Pääkirjoitus

Ensin pitäisi päästä sisään – sen sijaan, että pääsy opintoihin on vaikeutunut ja välivuosien määrä on kasvanut

Jossain mättää pahasti, kun päinvastaisista koulutuspoliittisista tavoitteista huolimatta jatko-opintoihin pääsy on vaikeutunut ja välivuosien määrä kasvanut.

Suomalaiset nuoret aloittavat korkea-asteen opinnot myöhemmin ja korkeakoulutuksen aloittaa pienempi osa nuorisoikäluokista kuin OECD-maissa keskimäärin. Opintoihin päästään kiinni vasta siinä iässä, jossa pitäisi jo valmistua. Näillä luvuilla työuria on hyvin vaikea pidentää alkupäästä.
Suomalaiset nuoret aloittavat korkea-asteen opinnot myöhemmin ja korkeakoulutuksen aloittaa pienempi osa nuorisoikäluokista kuin OECD-maissa keskimäärin. Opintoihin päästään kiinni vasta siinä iässä, jossa pitäisi jo valmistua. Näillä luvuilla työuria on hyvin vaikea pidentää alkupäästä.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Jossain mättää pahasti, kun päinvastaisista koulutuspoliittisista tavoitteista huolimatta jatko-opintoihin pääsy on vaikeutunut ja välivuosien määrä kasvanut.

Nuorten korkeakoulutukseen pääsyä pitäisi jouduttaa konkreettisella tavalla.

Suomi ylpeilee korkeatasoisella koulutusjärjestelmällään. Peruskoulun ihmettä tullaan katsomaan hieman kauempaankin. Laadukkaasta peruskoulutuksesta huolimatta Suomi suoriutuu keskimäärin muita taloudellisesti kehittyneitä länsimaita huonommin, kun on kyse korkeakoulututkinnon suorittamisesta.

Suomessa korkea-asteen koulutus aloitetaan myöhemmin, ja opiskelun aloittaa pienempi osa nuorista ikäluokista kuin muissa OECD-maissa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä on Suomessa viime vuosina kasvanut, mutta muissa maissa vauhti on kovempi. Kasvusta huolimatta korkeakoulutettujen osuus on Suomessa OECD:n keskiarvoa pienempi.

Tämä käy ilmi viime viikolla julkaistusta Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tuoreesta koulutusraportista. Korkeakoulutettujen osuus oli meillä viime vuonna 41 prosenttia kun OECD-maiden keskiarvo oli 44 prosenttia. Suomen keskeiset verrokkimaat Tanska, Ruotsi ja Norja asettuvat tässä suhteessa paremmin.

Korkeakoulutettujen osuus on Suomessa kymmenessä vuodessa toki noussut kolme prosenttiyksikköä. Tilanne ei ole tyydyttävä, sillä OECD-keskiarvo on samaan aikaan noussut yhdeksän prosenttiyksikköä.

Korkea kouluttautuminen kannattaa, sillä se näkyy työllisyydessä. Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden nuorten työllisyysaste jää meillä OECD:n keskiarvon alle, mutta korkeakoulutetuilla se ylittää OECD:n keskiarvon. Erityisesti tohtorikoulutus luo työllisyysetua.

Murheenkryyninä Suomessa on se, että korkeakoulutukseen on erittäin kova kilpailu. Kilpailluimmilla aloilla vain muutama prosentti hakijoista pääsee haluamaansa koulutukseen. Korkea-asteen opintojen alussa suomalaisnuoret ovat 24-vuotiaita kun OECD:n keskiarvo on 22 vuotta. Opintoihin päästään siten kiinni iässä, jossa pitäisi jo valmistua. Näillä luvuilla työuria on hyvin vaikea pidentää alkupäästä.

Jossain mättää pahasti, koskapa päinvastaisista koulutuspoliittisista tavoitteista huolimatta jatko-opintoihin pääsy on vaikeutunut samalla kun välivuosien määrä on kasvanut.

Varhainen aloitus ja rivakampi valmistuminen ovat haasteita, joita Suomessa ei ole onnistuttu ratkaisemaan riittävän tehokkaasti. Järjestelmä kaipaa kunnon ravistelua.

Pelkkä patistelu on tyhjää puhetta niin kauan kuin nuorten opintopolut pysyvät vaikeina eikä uudistuksilla saada toivottuja tuloksia. Sinänsä pyrkimys siihen, että puolet nuorten ikäluokista olisi korkeakoulutettuja vuoteen 2030 mennessä on välttämätön tavoite, jotta Suomi pärjää.

Meneillään on toteutusvaiheessa oleva opiskelijavalintojen uudistus, jolla yritetään karsia välivuosia ja aikaistaa opintojen aloittamista. Uudistukselta on lupa odottaa konkreettisia tuloksia, jotta Suomi saavuttaa muiden kehittyneiden maiden tason korkeakoulutettujen määrissä. Korkean koulutuksen nimiin vannovalla Suomella riittää kirittävää yltääkseen edes OECD:n keskiarvoon. Tavoitteiden pitäisi olla korkeammalla.