Tänä syksynä Mauri Kunnas on ollut tavallista enemmän esillä. Keväällä häneltä ilmestyi kuvakirja Robin Hood ja syksyllä Otavan kustannustoimittaja Lotta Sonnisen kirjoittama muistelmakirja Minä, Mauri Kunnas. Se velvoittaa antamaan haastatteluja, joihin hän yleensä suhtautuu nihkeästi. Ne vievät aikaa, jota muutenkin tuhrautuu liikaa ihan muuhun kuin kirjantekemiseen.
Tapaamme Kunnaksen Otavan neuvottelutiloissa aamupäivällä. Taiteilija ehti aamulla tehdä vähän omia töitään, mutta päivä menee jouluostoksilla ja autokorjaamollakin pitää käydä. Työnsä ääreen hän uskoo pääsevänsä kello 18 tienoilla, mutta ilta onkin Kunnaksen mieluisinta työaikaa.
Uusi kuvakirja ensi vuoden markkinoille on työn alla, neljäs osa Tassulan tarinoihin. Vuodesta 1979 alkaen hän on julkaissut kirjan vuodessa, neljä parhaassa. Tämä talvi on sikäli poikkeuksellinen, että Kunnas aikoo saada kuvakirjansa valmiiksi jo tammikuun loppuun mennessä. Yleensä oma dead line on kesän alkuun.
Nyt hän haluaa raivata tilaa pitkälle projektille, jonka julkaisua ei voi vielä kalenteriin naulata. Kunnas käy Suomen historian kimppuun. Vaikka dead line puuttuu, hän tunnistaa luissaan sellaista poltetta, että kyllä teos jonakin päivänä valmistuu.
Kirjan tarinalla on yhteytensä Kunnaksen sukututkimusharrastukseen. Keskushenkilöksi tulee Koiramäen Martta, jolla taas on esikuvansa Kunnaksen omasta suvusta. Aikajänne kulkee 1850-luvusta taaksepäin Ruotsin vallan aikaan Martan esi-isiin.
Työ ei ole käynyt vaikeammaksi, mutta päivä täyttyy helposti kaikenlaisilla oheistoiminnoilla, jotka estävät tekemästä varsinaista työtä. "Upea tietotekniikka ja digiaika on tuonut meille itsepalveluyhteiskunnan. Tee kaikki itse."
On hän itsekin syyllinen siihen, että aikaa kuluu muuhunkin kuin piirtämiseen. Kunnas on onnistunut hyvin tuotantonsa tuotteistamisessa. Hänen hahmonsa seikkailevat paitsi kuvakirjoissa, muun muassa peleissä, kalentereissa, leluissa ja mukeissa. Kunnaksen ja hänen vaimonsa Tarjan yhtiö Doghill Productions Oy on mitä menestyvin yritys.
Toimitusjohtaja Kunnaksen haaste on yrittää minimoida se aika, minkä itse käyttää oheistuotannon pyörittämiseen. Lelujen ja pelien tekemisessä Kunnas käyttää yhtä yritystä koko touhun pyörittämiseen. Silti Kunnaksellekin jää yhtä ja toista tarkastettavaa, päätettävää ja hyväksyttävää.
Kunnas harkitsee kylmän viileästi, mihin nimensä ja piirroshahmonsa antaa. "Suomi on niin pieni maa ja niin pieni markkina-alue, ettei täällä kannata kaikkiin sukkaprojekteihin lähteä. Niistä on vaivaa enemmän kuin hyötyä."
Pitkään hän oli vastahakoinen kaikkeen oheistuotantoon, koska pelkäsi ihmisten kyllästyvän hänen juttuihinsa.
"Alusta pitäen olen koko ajan odottanut, että koska ihmiset saavat näistä tarpeeksensa. Nyt olen jo niin kauan tätä tehnyt, etten niin kauheasti siitä välitä."
Mauri Kunnas on epäilemättä heti Tove Janssonin jälkeen Suomen kansainvälisin lastenkirjailija, ja kärjessä hän on kansainvälisyydessä suomalaisena kirjailijana ylipäänsä.
"Ilmeisesti pidänkin sitä paikkaa (lastenkirjailijana) jonkin aikaa, mutta en minä koskaan Tove Janssonin kansainväliseen menestykseen pääse. En itse asiassa laske itseäni ollenkaan samalle viivalle Janssonin kanssa. Arvostan häntä aivan toisella lailla kuin itseäni. Minä olen enemmän piirtäjä, ja Tove Jansson, hän on kirjailija."
"Helsingissä on tämän pienen maan ikään kuin kaikki. Jos haluaa tehdä tällaista show-bisneksen tyyppistä työtä, on hyvä olla lähellä tätä kaikkea."
Kun Kunnas alkaa miettiä erilaisia keskuksia, hän toteaa, että toisaalta olisi aikoinaan kannattanut mennä Lontooseen, tai edes Tukholmaan.
