Englannin kieli on noussut mahtiasemaan tieteessä. Siitä on myös haittaa. Näkyvyyden haku englannin dominoimassa tiedeyhteisössä uhkaa jo ohjata tutkimusten suuntaa.
Se, että maailman tutkijoilla on käytössään yhteinen kieli, on voittopuolisesti myönteinen asia. Sen ansiosta tutkimustulokset leviävät maasta toiseen ja tutkijoilta toisille sujuvasti. Yhteinen kieli myös tuo uudet tulokset entistä laajemman yhteisön arvioitavaksi. Tiede on epäilemättä ottanut yhteisen kielen ansiosta askelia eteenpäin.
Aiempina vuosisatoina tieteen kieli oli latina. Sitä seurasi vaihe, jolloin yhtä pääkieltä ei ollut. Nyt ollaan taas uudessa tilanteessa. Viime vuosisadan loppupuoliskolla alkanut englannin ylivalta uhkaa jo haudata alleen kaikki muut kielet.
Kiistatta englanti on luontevin vaihtoehto tieteen maailmankieleksi. Sitä osataan tiedeyhteisössä laajemmin kuin muita kieliä. Silti monet tutkijat ovat jo nostaneet pystyyn varoittavan sormen. He puhuvat englannin jyräyksestä tai hegemoniasta, joka on jo johtanut ongelmiin.
Viime maanantain Kalevassa akatemiaprofessori Anssi Paasi nosti esiin yhden ongelman: kun tutkimustulokset pyritään saamaan julki lähinnä Yhdysvalloissa ja Britanniassa ilmestyvissä tieteellisissä julkaisuissa, vaarana on, että pyrkimys alkaa vaikuttaa tutkimuksen sisältöön. Vinosuuntaus syntyy, kun tutkimusaiheiksi valitaan teemoja, jotka ovat olennaisia nimenomaan anglo-amerikkalaisesta näkökulmasta. Tähän ollaan valmiita, koska artikkelin saanti näissä maissa ilmestyviin julkaisuihin tuo tiedemaailman rankingissa kullanarvoisia impaktipisteitä.
Paasi puhui ennen kaikkea oman alansa kokemusten perusteella. Silti sama ilmiö tuntuu monilla muuallakin.
Pahimmillaan englannin mahtiasema johtaa siihen, ettei muilla kielillä julkaistu korkeatasoinenkaan tutkimus enää saa huomiota. Ongelmiin kuuluu sekin, että äidinkielenään muuta kuin englantia puhuvat tutkijat lähtevät tieteellisessä keskustelussa usein kuin takamatkalta. Sen pituus riippuu tietysti tutkijan englannin taidosta. Erinomaisesti englantia taitavilla ongelmaa ei synny. Kaikilla hyvillä tutkijoilla taito ei edelleenkään parasta luokkaa.
Joillakin aloilla kuten lääketieteessä, tekniikassa ja luonnontieteissäkin englanniksi kirjoittaminen on luontevaa. Aiheethan eivät niissä ole usein mitenkään kansallisia. Joskus tosin ovat. Esimerkiksi Oulun yliopistossa julkistettiin joulukuussa kiinnostava tutkimus alueellisesti merkittävästä aiheesta, kestävän luontomatkailun haasteista. Aineistoa oli koottu Pudasjärveltä ja Kuusamosta. Väitöskirja on englanninkielinen.
Tutkimus kuluisi esimerkiksi näissä kunnissa asuvien, luontomatkailun kanssa tekemisissä olevien käsissä paljon laajemmin, jos kieli olisi suomi. Viime vuonna Oulussa hyväksytyistä väitöskirjoista neljä viidestä oli englanninkielisiä. Sama suhde pätee koko maassa.
On tappio, jos paikallisesti ja alueellisesti kiinnostavat tutkimukset ilmestyvät tiedemaailman ranking-kisan vuoksi yhä enemmän englanniksi. Tämä paine tuntuu myös niin sanotuissa kansallisissa tieteissä, joihin luetaan muun muassa suomen kielen tutkimus, kansatiede, folkloristiikka, kotimaisen kirjallisuuden tutkimus, Suomen historia ja arkeologia.
Suomen tieteen tulosten kansainvälinen näkyvyys on tärkeä seikka, mutta omaa kieltä kartellaan jo liikaa. Englannin kielen tarpeeton käyttö myös eristää tiedeyhteisöä omaan lokeroonsa, kauemmaksi ympäröivästä yhteiskunnasta.