Kyllä ennen oli kaikki paremmin, kuulee joskus sanottavan. Ei kaikki ole ennen paremmin ollut, mutta jotkut asiat varmasti. Meillä on historiastamme ja menneisyydestämme paljon opittavaa, jos vain kaiken kehityksen ja muutosten keskellä pystymme myöntämään, että nykyisessä maailmanmenossa on jotain pielessä. Näemme mielellämme itsemme ja aikamme kautta aikojen parhaina versioina maailmasta, koska olisihan meille suorastaan noloa kokea asia toisin, mutta ei se tarkoita, ettemmekö voisi olla väärässä.
Juuri tällä hetkellä elämme valtavan yltäkylläisyyden aikaa. Meillä on kaikkea enemmän kuin tarpeeksi. Meillä on rahaa, ruokaa ja tavaroita enemmän kuin menneillä sukupolvilla on koskaan ollut, mutta jostain syystä emme vain osaa olla kiitollisia siitä kaikesta. Kitinää ja valitusta sen sijaan kuulee aina ja kaikkialta, aivan turhista ja vähäpätöisistä asioista. On ilmeistä, että meillä on asiat liian hyvin. Kaikki on liian helppoa. Meistä on tullut oman aikamme kuva, eikä se ole kaunista katseltavaa.
Sen lisäksi, että meissä on paljon vikoja, meitä myös on aivan
liian paljon. Koska meillä ei ole muita luontaisia vihollisia kuin itsemme, ei ylisuuri populaatiomme ole vielä romahtanut. Kuormitamme luontoa ja ympäristöämme enemmän kuin koskaan, tuhoamme ja riistämme ainutlaatuista planeettaamme kulutushuumassamme, emmekä muka tiedä, vaikka oikeasti emme vain välitä.
Näin ei voi jatkua, toteavat kaikki hellyttävän yksimielisesti. Ja silti sama meno jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Me emme lopeta koskaan.
Pieni takapakki ei tekisi hyvää yksilöille, mutta ihmiskunta ja Maa kiittäisivät. Ehkä epämiellyttävä mutta välttämätön herätys on ilmastonmuutos tai jokin vielä nopeampi katastrofi. Tai ehkä pitelemättömät kansainvaellukset, kun kaikki haluavat saman, mitä meillä jo on. Jotain tapahtuu, ehkä piankin, jotkut arvelevat. Ehkäpä vallitseva ilmapiiri jo enteileekin sitä. Ilmassa väreilee levottomuutta, kärsimättömyyttä, vastakkainasettelua, tyytymättömyyttä, pelkoa ja vihaa.
Jostain syystä haluamme koko ajan kaikkea enemmän, nopeammin ja helpommin. Meille ei riitä mikään, emme ole koskaan täysin tyytyväisiä. Se on lajityypillinen ominaisuutemme, joka on meidät tähän pisteeseen tuonut. Se on ollut meille hyödyksi mutta kääntyy jossain vaiheessa meitä itseämme vastaan. Entä jos jatkuvan kasvun ja siitä saatavan hyödyn aika meni jo? Emmekö jo ole saaneet tarpeeksemme?
Oletamme virheellisesti, että kaikki kehitys on aina hyvästä, vaikka välillä teemme vain karhunpalveluksia itsellemme. Kun kaikki on helppoa ja vaivatonta, emme joudu ponnistelemaan ja näkemään vaivaa. Sen seurauksena emme myöskään osaa arvostaa asioita vaan pidämme niitä itsestäänselvyyksinä. Meistä on tullut kaikkeen tyytymättömiä, hedonistisia pullamössöihmisiä, jotka kuvittelevat ansaitsevansa kaiken tekemättä itse juuri mitään.
Maailma muuttuu, vaikkemme haluaisikaan. Muistan ajan, kun ihmiset vielä keskustelivat kasvokkain. Mielenkiintoisista tai tunteita herättävistä asioista oli kuultu toisilta, luettu lehdistä ja kirjoista tai nähty puoli yhdeksän uutisista. Omia mielipiteitään ei ollut kiire tai tarve muodostaa hetkessä, vaan ne saivat muodostua kaikessa rauhassa. Ne eivät olleet ehdottomia vaan maailmankuvaa hiljalleen rakentavia ja täydentäviä, korjaavia ja muuttuvia. Toisten haukkuminen ei ollut normaalia ja hyväksyttävää käytöstä. Keskustelu oli ajatusten vaihtoa, jonka tarkoituksena ei ollut toisen voittaminen ja huonoksi osoittaminen vaan toisen ymmärtäminen.
On nykyajassa paljon hyvääkin, en minä sitä kiistä, mutta paljon on myös helppoudella perusteltua mukahyvää, joka joutaisi hylätä. Minun näkövinkkelistäni maailma on ollut parhaimmillaan 20 – 30 vuotta sitten. Tietysti silloinkin on ollut paljon huonoa, ei maailma koskaan täydellinen voi olla, mutta siitä ajasta puuttuivat mielestäni tämän hetken pahimmat vitsaukset: hektisyys ja ylenmääräinen informaatio- ja ärsyketulva.
En usko olevani ainoa, joka kaipaa paluuta yksinkertaisempaan, mutta ei joutilaampaan elämään, lähemmäs luontoa, kauemmas kiireestä ja oikeasti tärkeiden asioiden äärelle. Oikeasti tärkeät asiat muuten tietävät kaikista parhaiten kaikista vanhimmat. Kannattaa kysyä.
Ei menneisyyden nostalgisointi tietenkään mitään muuta, sillä ei menneisyyttä voi takaisin saada. Me elämme tässä ja nyt ja voimme tehdä omilla valinnoillamme ja
teoillamme elämästämme ja ympäröivästä maailmastamme nykyistä paremman tai huonomman. Usein päätöksiimme ja valintoihimme vaikuttavat niiden helppous tai vaikeus. Päädymme useimmiten helpoimpaan vaihtoehtoon, joka kuitenkin lopulta johtaa varsin usein epätoivottuun lopputulokseen. Sellaisia me olemme, mukavuudenhaluisia hölmöjä, me ihmiset.
Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.
Kolumni