Eurokriisistä käytävässä keskustelussa ilma on sakeana väitteitä, joilla on vähän faktatukea. Fiktio on ottanut selkävoiton faktasta, mikä kieltämättä on viihdyttävämpää meille vaalikarjalle.
Monen lennokkaan poliittisen väittämän pilaa tieto. Sekä hallituksen että opposition joukoista on viime viikkoina kuultu väittämiä, joita ei ole rakennettu faktan kivijalkojen varaan.
Hallituksen suunnalta on perusteltu toinen toisiaan seuraavia tukipaketteja ikävillä vaihtoehdoilla. Usein on viitattu Lehman Brothers -pankin kaatumiseen syksyllä 2008.
Väittämän mukaan samanlainen maailmanlaajuinen kriisi olisi tulossa, mikäli tukitoimiin ei mennä mukaan. Suomessakin koettiin 2009 itsenäisyyden ajan pahin talouskasvun romahdus, kun kokonaistuotannon määrä supistui yli 8 prosenttia edellisen vuoden tasosta.
Väite siitä, että historia toistaisi itseään samanlaisena, on erittäin rohkea. Espanjan kokoisen euromaan pankkijärjestelmän romahdus hidastaisi Suomen talouskasvua, mutta arvioiden tekeminen vaurioiden suuruudesta on arvailua.
USA:n rahoitusjärjestelmän romahdus tuli taannoin melkoisena yllätyksenä, mikä lisäsi tappioiden määrää. Nyt pöytälaatikoissa on varasuunnitelmia, joilla vaurioita voidaan lieventää.
Vaikka hallituksen suunnalta suurennellaan nykypolitiikan vaihtoehtojen kustannuksia, ovat ne sen verran mittavia, että Suomen osallistuminen euron pelastusoperaatioon on perusteltua.
Viime viikon eduskuntakeskustelussa esitettiin väite, että vuoden 2009 talouslaman aiheuttamat veromenetykset olisivat 40 miljardia euroa.
Luku ei pidä paikkaansa.
Mitä suurempi kupru, sen helpommin se näyttää menevän läpi. Tyhjiöt täyttyvät, kun asiasta on mahdoton esittää ”tieteellistä” totuutta, on tilaa mielikuvitukselle.
Suomen koko kansantalouden liikevaihto (bruttokansantuote) on vajaat 200 miljardia euroa. Vuonna 2009 talous supistui 8 prosenttia. ”Normaalilta” kasvu-uralta jäätiin noin 10 prosentin verran, mikä merkitsee noin 20 miljardin menetystä.
Kaikkien verojen osuus kansantaloudessa on noin 45 prosenttia, jolloin veromenetyksen suuruusluokka jää alle 10 miljardin euron vuonna 2009. Se on alle neljäsosan väitetystä 40 miljardista.
Laskelmien taustalla toki voi olla ajatus kumulatiivisesta tappiosta, jolloin ajatellaan, että joka vuosi kertyy uutta veromenetystä. Tällainen matematiikka vaatii monenmoisia lisäoletuksia ja on enimmäkseen fiktion puolella.
Kokonaistuotantomenetykset vuoden 2009 katastrofissa olivat noin 20 miljardia ja veromenetykset kaikkinensa noin 10 miljardia euroa.
Opposition puolella on taipumusta samanlaiseen ”luovaan kirjanpitoon”: kun usko on vahva, ei anneta faktojen häiritä. Europolitiikan kritiikissä sekoittuvat keskenään takaus ja tuki.
Takaus muuntuu tueksi siinä vaiheessa kun takaus laukeaa. Suoran tuen ja takauksen välillä on suuri ero. Kritiikissä nämä kaksi täysin eri asiaa sekoitetaan.
Toki takaus on lupaus, nimi vekseliin, josta saattaa koitua maksettavaa jossain hamassa tulevaisuudessa.
Oppositio on nostanut tikun nokkaan kauhisteltavaksi myös sen, että Espanjan tuessa on kyse pankkituesta, mikä on kritiikin mukaan jotain täysin uutta ja tuomittavaa.
Kärpänen on muuntunut härkäseksi puppugeneraattorissa. Valtioille annettava tuki – kuten Kreikassa – päätyy osittain pankkien tukemiseen ja pankeille annettava tuki taas – kuten Espanjassa – valtiotalouden vahvistamiseen.
Poliitikoilla on hämmästyttävän heikot tiedot rahoitusjärjestelmän mekanismeista. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta ei se myöskään haihdu ilmaan. Korvamerkityt eurot ovat menneen talven lumia.
Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden lähde, mutta samalla se leikkaa monelta vauhdikkaalta ja värikkäältä poliittiselta väittämältä siivet, mikä on sinänsä harmi.
Kirjoittaja on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti.