Ennen päi­vän­las­kua ei voi -ro­maa­nis­ta elokuva

Johanna Sinisalon romaanin Ennen päivänlaskua ei voi elokuvaoikeuksista on tehty kaupat. Elokuvan ohjaa amerikkalainen Carter Smith.

Johanna Sinisalon romaanin Ennen päivänlaskua ei voi elokuvaoikeuksista on tehty kaupat. Elokuvan ohjaa amerikkalainen Carter Smith.

- Minuun vetosi erityisesti kirjan yleismaailmallinen teema yhteyden kaipuusta ja siitä, kuinka pitkälle voi mennä saadun yhteyden säilyttämiseksi, Carter Smith kertoo.

Smith julkisti tiedon Cannesin elokuvajuhlilla, kertoo romaanin vuonna 2000 kustantanut Tammi.

Ennen päivänlaskua ei voi on saanut Finlandia-palkinnon ja kansainvälisen James Tiptree Jr -palkinnon. Sen käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan ja se on jo ilmestynyt englanniksi, espanjaksi, japaniksi, latviaksi, puolaksi, ranskaksi, ruotsiksi, saksaksi, tshekiksi sekä venäjäksi. Seuraavaksi teos julkaistaan Bulgariassa.

New Yorkissa vaikuttava, 1971 syntynyt Carter Smith tunnetaan erityisesti muotikuvaajana. Hänen esikoiselokuvansa Bugcrush esitettiin Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Ilmoita asiavirheestä