Ympäristöministerin tehtäviään lopetteleva Jan-Erik Enestam röykytti Kalevan haastattelussa perjantaina pahanpäiväisesti luonnonsuojelujärjestöjä, jotka ensin olivat Suomen virallisessa delegaatiossa mukana Nairobin ilmastokonferenssissa ja sitten ilkesivät arvostella Suomen ja sen myötä EU:n neuvotteluotetta ja konferenssin tuloksia ylipäätään.
Ministeri tahtoi pohdittavan, onko järkeä maksaa kokouksiin henkilöitä, jotka tulevat sinne haukkumaan jo etukäteen kaiken ja joille ei mikään kelpaa.
Enestamin reaktio paljastaa ainakin sen, että ministeri on monen virkavuoden jälkeenkin varsin herkkä arvostelulle. Enestam sanoo itsekin, että kaikki EU:n tavoitteet täyttyivät Nairobissa. Kokouksen lopputulokseen järjestöjen kannalla siis ei ollut merkitystä. Toisaalta suomalaisjärjestöt eivät olleet yksin: maailmalla oltiin laajasti sitä mieltä, että Nairobin saavutukset olivat ilmastonmuutoksen vakavuuteen nähden liian vaatimattomat.
Samalla ne silti olivat juuri sitä, mikä poliittisesti on mahdollista, ja EU on edelleenkin kaikkein edistyksellisin maaryhmä ilmastoneuvotteluissa.
Jo usean vuoden ajan Suomessa on ollut tapana valmistella edessä olevia eri alojen YK-konferensseja laajapohjaisissa neuvottelukunnissa, joissa on sekä viranomaisten että kulloisenkin alan kansalaisjärjestöjen edustajia. Lisäksi virallisiin delegaatioihin on tavattu ottaa joitakin järjestöjen edustajia kokouspaikalle. Kyseessä on kansallinen yhteydenpito, varsinaiset kansainväliset neuvottelut ovat toki aina pelkästään virkamiesten heiniä.
Tällainen virallisten ja epävirallisten tahojen keskusteluyhteys on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista, mutta se on kuvannut suomalaista mutkatonta ja avointa yhteiskuntaa.
Enestamista järjestöjen edustajat eivät saisi arvostella paikan päällä sitä, mitä valtion edustajat tekevät. Kyse on näkökulmaerosta. EU teki Nairobissa Enestamin johdolla sen, mitä oli poliittisesti tehtävissä. Luonnonsuojelujärjestöt kokevat tehtäväkseen lisätä painetta ja pitää ääntä. Siksihän ne ovat olemassa. Keneltäkään ei voi rajoittaa mielipideoikeutta.
Tämän episodin takia hyvää suomalaista käytäntöä tuskin on syytä katkaista. Järjestöillä ja virkamiehillä on omat roolinsa - mutta edellytyksenä toki on, että suomalaiset pystyvät keskenään puhumaan, kuten yleensä on tapahtunut. Jos järjestöt kokevat valtion politiikan olevan täysin väärää, niiden kannalta eettisin ratkaisu olisi jäädä pois valtion maksamasta delegaatiosta.
paakirjoitus@kaleva.fi