Perheemme palasi juuri Oulun seudulle eteläisessä Afrikassa sijaitsevasta Botswanasta.
Maa on monessa suhteessa hyvin perinteinen, hyvässä ja pahassa. Meidän mittapuumme mukaan siellä vaietaan turhaan monista tärkeistä asioista, kuten nuorten seksuaalikasvatuksesta.
Toisaalta häveliäisyyden kulttuuri tuo jotain hyvääkin: kahteen vuoteen ei ainakaan tarvinnut selitellä ruokakaupassa lapsille sitä, miksi ylähyllyn lehden kannessa täti näyttää pyllyä. Onneksi poikani on vielä niin pieni, ettei hänelle ole ehtinyt muodostua käsitystä siitä, mitä esimerkiksi hämähäkki väärinpäin tarkoittaa.
Kulttuurinen kuvahan se on, nuorisokulttuuria kymmenien vuosien takaa, perimätietona kulkevia semanttisia merkkejä, jotka on osattava lukea. No hän ei vielä osaa.
Hyvä niin, sillä olisi hassua joutua selittämään, että miksi tällä välin oululaisen kirkon seinään on ilmestynyt "kirkkoveneen" kuva. Ehkä uudelleen katsomalla nuori(n) polvi katsoo sen Kristuksen kärsimyskruunuksi. Ehkä ei.
Pidemmän aikaa olen ihmetellyt, miksi juuri kirkon piirissä nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu mainonta on jollain tavalla kaksimielistä ja sukupuolisuudesta ja jopa sukupuolielimistä nokkeluutensa nostavaa.
Samaan aikaan kehutaan suureen ääneen, että meidän ikiaikainen sanomamme kantaa. Jos se kantaa, miksi se pitää kuorruttaa vaikkapa naisen sukuelimen kuvilla?
Parhaillaan meneillä oleva nuorille suunnattu äänestyskampanjakin hakee nostetta vihjaamalla pätkäsuhteeseen ja ensimmäiseen kertaan. Eka kertaan metsävaelluksella? Eka kertaan mato-ongella?
Mainonta koetaan rohkeana ja huomiota herättävänä. Mutta onko se sitä vain kirkon sisäpiirissä, jossa vallitsee halu julistaa, ettemme suinkaan ole seksuaalikielteinen kirkko, vaan aivan täysin kokonaan sinut näiden juttujen kanssa! Ihmettelen, kuinka sinut ollaan jos jatkuvasti kampanjoihin pitää hakea vauhtia navan alta.
Ei-kirkollisessa nuorisomediassa huomiota osataan herättää myös ilman seksuaalissävytteistä vihjailua.
Vapaa-ajattelijat -yhdistys ampuu sodassaan samoilla "rohkeilla" aseilla. Siinä missä kirkon piirissä sen joukkoihin houkutellaan seksisymboleilla, ajatuksiltaan vapaat pyrkivät vierottamaan kansaa uskonnosta pornon avulla. Helsingin vapaa-ajattelijat järjestivät viime viikolla pääkaupungissa kampanjan "vaihda raamattusi pornolehteen".
Tuomalla Raamatun -- tai Koraanin tai minkä vaan uskonnon pyhän kirjan -- sai vastineeksi pornolehden. Vapaa-ajattelijat halusivat herättää keskustelua vain tavan vuoksi uskontokuntaan kuulumisesta.
Tavoitteena oli myös "arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle". Kuinka tervehenkinen vaihtoehto ihmistä esineellistävä porno uskonnolliselle kirjallisuudelle on?
Kristittyjen vastaisku tulee -- yllätys yllätys -- pornon siivittämänä. Huomenna Kotisataman Kristillisten kirjakauppojen Helsingissä ja Tampereella on määrä vaihtaa pornolehtiä Uusiin Testamentteihin. Saamme nähdä muotoutuuko tästä vaihtokaupasta edellisen kaltainen mediamenestys, tai menestys ylipäätään.
Oman pesän likaamisen uhallakin ihmettelen ääneen sitä, että kirkko pääsee tai kirkossa päästään otsikoihin vain seksin tai siihen viittaamisen kautta. Mieluusti nostan esiin sen tärkeän asian, että todellakin on kyseessä ensimmäinen kerta, kun nuoret saavat äänestää kirkollisissa vaaleissa -- vaaleissa ylipäätään.
Ja myönnän, että onhan tuo ensimmäiseen kertaan vihjaaminen niin totta, sillä äänestysikävaiheessa 16-vuotiaana koetaan ensimmäisiä kertoja monella elämän alueella.
Niihin ekoihin kertoihin kuuluvat kokeilut myös alkoholin ja seksin suhteen. Kunpa moni nuori ja nuori aikuinen alkuhörähtelyn jälkeen juuttuisi itse asiaan ja innostuisi jopa ehdokkaaksi ja ainakin äänestämään! Ensimmäistä, muttei viimeistä kertaa.
Uskon, että myös ensimmäisen naispiispan valinta maassamme tuo omalta osaltaan helpotusta moneen kiperään seksuaalieettiseen kysymykseen. Kun sukupuolijakauma kirkon viroissa kaikilla tasoilla pikkuhiljaa normalisoituu, sukupuolesta ja sukupuolielimistä revittävä "nokkela" huumorikin käy tarpeettomaksi.
Uusi sukupolvi kasvaa kirkossa, jossa kummankin sukupuolen edustajia on kaikissa tehtävissä eikä suhtautuminen sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen hallitse keskustelua. Erityisesti kirkon piirissä meidän aikuisten tulisi olla tarkkoja siitä, miten ja mitä tänä aikana nuorisolle viestimme.
Jos seksi ja seksuaaliset teot ovat kaksimielisinä piiloviestinä mainonnassamme, millaiseen maaperään tämä viesti uppoaa nuoressa, joka itse on vihjailun, häirinnän tai jopa pedofilian uhri?
Kirkon seinää koristava sukupuolielimen kuva voi aiheuttaa suurta hupia ja hekottelua osassa väkeä, mutta jollekin se voi olla muistutus maailmasta, jossa seksiin ei liity rakkaus ja ilo, vaan häpeä, pelko ja painostus.
Kirkko olemme me jäsenet. Tärkeintä olisi päästä keskustelemaan todellisista ongelmista, kuten seksuaalisesta tasa-arvosta ja terveestä kasvusta tasapainoiseksi, kokonaiseksi ihmiseksi. Onneksi viime viikkojen mediakiinnostus osoittaa, että kirkko on edelleen tärkeä keskustelukumppani yhteiskunnallisissa asioissa.
Kirjoittaja on kiiminkiläinen filosofian tohtori ja pastori.