Rikollisten ensikertalaisuudesta on tullut oikeustajua hämärtävä tekijä. Useimmat mieltävät, että ensikertalaisuus tarkoittaa nimensä mukaan sitä, että syytetyllä ei ole aiempaa rikostaustaa. Silloin on kohtuullista, että nuhteettomuus voidaan ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä. Valitettavasti todellisuus ei ole näin ruusuinen.
Uusijoiden rikoshistorian nollautuminen kolmessa vuodessa on arkielämälle vieras ajatus. Pääperiaatteena pitäisi olla, että ensikertalainen voi olla vain kerran.
Ensikertalaisuus vaikuttaa ehdonalaiseen pääsyyn. Kun tuomiosta on kärsitty puolet, yleensä voi päästä ehdonalaiseen. Varsinkin vakavissa rikoksissa toistuva ensikertalaisuus ja ehdonalaisuuteen pääsy herättävät kysymyksiä. Tuntuu käsittämättömältä, että tappoon tai vakavaan vammautumiseen syyllistyneet pääsevät jo muutamassa vuodessa ehdonalaiseen. Vastakkain ovat nuorten rikoksentekijöiden kohdalla inhimillisyys ja toisaalta turvallisuuden vaarantuminen, kun paatuneet rikolliset pääsevät ennen aikojaan vapaalle.
Vakavasta rikoksesta nopeasti ehdonalaiseen pääsevät eivät välttämättä ota opikseen. Kohua on herättänyt tapaus, jossa tapon avunannosta elinkautiseen tuomitun miehen rangaistus lieveni hovioikeudessa kuuteen vuoteen. Mies vapautui kahdessa vuodessa, koska nuorena tehdystä rikoksesta voi päästä ehdonalaiseen, kun kolmasosa rangaistuksesta on suoritettu.
Ensikertalaisuuden määritelmä on nyt pahasti hukassa ja kaipaa täsmennystä. Varoajan pidentämistä ja porrastamista samoin kuin sitomista rikoksen vakavuuteen on syytä vakavasti harkita. Yltiöliberalismi ja vankeinhoidon säästöt eivät voi olla peruste oikeustajun vastaiseen menettelyyn.