Peruslähtökohta on selvä. Kärpät on finaalisarjan ylivertainen mestarisuosikki, ja oman täyttymyksensä jo saavuttanut Blues yrittää rimpuilla vastaan. Viime kauden mestari jyrää yhtä vastustamattomasti kuin välierissä, joissa Tappara iski päätään seinään. Kuka enää muistaakaan Ilves-sarjaa, missä kärppäsydämen pulssi oli neljässä ensimmäisessä ottelussa hädin tuskin korkeammalla kuin rasvanpolttosyke.
Mutta juuri tuo Ilves-sarja pitäisi Kärppienkin muistaa. Jos Kärpät haluaa olla virkamies, joka tulee töihin ja lähtee sieltä, tällä asetelmalla ei Oulussa juhlita.
Kärppien on pelattava suurella tunteella, rynnättävä pää edellä kohti haasteita, osoitettava järkkymätöntä henkistä kovuutta ja tarvittaessa jäätävä ylitöihin. Tässä on resepti, joka on näillä leveyksillä osoittanut toimivuutensa jo neljä kertaa aiemmin; 1981, 2004, 2005 ja 2007.
Finaalisarja ei kuitenkaan ole mikään satukirja, jonka lopputuloksen tyyliin "Happy end" tietävät kaikki. Edessä nimittäin on raastava ja tasainen ottelusarja, jossa mestaruusnuoli kiistatta osoittaa Kärppiä.
Haetaanpa tukea menneisyydestä. Keväällä 2003 tämän vuosituhannen katkeamattoman mitaliputken aloittanut Kärpät pelasi JYPiä vastaan äärimmäisen kovan puolivälieräsarjan, oli jo 3-1-tappiolla, mutta väänsi itsensä väkisin välieriin voitoin 4-3. HIFK sarja välierissä venyi myös maksimiin eli viiteen peliin ja katkaisupelissä vielä jatkoajalle.
Kärpät pääsi finaaliin 22 vuoden tauon jälkeen ja oli yhtäkkiä liian kylläinen. Vaikka finaalisarja Tapparaa vastaan oli pelillisesti tasainen, Kärpistä ei ollut vielä silloin mestariksi, koska Tappara oli jo tottunut finaalijoukkue ja tiesi, mikä on pelin henki. Tappara jyräsi mestariksi voitoin 3-0.
Anteeksi vain, Blues, mutta näin viiden vuoden tauon jälkeen ilmassa on jälleen samoja elementtejä. Vastakkain ovat mestaruuslinko Kärpät sekä Blues, joka on jo varsin kylläinen.
Tosin kulmaväännöissä vastusta ei kysele, montako mestaruussormusta sinulla on vaan avainkysymys se, kumpi sieltä lähtee kiekon kanssa pois.
Bluesin tekee vaaralliseksi muun muassa se, että joukkueen hyökkäyspään parhaat ainekset ovat nuoria superlahjakkuuksia, joiden kunnianhimo hipoo taivaan sinikantta. Oskar Osala ja Mikko Lehtonen ovat parikymppisiä suunnannäyttäjiä, vähän samaan tapaan kuten Kari Jalonen ja Kai Suikkanen keväällä 1981, jolloin koulupojista koottu joukkue sysäsi finaaleissa ylivertaisen Tapparan pois kiitoradaltaan.
Kevään 2008 finaalisarja voi jo hyvinkin kulminoitua lauantaina Oulussa pelattavaan ensimmäiseen otteluun, joka on Kärpille kenties se vaikein. Jos Blues luo niin paljon painetta, että se ottaa ensimmäisen kiinnityksen, hallitseva mestari tietää joutuneensa todellisiin vaikeuksiin.
Bluesin seitsemäs taivas Jokereita vastaan luo tähän pohjaa, sillä sen ottelutuntuma on Kärppiä parempi. Espoolaisten väsymys voi tulla eteen ehkäpä vasta neljännestä ottelusta eteenpäin, jolloin liigamestaruutta aletaan todella ratkoa.
Koska mestaruus ratkaistaan paras seitsemästä -systeemillä, sattuman merkitys lopputuloksessa on pieni. Näin ollen Kanada-maljan kohottaa käsivarsilleen oikean joukkueen kapteeni, joka voi hyvinkin olla suomalaista kiekkohistoriaa tekevä kahdeksannen mestaruutensa voittava Ilkka Mikkola.
Liigahistoriaa on myös se, että ensimmäistä kertaa mestarin pitää hankkia pudotuspeleissä 12 voittoa. Kärpillä ja Bluesilla on molemmilla nyt kahdeksan.
Avainkysymys kuuluu: kumpi finalisteista on valmiimpi ja henkisesti kovempi ottamaan ne loput neljä?
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi