Ihan ensimmäiseksi Mark Dziadulewicz vilkaisee kelloonsa.
"Aika kuluu niin hirveän nopeasti", hän sanoo ja pyytää muutaman minuutin myöhästymistään vilpittömästi anteeksi.
Siitä kun Dziadulewicz 19-vuotiaana nuorukaisena tuli ensimmäisen kerran Suomeen, on kulunut jo runsaat 27 vuotta. Suur-Lontoon alueelta Wimbledonista siirtyminen pienempiin jalkapalloympyröihin Kuopioon sujui mutkattomasti.
"Meni siinä kyllä muutama yö ihmetellessä, kun aina oli niin valoisaa. Olin tottunut nukkumaan pimeässä, mutta täällä tuntui aina olevan päivä."
Kuopion keikka kesti vain kaksi kuukautta.
Mutta nuori mies ehti siinäkin ajassa ihastua Suomeen, suomalaisiin ja luonnon puhtauteen. Vajaat kaksi vuotta myöhemmin hän tuli uudelleen pohjoiseen, tällä kertaa Valkeakoskelle.
Siitä alkoi kierros: Valkeakoskelta Ouluun, sitten Tampereelle ja vielä takaisin Ouluun. Jalkapallo täytti elämän, mutta ei aivan kokonaan.
Kierrokselta tarttui muutakin mukaan. Dziadulewicz vihittiin Simon kirkossa Paula Pyörteen kanssa avioliittoon, joka täytti viime kesänä 20 vuotta.
Yksin tekniikka ei riitä
Dziadulewicz ottaa pallon ensin jaloilleen ja aloittaa pomputtelun. Nopeastihan tämä on todistettu: kun sen on kerran oppinut, sen osaa aina.
"Olen mieleltäni vielä nuori. Keho on jo pikkuisen vanhempi", 46-vuotias entinen keskikenttätaituri myöntää.
Ensimmäisen kerran hän pelasi Suomessa pääsarjaottelun ollessaan 20-vuotias. 32-vuotiaana hän päätti uransa FC Oulussa.
Nyt Dziadulewicz satsaa valmentamiseen. Ensi kaudella hän toimii kolmosdivisioonassa pelaavan Tervarien edustusjoukkueen valmentajana ja lisäksi liigaan nousseessa AC Oulussa Harri Kampmanin rinnalla kakkosvalmentajana.
"Uskon, että voin antaa pelaajille aitoa intohimoa ja ymmärrystä jalkapalloon, tuoda teknistä osaamista ja taktista näkemystä."
Dziadulewicz on nähnyt urallaan monen lahjakkaan ja teknisesti taitavan pelaajan kehityksen pysähtyvän.
"Pelkästään tekniikalla ei tee mitään. Kun puhumme jalkapallosta, tekniikka ilman intohimoa on yhtä kuin nolla", hän sanoo. "Valmentajan tehtävä on ensin sytyttää nuoressa pelaajassa rakkaus jalkapalloon ja sen jälkeen tuoda intohimo mukaan."
"Jotta homma toimisi, pelaajalla on oltava syy pelaamiseen."
Aika vetää, aika työntää
Dziadulewicz ehti pelata monessa seurassa ja monen valmentajan alaisuudessa. Yhden valmentajistaan hän nostaa toisten yläpuolelle.
"Jukka Vakkila. Hän aisti ja vaistosi pelaajien tunteet. Hän tunsi, milloin oli aika vetää ja milloin aika työntää, milloin käsitellä pelaajaa lempeästi ja milloin olla vaativampi."
Vakkilan sisällä paloi intohimo lajiin, Dziadulewicz tietää.
Hän korostaa myös, että valmentajan on huolehdittava, ettei pelaajan pää tylsisty. "Harjoittelu pitää osata suunnitella kiinnostavaksi."
Toinen suomalaisvalmentaja, jota hän pelaajana oppi arvostamaan, on Kuopiossa englantilaistulokasta valmentanut Keijo Voutilainen.
"Sisältä täynnä intohimoa, ulkokuoreltaan niin harmoninen ja rauhoittava", Dziadulewicz kuvailee.
Häviämistä pitää vihata
Valmentajana Dziadulewicz ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan.
"Pyrin tarkkailemaan harjoituksissa ja ottelutilanteissa pelaajien ominaisuuksia: tekniikkaa, peliälyä, paineensietokykyä, nopeutta ja taistelumieltä. Mikä on pelaajan ensimmäinen reaktio, kun hän menettää pallon? Luovuttaako hän tilanteen vai onko heti valmis taistelemaan pallon uudelleen itselleen."
Dziadulewiczin mielestä pelaajan tulee jokaisessa tilanteessa todella vihata häviämistä.
"Se pitää aidosti näkyä pelaajan kasvoilta."
Wimbledonin mies on asettanut itselleen valmentajana kovat tavoitteet.
"Ne ovat minulla täällä sisälläni", hän naurahtaa ja kopauttaa sormellaan päätään.
