Kukapa sitä ei muistaisi? Helsingin Areenan ovi kävi vihaisesti syyskuussa 2004, kun Janne Niinimaa jätti A-maajoukkueen kesken World Cupin. Niinimaan ja Leijona-luotsi Raimo Summasen välirikko oli syksyn kuumimpia puheenaiheita - palstamillimetreillä mitattuna jopa kovempi juttu kuin Suomen sensaatiomainen World Cup -hopea.
Niinimaa jakaa mielipiteet edelleen.
Kun Kaleva kertoi perjantai-iltana puolustajan pikapestistä Kiekko-Laseriin, kommentoivat kymmenet lukijat käännettä heti tuoreeltaan netissä.
Niinimaan julkisen kuvan analysoinnissa riittäisi työsarkaa useammallekin mediatutkijalle. Jostain syystä moni muistaa Niinimaan uran varrelta vain negatiiviset asiat: YouTubessa omaa elämäänsä elävän hasardikoosteen tai takavuosien kahnauksen, jonka jälkeen New York Islandersin valmentaja Steve Stirling heitti "koko ajan narisseen ja valittaneen" suomalaisen ulos joukkueensa harjoituksista.
Aina kun arvostelee Niinimaata "neidiksi" tai "leijaksi", kannattaa tarkastella pelaajan uran suurta kuvaa.
Yksikään "neiti" ei pelaa NHL:ssä 800 ottelun uraa. Kovin "leija" kiekkoilija ei pelaisi talkoilla Mestistä - ei ainakaan Niinimaan meriiteillä.
Niinimaa on aina uskaltanut ja uskonut. Ja sortunut toisinaan hasardeihin, mutta mitä sitten?
Virheiden sijasta kannattaisi puhua uskalluksesta. Ei vain jääkiekkoilussa vaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Pelkästään virheitä välttämällä ei voi voittaa koskaan mitään suurta. Lisätiedot Leijonien kultaluotsilta Jukka Jaloselta.
Olennaisin paljastuu, kun unohtaa kaiken muun ja seuraa hetken Niinimaan peliä.
Puolustaja antaa ensimmäisen syötön helposti, tarkasti ja kovaa oman hyökkääjän lapaan.
Erikoistaito, joka on 2000-luvun suomalaisessa huippukiekkoilussa kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.