pienestäkin jätti itää.”

– Minulla on taipumus olla heikon puolella, Peltola myöntää.

– Toisaalta olen ihmisen suhteen skeptinen. Pidän ihmistä eläinkunnan lajeista arvaamattomimpana ja vaarallisimpana, koska älynsä kautta ihmisen ulottuvuudet ovat niin mahtipontiset. Pidän ihmistä myös hyvin itsekkäänä eläimenä, ja sitä kautta pienisieluisena.

Peltolan näytelmistä on sanottu, että niissä suomalainen pikkuihminen elää keskellä suurta hämmennystä itkettävän hauskana. Mikä Peltolaa vetää heikon, hairahtuneen ja pudonneen puolelle?

– Ehkä mun on helppo samaistua siihen maailmaan. Se on omista juurista lähtöisin. Olen ihan tavallisesta duunariperheestä kotoisin. Oma kulttuuritausta on tämmöinen proletaaritausta. Sieltä lähtee jonkinlainen luokkavaisto – tämmöinen vanhanaikainen sana.

Peltola sanoo vierastavansa valtaa ja voimaa.

– Epäilen valtaa, koska siinä on jonkinlaista hyväksikäyttöä aina. Se herättää minussa oikeudentajun kysymyksen. Koen, että yhteisön ja yhteiskunnan täytyy pitää huolta niistä, jotka ei itse pärjää. Se on sivistyksen mittari. Olen äidinmaidosta imenyt tällaisen arvomaailman.

Näytelmien henkilöt kömpelöivät usein ilman omaa syytään, kun yrittävät elää visionsa mukaan.

– Vaikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnallisia kysymyksiä. Niihin voi liittyä psykologisiakin valtasuhteita. Mutta aika usein ne kyllä liittyvät yhteiskunnalliseen asemaan, tsäkään ja kaikkeen. Valta paljastuu jotenkin. Kai minulla on jonkinlainen idealismi toimivasta yhteiskunnasta siellä taustalla olemassa, Peltola pohtii.

Sirkku Peltolan innostus teatteriin alkoi siitä, kun isoveli Sulevi Peltola hakeutui teatterikouluun. Sirkku on muistellut sitä, kun KOM-teatterin kiertuebussi ajoi kotipihaan ja äiti paistoi koko porukalle lättyjä.

– Ne olivat juhlallisia ja merkittäviä tapahtumia mun elämässä.

Jyväskylän ylioppilasteatteriaikoina Sirkku Peltola tutustui Heikki Saloon, opiskelijatoveriin, teatterin harrastajaan ja lauluntekijään, josta tuli myöhemmin hänen puolisonsa ja yhteistyökumppaninsa.

Peltola on sanonut, että myötäelämisen kyky on kirjoittajan ja näyttelijän keskeinen lahja. Solidaarisuus ja lämpö hehkuu usein myös Peltolan näytelmähenkilöiden kesken.

– Kirjoitanko siinä mielessä ideaalia? Peltola kysyy itseltään.

– Ei se sitä ole. Kyllä minä olen välittämistä nähnyt ja kokenut. Se on myös todellisuutta. Pidän empatian kykyä arvokkaana ja suurena asiana. Teatteritaide perustuu empatiakykyyn. Menet jonkun nahkoihin ja katsoja vielä myötäelää sitä. Sen takia teatteri on hieno laji parhaimmillaan.

Peltola on juuri kirjoittanut ja ohjannut Tampereen Työväen Teatterissa kantaesityksen näytelmästä Pässi, jonka henkilöitä ovat paperiton, virkavaltaa pakoileva Bagdadin filharmonikkojen sellisti Damir Salman ja kainuunharmas.

Peltolan mukaan kirjoittamisesta vain pieni osa on kirjoittamista. Muuten se on kirjastossa juoksemista ja ihmisten tarkkailua.

