Ulkoministeri Ilkka Kanervan maanantaina Oulussa esittelemä kokoomuslainen ulkopolitiikka jatkaa Suomen entistä linjaa, paikoitellen uusin Nato-painotuksin mutta ilman suuria mullistuksia.
Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva ja johtavia asiantuntijoita etelästä ja pohjoisesta oli maanantai-iltana saapunut Ouluun sanomalehti Kalevan kutsusta viettämään ulkopolitiikan iltaa. Tällaiselle avoimelle vuoropuhelulle näyttää olevan kysyntää: lähes neljäsataa kuulijaa arki-iltana on iso määrä kaupungissa, jossa paneelit ja seminaarit vetävät yleensä vain kourallisen verran yleisöä ja jossa keskustelukulttuuri on pitkään vaikuttanut kovin nuukahtaneelta.
Kolme vuotta sitten vastaavassa turvallisuuspolitiikan illassa Oulussa pääministeri Matti Vanhanen piti yhden tärkeimmistä ulkopolitiikan linjapuheistaan. Kanerva tyytyi tyylilleen uskollisena vapaamuotoisempaan esitykseen, joka kuitenkin selkeytti hyvin sitä, mitä kokoomuksessa ajatellaan nykyisin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Puoluehan johtaa paitsi ulkoministeriötä myös sisä- ja puolustusministeriöitä.
Kuten lehtori Aini Linjakumpu paneelissa totesi, vallankumousta Suomen ulkopolitiikkaan ei Kanervan linjauksilla olla tekemässä. Silti yksi johtopäätös on selvä: Nato-keskustelu ei minnekään katoa, se päinvastoin vahvistuu ja saa uusia sävyjä.
Kanervalta itseltään ei selkeää kyllä tai ei -vastausta Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen irronnut. Silti on merkittävää, että hän haluaa varata mahdollisuuden päätöksentekoon asiassa jo ensi vaalikaudella. Tämän hallituksen aikanahan mitään suuria linjaratkaisuja ei tehdä.
Prosessissa oleellinen tekijä on suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla valmisteltava ja vielä tänä vuonna valmistuva selvitys Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kanerva on oikeassa tahtoessaan selvityksen julkiseksi. Todellista kansalaiskeskustelua voi käydä vain, jos asia tunnetaan hyvin.
On mahdollista, että takavuosina kyllästymiseen asti jankatusta, epämääräisestä "Nato-optiosta" päästään jo askeleen pari pidemmälle, puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Se ei silti vielä merkitse mitään oikotietä Nato-jäsenyyteen, sillä sellainen ratkaisu on mahdollista vain Suomen pääpuolueiden laajan konsensuksen kautta. Siitä ei toistaiseksi ole merkkejä.
Vaalikauden tärkeimpänä turvallisuuspoliittisena ratkaisuna Kanerva pitää päätöstä osallistumisesta Naton NRF-joukkoihin eli nopean toiminnan joukkoihin. Hän toivoo ratkaisua ensi keväänä, yhtä aikaa Ruotsin kanssa.
Kahden liittoutumattoman pohjoismaan samaan aikaan tekemä NRF-päätös olisi perusteltu. Kysymys kuvaa samalla sitä, kuinka tiiviisti kansainvälisen kriisinhallinnan kuvioissa joka tapauksessa ollaan mukana. Ruotsi on ottanut kriisinhallinnan armeijansa päätehtäväksi, ja myös Kanerva olisi valmis nostamaan siihen suunnattuja määrärahoja. Tosin Suomen puolustusvoimille kyse on jatkossakin vain sivuroolista.
Kanervan Oulussa esittämissä linjauksissa Suomen ulkopolitiikan kokonaiskuva muodostuu EU:sta, Natosta, Venäjästä, Yhdysvalloista, Pohjoismaista, YK:sta, ajankohtaisena asiana pian alkavasta Etyj-puheenjohtajuudesta ja muistakin muuttujista. Ei siis ole yhtä kaiken ylittävää ja kaiken selittävää tekijää, vaan monisäikeinen kuvio.
Pienen maan ulkopolitiikka on yhä mahdollisuuksien taidetta, ja esimerkiksi toimiminen Javier Solanan esittämällä tavalla välittäjän EU:n ja Venäjän suhteissa merkitsisi noiden mahdollisuuksien käyttämistä täysimääräisesti.