Suomen kuntien määrä vähenee ensi yönä 67:llä. Kovin liitosbuumi on ohi, mutta vain hetkellisesti. Nopeasti kiristyvä taloustilanne ajaa monia nyt nihkeitä kuntia yhdistymisneuvotteluihin jo pian.
Suomen teiden varsilla on viime päivinä poisteltu kiivaaseen tahtiin vanhoista kuntarajoista kertovia kylttejä. Näin siksi, että kuntien määrä putoaa tässä vuodenvaihteessa historiallisella tavalla. Huomenna suomalaiskuntia on 348 eli peräti 67 vähemmän kuin vielä tänään. On liitoksia toki tehty tällä vuosituhannella aiemminkin. Vuonna 2002 kuntia oli Suomessa vielä 448, siis sata enemmän kuin huomisesta alkaen.
Tämän vuodenvaihteen suurin liitoskimppu syntyy Salon seudulla, jossa peräti kymmenen kuntaa yhdistyy. Kouvolasta taas tulee äkkiä 89 000 asukkaan kaupunki. Jyväskylä saa kylkeensä maalaiskuntansa ja Korpilahden ja nousee kuntien suuruusjärjestyksessä jo Oulun tuntumaan 126 000 asukkaan kaupungiksi. Oulun etumatkaa turvaa vielä Ylikiimingin liittyminen naapurikaupunkiinsa.
Suuruusjärjestys ei vaikuta kuntalaisen arkeen paljoakaan, mutta mielikuva- ja vetovoimakysymyksenä se ei ole ihan merkityksetön seikka.
Tämän vuodenvaihteen liitosryöppyä selittää talous kahdellakin tapaa. Yhdistymisiä ovat kiihdyttäneet valtion porkkanarahat eli yhdistymisavustukset, jotka vuoden kuluttua ovat jo pienemmät kuin nyt. Toinen merkittävä taustatekijä on väestön ikääntyminen ja sen aiheuttama pitkäaikainen paine kuntatalouteen. Jos liitoksessa saadaan rakennettua toimiva kokonaisuus, kuntalaisille voidaan tarjota samat tai jopa paremmat palvelut kuin nyt, mutta aiempaa edullisemmin.
Kuntaliitoksia ei silti pidä nähdä ihmelääkkeenä, joka kerralla poistaa nykyiset ongelmat. Jos mitään toimintojen järkeistystä ei tapahdu, voi edessä olla pelkkä byrokratian kasvu. Näin todennäköisesti tapahtuukin monessa paikassa etenkin alussa, kun yhteen menevien kuntien työntekijöille turvataan työpaikka ainakin määräajaksi.
Tämä lupaus on monessa paikassa saanut liitosneuvottelut sujumaan liukkaammin, mutta toinen asia on, eksytäänkö silloin niistä tavoitteista, joiden takia liitoksia ylipäätään tehdään. Yhdistymiset nimittäin tarjoavat myös erinomaisen saumapaikan tarkastella kunnan organisaatioita ja toimintatapoja kokonaisuutena. Sitä mahdollisuutta ei saisi päästää valumaan läpi sormien.
Kuntaministeri Mari Kiviniemi ennakoi suurimman kuntaliitosbuumin olevan nyt ohitse, mutta yhdistymisten silti jatkuvan. Tämä onkin enemmän kuin todennäköistä. Kun kuntien verotulot tänä vuonna nousivat noin 7,5 prosenttia, ensi vuonna lukema on enää prosentin paikkeilla. Jo vuonna 2010 kuntien verotulot saattavat kääntyä laskuun. Silloin on pakko alkaa etsiä muitakin keinoja kuin vain huutaa valtiota apuun tai korottaa veroprosenttia.
Jos kunnissa toimitaan viisaasti, ne alkavat pohtia järeitä keinoja kriisin yli selviämiseksi jo nyt. Tässä tilanteessa kuntaliitokset nousevat varmasti vakavaan pohdintaan kymmenissä kunnissa. Odotettavissa onkin, että seuraava liitosaalto nähdään vuoden 2013 alussa, kun valtuustokausi jälleen vaihtuu.
Toivottavasti Oulun seudullakin on tuossa vaiheessa päästy nyt lähes paikalleen jämähtäneestä tilanteesta, joka voi toki olla eduksi nykyisten kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille mutta paljon vähemmän tavallisille kuntalaisille.