Sunnuntai 3. lokakuuta on Mikkelinpäivä ja enkelten sunnuntai.
Oulu "Hän laulaa kuin enkeli", totesi joku viikon takaisessa sopraano Soile Isokosken konsertissa Madetojan salilla. Samalla lailla kuvaillaan usein lapsia, jotka ovat viattomia, hyvin käyttäytyviä. Moni aviopuoliso on nimennyt kumppaninsa niinikään enkeliksi, tämän tehdessä jotakin vallan ihanaista.
Enkeli on usein hyvän, avuliaan ihmisen vertauskuva. Valkosiipinen, löysään kasukkaan pukeutunut suojelusenkeli liitetään kaitsemista tarvitsevaan lapseen tai vanhukseen. Raamatussa enkeli on viestin tuoja: muun muassa jouluna hän ilmoittaa Kristuksen syntymästä, pääsiäisenä ylösnousemisesta.
Se kuva, mikä ihmisillä on enkelin ulkonäöstä, on taiteilijoiden mielikuvituksen tuotosta.
"Enkeleistä on tehty kuvia aivan kristillisen ajan alusta alkaen. Rooman katakombien seiniltä löytyy enkeleiksi tulkittuja figuureja 200- ja 300-luvulta", kertoo Oulun yliopiston taidehistorian lehtori Jorma Mikola.
Se, milloin enkeli sai siipensä, onkin toinen tarina. Varhaisimmat enkeleiksi tulkitut hahmot ovat siivettömiä miehiä. Mikola pitääkin siipiä mielenkiintoisena ilmiönä.
Pakanallinen Nike
Enkeli on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka kristillisessä taiteessa käytettiin hyväksi vanhaa, pakanallista kuvamateriaalia.
"Tunnettu esimerkki pakanallisesta 'enkelistä' on Pariisin Louvren Samothraken Nike. Nike on voiton jumalatar antiikin jumaltarustossa." Tämä nikemäinen enekelinsiipihän vilahtelee nykyisin usean lenkkeilijän tossuissa.
"Enkelin kuvaamiselle on tietty myös omat perinteensä sekä idässä että lännessä. Rafaelin enkelit Italian renessanssissa ovat taas paljossa niitä, jotka elävät edelleen kiiltokuvissa."
Saksalaiseen romantiikkaan 1800-luvulla liittyy maalaus, joka on levinnyt tuhansiin koteihin painokuvina. Kyseessä on maalaus, josta Mikko Alatalokin teki laulunsa Suojelusenkeli.
Idän perinteessä on selkeästi vuosisatojen ajan vallinnut suurempi yhtenäisyys kuin lännessä, jossa enkeliä on kuvattu jopa haavoittuneena.
"Esimerkkinä on Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli. Ajatus enkelin haavoittuvuudesta ei ole kovin tavanomainen. Grafiikan puolelta Simbergiltä löytyy 'Enkelin siipiä kynitään', joka sekään ei ole ihan tavallinen enkeli-kuvaus", Mikola huomauttaa.
Enkelit miinakentällä
Henkimaailma-näkökulmasta enkeleitä tutkinut Virpi Julkunen puhuu enkelikokemuksista.
"Kukako on enkeli? Se voi olla kuka vain, vaikka sinä. Enkelit ovat ihmisten ystäviä", Julkunen kertoo. Puhuessaan enkeleistä, hän ei liitä niitä mihinkään uskontokuntaan. "Enkelin voi tuntea ja kokea. Jotkut ovat myös nähneet niitä. Ne eivät kuitenkaan näytä sellaisilta, kuin enkelit taiteessa. Ne ovat enemmänkin kuin kirkkaita välähdyksiä."
Enkelin aistimisessa Julkunen puhuu auran tai kehon energiatasolle menemisestä.
Nykyajan enkeliltä vaaditaan uusia ominaisuuksia. "Maan korvessa" toimiminen ei enää riitä, vaan enkeliltä vaaditaan nykyteknologian ja modernin elämäntavan tuntemista.
Palomies Risto Mononen on ollut kiperissä paikoissa. Jälkeenpäin hän on kysynyt, kuinka selvisi.
"Tänä päivänä enkelit tuntuvat olevan välillä hieman hakusessa, ja harvoin tulee sellainen olo, että tuntee enkelin olleen vierellä. Onko sitten nykyisin ihmisen luottamus itseen niin suuri, että ajattelee, ettei varjelusta muualta kaipaa. Mene ja tiedä. Joskus pelastustehtävissä kuitenkin on tullut semmoinen olo, että joku on käynyt vieressä. Sellainen saa iholle tunteen, että mitenköhän olisi käynyt, jos olisi ollut pelkästä onnesta ja leveistä harteista kiinni."
Ehkä Suomen YK joukoillakin on oma nimikkoenkeli, sillä siellä Mononen tunsi joskus tarvitsevansa kättä pidempää: "Viimeksi varmaankin Kosovossa miinaonnettomuudessa, jonka seurauksena päädyin keskelle jalkaväkimiinoitetta. Joku sieltä saatteli eheänä pois. Mutta että enkeleitä maanpäällä...niitä on vaikea löytää."
Kuka avasi varavarjon?
Laskuvarjohyppyä harrastava Eija Jouhten puolestaan kertoo tapauksesta enkeleiden omassa elementissä, taivaalla.
"En tiedä onko se suoranainen 'enkelin pelastus', mutta ensimmäisen ja ainoan varavarjokeikan jälkeen olo oli kieltämättä hieman pöllähtänyt", 496 hypyn konkari kertoo. "Viime keväänä eräänä lauantaina olin hyppäämässä 1 000 m korkeudesta, avasin päävarjon normaalisti, mutta mitään ei tapahtunut. Päävarjo ei auennut."
Jouhten teki nopean päätöksen varavarjon käytöstä. "Varavarjo aukesi kauniisti. Kaikki kunnossa, totesin ja lähdin lentelemään kohti laskuvarjokerhoa. Vasta maassa tajusin tilanteen ja tuli sellainen huhhuh-olo. Kuten hyppääjäystäväni sanoo; jatkoajalla tässä ollaan. Taisi olla suojelusenkeli silläkin hypyllä mukana, kuten ehkä jokaisella muullakin hypyllä."