Kyllä kajaanilaisia nyt koetellaan. Ensin kaupungista lähti paperitehdas, sitten jääkiekkojoukkueen kapteeni ja paras pelaaja.
Itse asiassa Jarkko Heikkinen oli Hokille paljon enemmän kuin pelkkä pelaaja. Hossan härkä antoi pienelle seuralle mittaamattoman arvokkaan pelillisen panoksen. Mutta ennen kaikkea Heikkinen antoi Hokille ja sen sitkeälle taistelulle kasvot.
Heikkinen edusti arvoja, jotka ovat kiekkokulttuurissa katoavaa kansanperinnettä: pysyvyyttä ja seurauskollisuutta.
Kun kaverit viereltä katosivat kuka minnekin, piti Heikkinen oman paikkansa Hokin pukukopissa. Nyt tuo paikka on tyhjä. Yhtä tyhjä on yksittäisen Hokki-kannattajan mieli.
Hokki ilman pelaajaa numero 95 on jotain, jota ei voi vielä edes kuvitella.
Huippukiekkoilun maailma on armoton. Kun markkinavoimat mylläävät täysillä kierroksilla, ei tunteille ole sijaa. Eurot on revittävä irti sieltä, missä niitä on tarjolla.
Mestis-seuroissa arkirealismia on se, että miehet vaihtuvat jatkuvasti. Esimerkiksi Hokki on vuokrannut avainpelaajistaan Teemu Seppäsen, Timo Kuuluvaisen ja Anssi Rantasen liigaseuroihin. He palaavat Kajaaniin vuoden loppuun mennessä.
Manageri Olli-Pekka Hakkaraista ei käy kateeksi. Hän unelmoi seuran kehittämisestä ja SM-liigasta. Tosin juuri nyt signaalit viestivät aivan muista asioista kuin nousujohteisuudesta.
Kärppien ja Hokin yhteistyö on ollut hedelmällistä. Tuon yhteistyön puitteissa myös Heikkinen kävi Oulussa harjoittelemassa. Kaikki merkit viittasivat siihen, että Heikkisen liigaura alkaa nimenomaan Kärpissä.
Lopulta Heikkisen tie vei Turkuun. Hokki-kapteenin ratkaisusta ei kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Tapahtumaketju ei kerro Kärppien ja Hokin yhteistyön hiipumisesta tai säröilystä. Kyse oli siitä, ettei Kärppien takalinjoilla ollut tilaa Heikkiselle.
Paikkaa pedataan Heikkistä kovemmalle nimelle.
kimmo.siira@kaleva.fi