En­nä­tys­kun­nos­sa MM-nos­toi­hin

Yleensä perin hymyilevä voimanostaja Hannu Kopola kävelee nyt punttisalilla tavallista hermostuneempana ja pieni huolenryppy otsallaan. Hän nostelee lattialta tavaroita polviaan koukistaen, selkä suorana. Ilmeestä näkee, ettei kaikki ole aivan kohdallaan.

Lepoa selälle. Hannu Kopolan valmistautu-minen MM-kisoihin sujuu selän kuntouttamisen merkeissä. Hän on toiveikas, että pystyy kisaamaan Etelä-Afrikassa tulevana lauantaina.
Lepoa selälle. Hannu Kopolan valmistautu-minen MM-kisoihin sujuu selän kuntouttamisen merkeissä. Hän on toiveikas, että pystyy kisaamaan Etelä-Afrikassa tulevana lauantaina.

Yleensä perin hymyilevä voimanostaja Hannu Kopola kävelee nyt punttisalilla tavallista hermostuneempana ja pieni huolenryppy otsallaan. Hän nostelee lattialta tavaroita polviaan koukistaen, selkä suorana. Ilmeestä näkee, ettei kaikki ole aivan kohdallaan.

"Viime tiistain jalkakyykkytreenissä kuului rasahdus selästä. Onneksi näyttää siltä, että vaiva on lihasperäinen. Paljon se on jo helpottanutkin tiistain jälkeen", 26-vuotias nostaja sanailee.

Huoli painaa siitä, riittääkö aika selän kuntoutukseen. Lauantaina 13. marraskuuta pitäisi olla täydessä iskussa MM-nostoissa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa.

Lento kisoihin lähti jo tiistaina.

"Tässä kunnossa en voisi kisaan osallistua, mutta aikaa on vielä", mies miettii vakavana. Selkävaiva pakotti muuttamaan viimeistelyharjoituksiakin. Yksi tärkeä kyykky- ja vetotreeni jäävät tekemättä.

Hannu Kopola on valmistautunut MM-kisoihin huolella. Kesän EM-kisat Tshekissä menivät hyvin, ja tuomisina oli viides sija. Sen jälkeen harjoittelua on lisätty, ja harjoitustulokset lupaavat uusia ennätyksiä.

"Kyykky varsinkin on parantunut paljon. Siihen voi odottaa kymmenen kilon parannusta", Kopola kertoo. Jalkakyykkyyn hän on myös panostanut. Tekniikkaa on hiottu niin, että jalat ovat enemmän levällään kuin ennen. Se tuo nostoon lisää tehoa.

Harjoitusmäärät ovat kesän jälkeen muutenkin olleet huikeita. EM-kisojen jälkeen Kopola aloitti viidellä treenikerralla viikossa parin kuukauden jakson ja lisäsi sen jälkeen vielä yhden harjoituskerran viikko-ohjelmaan. MM-kisojen lähestyessä tahtia on hieman löysätty, jotta viimeinen herkkyys saataisiin esiin.

"930-940 kilon tulos tyydyttäisi."

"Viime vuoden tulosten perusteella se riittäisi 4-5- sijaan."



Itä-Euroopassa
isot satsaukset


Hannu Kopolan 110 kilon sarjan valtiaat tulevat Venäjältä ja Ukrainasta. Tilastoissa hän on 10. sijalla.

"Tilastoihin ei pidä tuijottaa liikaa. Siellä on sellaisia tuloksia, jotka on nostajien kotimaassa tehtyjä, ja niissä ei välttämättä aina ole tuomarilinja kohdallaan."

Mitaleille hän ei uskalla haaveilla, vaikkei sitä koskaan tiedä. Onhan MM-kisoissa erittäin tiukat doping-testit.

"Suomessa harjoituskauden testaus on maailman tiukinta. Minut testattiin viimeksi viime maanantaina, ja sitä edellinen testi oli muutamaa viikkoa aikaisemmin", Hannu Kopola sanoo ottamatta kantaa muiden maiden järjestelmiin.

Itä-Euroopan maiden etumatkaan Kopola näkee selkeitä syitä. Voimanostoon panostetaan muutamissa maissa aivan eri mittakaavalla kuin Suomessa. Joukkueilla on leirityksiä, erikoistuneita lääkäreitä, lihashuollon ammattilaisia.

"Maastavedossa taistelen aina mitaleista, mutta kyykyssä ja penkissä jään itäblokin nostajista jälkeen. Se johtuu ruumiinrakenteestakin. Meillä suomalaisilla on itäeurooppalaisia pitemmät kädet."

Suomalaiset voimanostajat harjoittelevat pääosin itsekseen. Hannu Kopolan valmennusohjelmat tekee kuopiolainen Jari Martikainen.

"Liitto maksaa 60 prosenttia lentolippujen hinnasta. Iso kiitos kisamatkasta kuuluu sponsoreille ja työnantajalle (Sievin kunta), joka myönsi palkallisen vapaan kisareissua varten", Hannu Kopola sanoo.

Ilmoita asiavirheestä