Viime vuodet ovat olleet vilkkaat puhuttaessa ja päätettäessä energiajärjestelmän uudistamisesta. Suomalainen energiapolitiikka on herättänyt kansainvälistäkin huomiota, erityisesti Olkiluoto 3:n pitkittyneen rakentamisen sekä Fennovoiman ja Rosatomin hankkeen vuoksi.
Pyhäjoelle suunniteltu Hanhikivi 1 on ollut säännöllisin välein vakavissa vaikeuksissa. Kesällä 2015 mutkaisen menettelyn ja lähes 30 vuorokauden hätälisäajan turvin jätetystä rakentamislupahakemuksesta kerrotaan edelleen uupuvan noin 50 000 sivua teknistä dokumentaatiota, jota ilman Säteilyturvakeskus ei aloita lupaharkinnan edellyttämän turvallisuusarvion laatimista.
Fennovoiman ylläpitämän imagokampanjan sanoma tuntuukin tätä taustaa vasten epärealistiselta. Kun yhtiö lehti-ilmoituksessa julistaa ”me olemme osa ratkaisua” ja väittää, etteivät uusiutuvat energiamuodot yksin riitä, on totta toistaiseksi vain toinen puoli.
Tällä hetkellä suomalainen energiapaletti on värikäs, eikä toki pohjaudu yksin uusiutuvaan energiaan. Fennovoima ei kuitenkaan ole mikään osa energiaratkaisuamme.
Suomen sähköntuotannosta ydinvoiman osuus on tällä hetkellä noin 27 prosenttia. Ydinsähköä saadaan yhteensä 22,5 terawattituntia vuodessa neljästä reaktorista, joita ovat Loviisa 1 ja 2 sekä Olkiluoto 1 ja 2.
Parhaillaan rakennetaan yhtä uutta reaktoria Olkiluoto 3:a, jonka teho tulee olemaan suurempi kuin vuoteen 2030 mennessä suljettavien vanhimpien laitosten, Loviisa 1:n ja 2:n yhteisteho, joten tuotamme 2030-luvulla nykyistä enemmän ydinsähköä.
Fennovoimaa ei tarvita maamme sähköntarpeen kattamiseksi nyt eikä tulevaisuudessa. Muita perusteluja hankkeelle on etsitty ja esitetty.
Sähkön kulutus tulee jonkin verran kasvamaan nykyisestä 2030-luvulla, johtuen muun muassa sähköistyvästä liikenteestä ja lämpöpumppujen nopeasta yleistymisestä.
Loviisan vanhat reaktorit eivät enää silloin ole tuotannossa. Olkiluoto 1:n ja 2:n reaktoreiden käyttölupa ulottuu vuoteen 2040. Valmistuttuaan Olkiluoto 3:a puolestaan käytettäneen vielä jopa 60 vuotta.
Suomen sähköntuotannossa tulee 2030–2040-luvuilla olemaan ydinvoimaa pelkästään Olkiluoto 1-, 2- ja 3-yksiköiden turvin hieman nykyistä enemmän, 28 terawattituntia vuodessa.
Muu osa sähköstä voidaan maltillisenkin vision mukaan tuottaa valtaosin uusiutuvaan energiaan perustuen, ilman fossiilisia polttoaineita, vesivoimalla, aurinkovoimalla, teollisuuden ja kaukolämpöyhtiöiden sähkön ja lämmön yhteistuotannolla, tuulivoimalla ja jätteenpolttolaitoksissa. Sähköä on mahdollista myös tuoda, enimmäkseen muista Pohjoismaista kuten nykyään, mutta ilman sitäkin voidaan hyvin pärjätä.
2050-luvulla energiajärjestelmämme voisi jo siirtyä kokonaisuudessaan uusiutuvan energian perustalle, mikä näkyy hallituksen energia- ja ilmastostrategian taustaraporteista ja alan asiantuntijaselvityksistä. Politiikka määrää suunnan.
Ydinvoimalaitokset jäävät väliaikaiseksi, mutta turhan monen korkea-aktiivisen uraanitonnin suuruiseksi, vuosikymmenien mittaiseksi siirtymävaiheeksi Suomen energiahistoriassa. Tutkimusten mukaan enemmistö nuorista sukupolvista on aikoinaan valittuja energiaratkaisuja kohtaan varsin kriittinen.
Fennovoimaa osaksi tulevaisuuden energiaratkaisua suurin osa suomalaisista ei ole hyväksynyt tuoreimmissakaan mittauksissa.
Hanna Halmeenpää on vihreiden kansanedustaja.