Taiteilijan mielenliikkeitä on hauska seurata. Kohta jotain sanottuaan hän perään epäilee, että onkohan tuo noinkaan. "Ei kai tämä nyt niin tärkeä tämä ihmisen elämä ole, tai kai se tärkeäkin on."
Hän löytää jutuissaan helposti uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Hetken hän viipyilee näkymässä, että olisi nuorempana mennyt Lontooseen, työskennellyt siellä aina muutaman kuukauden silloin tällöin, ja myynyt töitään.
"Mutta ei kai ihmisen tarvitse kaikkea kokea. Meitä on niin paljon, että kokekoot muut jotain muuta sitten."
Kunnas oli perheineen 1980-luvulla jonkin aikaa USA:ssa ja teki kolme Riku, Roope ja Ringo -kirjaa yhdysvaltalaiselle kustantajalle. Amerikka oli kuitenkin aivan liian erilainen suomalaiselle piirtäjälle.
"Siellä ei välttämättä olisi ikinä voinut tehdä tämän tyyppisiä kirjoja. Siellä ei taiteilija päätä, mitä hän tekee, vaan hänelle tuodaan tiimin miettimät aiheet ja kysytään, haluatko tehdä."
26-vuotiaana Kunnas sai lääkäriltä tylyn tuomion, ettei kannata perhettä perustaa, koska hän tuskin elää vanhaksi. Tai niin Kunnas lääkärin lausunnon tulkitsi. Itse asiassa lääkäri oli sitä mieltä, että hänelle pitäisi tehdä sydänleikkaus. Lääkäri piti aikaisempaa diagnoosia vääränä, ja sanoi, että jos Kunnaksella olisi hänellä alunperin diagnosoitu vika, hän olisi jo kuollut.
"Hän oli lopulta oikeassa. Ei minulla ollut se oireyhtymä, mikä aikaisemmin oli todettu. Siitä vapauduin vasta 45-vuotiaana."
Keväällä 2007 Kunnakselle tehtiin leikkaus, jossa sydämen falskaava aorttaläppä vaihdettiin hiilikuituiseen.
Kunnas uskoo, että sydänvialla on ollut oma merkityksensä hänen persoonallisuutensa kehitykselle, vaikka se ajatuksissa on ollut hyvinkin taka-alalla jokapäiväisessä elämässä.
"Onhan minulla aina sellainen kuolemanvarjo roikkunut pääni päällä, mutta kyllähän se kaikkien muidenkin päällä roikkuu. Ehkä olen tiedostanut sen muita paremmin."
Maailmankaikkeuden pohtiminen kuuluu Kunnaksen mieliaiheisiin. "Olen tavattoman kiinnostunut siitä, mitä me olemme ja minkä tähden ja ollaanko me vai eikö me olla. Käyn koko ajan sitä kinaa."
Vastausta Kunnas ei ole löytänyt, mutta pitää kysymystä niin kiehtovana, että palaa aiheeseen aina uudelleen ja uudelleen.
Hän ottaa esimerkikseen aallossa pyörivän hiekanjyvän. Kuinka pyöriminen tuntuu pyrkivän pysymään käynnissä.
"Siinä tullaan minun mielestäni jumaluuden puolelle. Mitä varten joku pyrkii pysymään käynnissä. Ei meren aallolla ole siihen mitään tarvetta."
Vaikka uskonnolliset aiheet kiehtovatkin, piirtämään hän ei ole niitä ryhtynyt: ne ovat tuntuneet liian vaikeilta. Hän sanoo jopa joskus luvanneensa tehdä jotain uskonnollista, mutta ei ole tehnyt.
"Sitä vaaditaan minulta tietenkin taivaanportilla: ´no missä se on se homma´. Eikä minulla ole mitään vetää esiin", hän visioi. "Se minua vähän rasittaa."
Kunnas löytää omasta tuotannostaan pieniä ituja uskonnollisuuteen. Hänen kirjansa ovat kilttejä ja viattomia, ja pyrkivät levittämään hyvää mieltä.
Hän nostaa pöydällä olevista kirjoista esimerkiksi jouluiloisen aukeaman kirjastaan Kaksitoista lahjaa joulupukille.
"Tästä olen joskus jopa miettinyt, että tämä on vähän niin kuin taivas. Joulupukki on kuin Jumala ja Korvatunturi paratiisi, jonne suomalaiset menee, vai meneekö ne jonnekin muualle. Siellä on hyvä ja ilo."
"Ehkä minä luon tässä sellaista maailmaa, mitä en tavallaan ole saavuttanut. Ei sitä varmaan saavutakaan kukaan. Sellaista täydellistä onnen tilaa ei oikeasti voi olla, vai voiko."
Piirrokset ovat Mauri Kunnaksen kuvakirjasta Kaksitoista lahjaa joulupukille.