Ihminen pinttyy tapoihinsa. Sen aiheuttaa arki, jokapäiväiset rutiinit, fysiologiset tosiseikat tai pelkkä tunneasia. Ihminen on kuitenkin niin viisas, että hän yleensä pystyy perustelemaan kiintymyksensä järkisyillä.
Otetaanpa esimerkiksi Haukiputaan kunnanjohtaja Pasi Vallivaara.
"Nokian kommunikaattorista en luovu. Pärjään hetkittäin ilman rahaa, autoa, luottokortteja tai puhelinta, mutta ilman tätä minulla on irrallinen olo. Olen tosin hetkittäin hukannut tämänkin, mutta silloin en pysty arkeani järkevästi organisoimaan", hän kertoo.
Vallivaaralle Nokian 9300 kommunikaattori on toimisto ja yhteydenpitoväline samassa paketissa.
"Tämä laite on tippunut pari kertaa pöydältä ja saranat ovat löystyneet, ja edelliset taisivat pari kertaa tippua vesiämpäriinkin. Mutta aina minä olen hankkinut tilalle uuden", muistelee kunnanjohtaja Vallivaara.
"Kesällä jätin tämän viideksi viikoksi hyllylle, tosin välillä kävin sitä vilkuilemassa. Silti väitän, ettei tämä laite hallitse elämääni. Minä sen sijaan pystyn sen kautta hallitsemaan omaa ajankäyttöäni", hän muotoilee.
Astrologi ja entinen yleisurheilija, moniottelija Satu Ruotsalainen puolestaan tarvitsee arjessaan enkeleitä.
"En ole mikään tavaran perässä juoksija, mutta ilman enkeleitä en suostu olemaan. Niitä on kotiini kertynyt jo aikamoinen määrä", Ruotsalainen kertoo.
"Kaikki oikeastaan alkoi, kun tyttäreni Peppi syntyi. Ensimmäinen esine oli enkeli-valaisin, jonka ostin heti, kun sen näin. Jokaiseen enkeliin liittyy muisto tai henkilö, jotka ovat minulle tärkeitä", hän lisää.
"Minulla on myös kaulassani yötä päivää kultainen enkelikoru. Aikaisemmin en pystynyt luopumaan yksistäkään verkkareista, mutta tilanne on nyt toinen", hän nauraa.
Satu täyttää piakkoin 40 vuotta ja on pyytänyt jokaiselta ystävältään lahjaksi enkelin.
Kaikkien oululaisten tuntema kokki, Janne Pekkala, on Vallivaaran tavoin kiintynyt työelämään liittyvään esineeseen. Tosin isoon sellaiseen.
"Ei minun arjestani tule mitään ilman Honda CRV:tä. Kuljen paljon pitkin maakuntia ja autoon on mahduttava kippoja, kattiloita ja liikkuva keittiö. Ei niitä junalla voi rahdata", hän sanoo.
"Tähän on kyllä heti lisättävä, etten haluaisi olla mikään luonnonsaastuttaja, mutta näin vain arki sanelee. On perheessämme myös toinenkin auto, jota kauppakassiksi kutsutaan", Pekkala jatkaa.
"Auton on myös oltava tarpeeksi turvallinen ja tilava. Yleensä liikunkin takapenkit alas käännettyinä", noin 50 000 kilometriä vuodessa ajava Pekkala kertoo.
Viimeinen esimerkkimme yhdistää kätevästi sekä työn että yksityiselämän. Jojon toiminnanjohtaja Helena Jäykkä ei tule toimeen ilman villasukkia.
"Olen pienestä pitäen liikkunut sisällä villasukat jalassa, myös kesällä. Tällä hetkellä minulla on työkäytössä villatöppöset. Ääreisverenkiertoni ei ole niitä parhaimpia, sukuvika", hän nauraa.
"Sukkakokoelmani on aika laaja, niitä on erilaisia ja erivärisiä. Minulla on työsukkien lisäksi esimerkiksi matkasukat ja yösukat. En osaa niitä itse kutoa, mutta ystäväpiirini pitää huolen, että minulla on niitä varastossa eri tarpeisiin."
"Tällä hetkellä mieluisimmat ovat varrelliset ja raidalliset talvisukat. Jos lähden ulkomaille, niin villasukat pakataan tietysti laukkuun. Jos ne viime hetken kiireessä unohtuvat, niin oleskelu tahtoo olla kärvistelyä", Helena Jäykkä kiteyttää.