Reportaasi on julkaistu Kalevassa 21.7.2013.
Mitä tapahtuisi Kainuun miehille Kostamuksen jälkeen, pohdittiin jo hyvissä ajoin. Termi ”Kostamuksen jälkihoito” tuli tutuksi kautta kansan. Mediassa maalailtiin synkkiä kuvia.
Syytä varautumiseen olikin: Kostamus-urakka toi Kainuuseen palkkatuloina noin 300 miljoonaa euroa, ja 7,5 vuotta kestäneen varsinaisen rakennusvaiheen aikana työtä oli keskimäärin 1 350 kainuulaiselle vuosittain.
Suurimman henkilöpanoksen antoi Kuhmo, josta päivätyössä kulki parhaimmillaan 1 700 henkeä. Kaikkinensa liki 4 000 kuhmolaisen tiedetään olleen Kostamus-työssä.
Kostamuksen päättyessä Kuhmossa oltiin juuri vaihtamassa kunnanjohtajaa.
”Minä tulin 1. maaliskuuta 1984 ja osuin rukkasvaiheeseen. Siksi minä sitä kutsun”, Veikko Tikkanen, nykyään Pyhäjärven vs. kaupunginjohtajana toimiva pitkän linjan kuntajohtaja toteaa.
Hän kertoo käyneensä tutustumassa mahdolliseen tulevaan työmaahansa edellisessä syyskuussa. ”Neuvottomuus oli Kuhmossa suurta.”
Nuori mies halusi ottaa haasteen vastaan.
”Laadin hakemukseeni kymmenen kohdan ohjelman, joiden ehdoilla ottaisin tehtävän vastaan. Niiden ydin oli, mitä pitää tehdä ja nopeasti!”
Tikkanen sai pestin. ”Kun tulin, työttömänä oli kolmasosa.”
Tukea valtiolta
Valtion kukkarosta annettiin jälkihoitoon 45 miljoonan nykyeuron suuruinen summa. Kun tietää Kuhmoon rakennetun Kostamuksen jälkeen merkittäviä kohteita, onkin pyydettävä Tikkaselta listausta kaikesta siitä, mitä rahoilla saatiin aikaan.
Vastaus mykistää. ”Kajaani kähmi valtaosan jälkihoito-ohjelman investoinneista. Ainoa mikä mahdollistui, oli Saarikosken korttelikoulu.”
Tikkasen mukaan Kuhmoa rakennettiin sen sijaan ”jälkihoito-ohjelman jälkilöylyissä”.
”Saimme paljon sympatiaa ja tukea suurille hankkeille.” Nykyrahaksi muutettuna Tikkasen ilmoittama 200 miljoonaa markkaa vastaa noin 60:tä miljoonaa euroa.
Tikkasen lista onkin pitkä: kirjasto, Kalevala-kylä, Kalevala-hotelli, sotainvalidien sairaskoti, Vartiuksen raja-aseman rakennukset, Kuhmo-talo, Ystävyyden puiston tutkimuskeskus – kaikki vuosien 1987 ja 1993 välisenä aikana rakennettuja.
Tikkasen todellinen ylpeydenaihe on silti höyryvoimalaitos, joka tuottaa sähköä ja lämpöä lähes sataprosenttisesti sahanpurusta ja kuoresta, jota voimalan viereinen saha tuottaa jätteenä.
”Investoi tai kuole – se on vanhan liiton kunnanjohtajien motto.”
Hän huomauttaa, että tulevaisuuteen orientoitunut investoiminen kannatti. ”Se kantaa Kuhmoa vielä 30 vuoden jälkeenkin.”
Moni jäi kotiseudulle
Enimmät työmaamontun laidalta tavatuista 15 Heikkisestä tovereineen jäi kotiseudulleen, vaikka muualla ajateltiin sen olevan silkkaa itsemurhaa.
Insinöörit sen sijaan häipyivät. ”Yksi jäi.”
Tikkanen kertoo suurten rakennusliikkeiden johtajien käyneen hyvästelemässä viestinään ”kepeät mullat.”
Mikä loi uskoa? Maakuntalaulun toteamus ”meidän on uudesta luotava maa”?
”Päättävissä elimissä oli vielä paljon sodan käyneitä veteraaneja. Hehän eivät panikoituneet koskaan.”
Pahempaakin oli siis koettu kuin se kurimus, johon oli jouduttu.
”Kuhmo oli Suomen paikkakunnista ainoa, jossa taisteltiin talvisodan jokaisena 105 päivänä”, Tikkanen muistuttaa.