– Jo useita vuosia on ollut tilanne, että kun kirjoitan näytelmää, niin toisesta jo syntyy aiheita ja tarinan ituja. Näytelmät syntyvät syklissä ja pukkivat toisiaan. Esimerkiksi Pässiä kirjoitin vuodesta 2012 tähän vuoteen saakka. Samana aikana kirjoitin valmiiksi Ihmisellisen miehen, Tytön ja variksen, musikaalin Tytöt 1918 ja dramatisoin Papparaisen unen.

Ihmisellinen mies tulee Oulun kaupunginteatteriin ja Pässi Kajaanin kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Ihmisellisen miehen päähenkilö Raine Kukkia on hyväntahtoinen mies, jonka elämä pettää. Työpaikka Kintuan kunnan henkilösihteerinä lähtee. Samoin vaimo. Pölynimurikauppiaaksi ryhtyvä Raine joutuu muuttamaan design-talosta vuokrayksiöön.

Oulun kaupunginteatterissa Raine Kukkian roolissa nähdään Pentti Korhonen.

– Minua alkoi kiinnostaa henkilö, joka on sivistynyt, kohtelias ja ymmärtäväinen. Raine Kukkia putoaa aika korkealta pallilta. Kuntaliitoksissa veistettiin valtavasti ammatteja pois. Ihmisiä jäi vähän niin kuin ylimääräiseksi. Usein leikkaus kohdistui sellaisiin, jotka olivat uhranneet koko elämänsä uralleen. Koen, että asetelmassa on jotakin venäläistä surumielisyyttä, Peltola kertoo.

Raine Kukkia kuitenkin säilyttää Pikku jättiläisen motossa mainitun ylpeytensä.

– En tiedä, miksi se ylpeys tai arvokkuutensa säilyttäminen minua kiinnostaa. Mutta se kiinnostaa. Ihmisellinen mies auttaa kaikkia ja antaa kaikille kaiken. Hyvä ihminen. Bertolt Brechtin näytelmistä kiinnostavin on Setšuanin hyvä ihminen.

Ihmisellinen mies saa ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 24.11. kello 19. Ohjaus Pentti Kotkaniemi. Pässin ensi-ilta on Kajaanin kaupunginteatterissa 26.1.2019 kello 19. Ohjaus Helka-Maria Kinnunen.

Nuori polvi ei kirjoita isolle näyttämölle

Suomalaiset käyvät teatterissa huomattavan paljon kansainvälisestikin vertailtuna. Sirkku Peltola kertoo hämmästelevänsä tätä valtavaa kiinnostusta ja sitä, miten paljon kotimaisia näytelmiä tehdään.

– Meillä on valtavan aktiivinen ja korkeatasoinen näytelmäkirjailijakunta Suomessa. Ihan poikkeuksellisen vahva. Nimenomaan kotimaiset kirjoittajat kiinnostavat ihmisiä, Peltola sanoo.

Silti teatterit potevat pulaa suurten näyttämöiden vaihtoehtoisesta materiaalista.

– On aika vähän kotimaisia kirjoittajia, jotka kirjoittavat niin sanottua suuren näyttämön draamaa. Isojen näyttämöiden repertuaari on joko Lontoon ja Amerikan musikaaleja tai farsseja sieltä.

Peltola nostaa esiin muutamia poikkeuksia: Pirkko Saision musikaalit Kansallisteatterissa sekä Juha Jokelan ja Leea Klemolan tekstit.

Peltola itsekin on kirjoittanut ja ohjannut paljon suurelle puolelle.

– Teatterinjohtajilla tuntuu olevan huoli, kun nuoressa polvessa ei kasva isoille näyttämöille kirjoittavia. Se on oma lajinsa. Nuorten kirjoittajien tekstit tahtovat olla semmoisia intiimejä muodoltaan. Tekniikka ja kokemuskin tietysti puuttuu. Kapeahan isojen näyttämöiden ohjelmistopolitiikka silloin helposti on.