Kirjailija Anu Kaipainen kirjoitti läpimurtoteoksensa Arkkienkeli Oulussa 1967 muutettuaan pois Oulusta, missä hän ei viihtynyt.
Oulun kulttuuri-ilmapiiri oli 60-luvun kulttuuriradikaalien Kaipaisten, Erno Paasilinnan, Eeli Aallon ja Lauri Kokkosen mielestä vanhoillinen, ummehtunut ja painostava. Eikä Anu Kaipainen viihtynyt myöskään Oulu-yhtiön rouvien kekkereissä. Rouvat pyrkivät määräämään senkin, mistä hulikakku eli ruisleipä piti ostaa.
Sielun sisarekseen Anu Kaipainen löysi Sara Wacklinin, joka myös aikanaan oli kärsinyt Oulun vihamielisestä ilmapiiristä ja lähtenyt maanpakoon Tukholmaan.
"Saran kirjassa Sata muistelmaa Pohjanmaalta on sellainen pikkuinen anekdootti, jonka nimi on Vapaa valinta. Ajattelin, että sen minä otan ja teen niin mahdottoman henkilön, ettei sitä voi samastaa kehenkään. Niin minä otin Schaggin Leenan ja siitä tuli tämä kertomus."
Näin myös arkkienkeli Miikkael lensi Ouluun.
Kaipaisen romaanista on nyt valmistumasta näytelmä yhtä aikaa kahteen teatteriin. Oulun kaupunginteatterin ensi-ilta on 11. helmikuuta viikkoa ennen Jyväskylää. Oulussa dramatisointi on Ilpo Tuomarilan, Jyväskylässä Seppo Parkkisen.
Ihana Andrei Petrovitsh
Kaipainen ehdotti romaanilleen nimeksi Enkeli kenkeli. Se oli kai liian ruma nimi, koska se ei kelvannut. Arkkienkeli Oulussa -nimen keksi hänen nyt jo edesmennyt miehensä Osmo Kaipainen.
Näin 71-vuotias kirjailija muistelee muuttoaan Oulusta 1966:
"Toimin äidinkielen nuorempana lehtorina Karjasillan yhteiskoulussa. Siellä oli vanhoillinen johtokunta ja kavala naisrehtori. Hän sanoi Ruusubalettini ilmestyttyä, että kun sinä kirjoitat niin paljon noita kirjoja ja ne sipaisevat läheltä, niin eikö sinun kannattaisi jättää eropyyntösi, että saataisiin virka ajoissa hakuun ja täytettyä. Minä onneton suostuin. Ajattelin, että tämä on jokin merkki ylhäältä, että nyt pitäisi lähteä vapaaksi kirjailijaksi."
Piru vie, Anu Kaipainen sanoo ajatelleensa, vielä minä näytän. Tässä tilanteessa Sara Wacklinin muistelmat kutkuttivat häntä.
Kaipainen huomauttaa lainanneensa Wacklinia aika reilusti. Kuitenkin hän kasvatti esimerkiksi Schaggin Leenan ja Saran kirjan nuoren lääkärin aivan omiin mittoihinsa.
"Keksin sinne esimerkiksi unelmieni henkilön, venäläisen sotilaslääkärin Andrei Petrovitshin. Hän oli tietysti lääkäri, niin kuin mieheni, joka oli Oulussa työskennellyt Oulu-yhtiön tehtaanlääkärinä ja Kelan Pohjois-Suomen asiantuntijalääkärinä. Osmo luuli, että Andrei Petrovitsh on hän, mutta ei se kyllä ollut, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Se oli minun fiktioni. Se oli se hahmo, mihin ihastuin."
Kaipainen sanoo, että moni olisi antanut autuutensa Andrei Petrovitshin sänkykamarisilmistä.
Oulu, pyhä kaupunki
Andrei Petrovitshin suussa on romaanissa paljon sanoja, joista voi kuvitella Anu Kaipaisen omien kokemusten kuultavan. Tällainen on esimerkiksi kuvaus avojalkaisesta ja tullista tulleesta.
Kaipainen kirjoittaa, kuinka on kuin ei maailmassa olisikaan muuta kuin Oulun kaupunki. Avojalkainen on syntynyt tässä pyhässä kaupungissa.
"Miksi eivät ihmiset voi myöntää, jos kerran ovat huonoja? Miksi he eivät anna ymmärtää itseään? Andrei Petrovitsh puhui. - Hulluksi tulisin täällä. Hulluksi tulisin, jos en tietäisi että vielä joskus saan siirron muualle. Ilon ja surun pitää tulla laidasta laitaan. Mitä se on että hapannutaan itsekseen."
Myös Raahesta naitu Hilda Henrikki tahtoi käydä oikeasta oululaisesta.
"Hildasta on kovasti tykätty. Ajattelin, että keksin niin kunnollisen oululaisen, että sillä ei ole mitään paheita. Ja silloin sillä ei ole tietysti rakkauselämääkään", kertoo Anu Kaipainen.
Nuoressa venäläisessä lääkärissä Andrei Petrovitshissa sen sijaan on piirre, josta kirjailijaa on syytetty. Tämä halusi puolustaa sikiöitä.
"Sitä eivät kaikki ole ymmärtäneet. Minulle tämä on ollut tärkeä asia. Minultahan sikiöitä kuoli kolme, yksi Oulun-aikana. Andrei Petrovitsh sai toisilta lääkäreiltä napanuoramystikon nimen, koska oli synnytyksessä lasta äidille näyttäessään saanut kyyneleet silmiinsä."
Julma rouva Schagg
Pasifismi ja feminismi kulkevat köynnöksen omaisena rakenteena läpi Arkkienkelin. Toisena lähdekirjanaan Kaipainen kertoo käyttäneensä J.L. RuneberginVänrikki Stoolin tarinoita. Sieltä tulevat nurin päin pasifismi ja osa henkilöistä.
Kirjailijalle itselleen tärkeimpiä ovat kuitenkin rakkauden ja julmuuden teemat.
"Rakkaus voi olla niin mahdoton kuin se kasvaa Schaggin Leenassa. Hän on skitsofreeninen. Varjo-olento Agnes katoaa hänestä, kun hän rakastuu arkkienkeli Miikkaeliin. Joku muu voi huikennella valinnassaan, mutta ei ainakaan Leena. Hän ei saanut sodasta kunniamerkkiä, mutta hän sai pojan", Kaipainen kuvaa.
Anu Kaipainen kertoo, että Andrei Petrovitshin ja Schaggin Leenan lisäksi romaanissa on kolmaskin henkilö, joka on aika paljon hän itse. Se on rouva Schagg, joka kutoo elämänpuita.
"Hänen kauttaan sain julmuutta tulemaan ja samalla elämän riemua ja luomisen halua. Rouva Schagg on henkilö, jossa ovat nämä kaksi puolta vastakkain."
Sara Wacklin oli naisasianainen. Kaipaiselle hän on filantrooppi, ihmisystävä, ja feministi.
"Kyllähän kuoleman maisema on ollut minulle valtava maisema, kun Huppa-Leena menee kurkkimaan sotilassairaalan pihalle, missä on kasapäin ruumiita. Totaalisinta, mitä voi tapahtua, on herättää kaatunut sotilas henkiin", toteaa Kaipainen.
Kirjailija on luvannut saapua Oulun ensi-iltaan.