Kuusamossa ilmestyvän ilmaisjakelulehti Koillismaan Uutisten entinen päätoimittaja saa syytteen muutamien kirjoitustensa vuoksi. Syytteen nostamisesta on päättänyt Kemijärven kihlakunnan syyttäjä.
Viime vuodenvaihteeseen asti päätoimittajana toiminut lehtori Matti Kyllönen saa syytteen kunnianloukkauksesta. Sen asteesta ei vielä ole päätöstä eli onko kyseessä tavallinen vai törkeä kunnianloukkaus. Asia tulee esille Kemijärven käräjäoikeudessa tämän syksyn aikana.
Jutussa on asianomistajana kolme kuusamolaista: toimitusjohtaja Matti Heikkilä, toimitusjohtaja Risto Rontti ja Kuusamon kaupungin hallintojohtaja Markku Kämäräinen. He tekivät viime vuoden lopulla kukin oman tutkintapyynnön päätoimittajan kirjoituksista. Ne koskivat muun muassa Heikkilän toimintaa kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä hänen johtamansa Kuusamon Kuljetus Oy:n toimintaa ja Rontin johtaman Matka-Rukan toimintaa.
Markku Kämäräisen tutkintapyyntö koski Kyllösen kirjoittelua hänen toimistaan Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtajana ja kaupungin hallintojohtajana.
Esitutkinnan asiassa teki keskusrikospoliisin Rovaniemen yksikkö. Kemijärven kihlakunnan syyttäjä jätti haastehakemuksen käräjäoikeuteen viime viikon torstaina. Syytteen sisältö tulee julki kokonaisuudessaan silloin, kun juttu tulee ensimmäisen kerran esille käräjäoikeudessa.