Oulun yliopiston rakennusopin professori Jouni Koiso-Kanttila nosti maanantain Kalevassa keskusteluun aiheen, jota moni tavallinen kansalainenkin on mielessään miettinyt: miten rakennusten energiankulutuksen voi teknisin ratkaisuin pudottaa lähelle nollaa niin, että talo on vielä terveellinen asukkailleen?
Koiso-Kanttila on huolestunut niin sanotuista nollaenergiataloista. Käsite tarkoittaa taloa, jossa rakennus tuottaa ja kuluttaa energiaa vuoden aikana yhtä paljon.
Rakennusten energiankulutus on taloudellisesti ja ilmastollisesti iso kysymys. Näin siksi, että arvioiden mukaan rakennuksissa käytettävän ja rakentamiseen kuluvan energian osuus kaikesta energian käytöstä on Suomessa yli 40 prosenttia ja kasvihuonekaasupäästöistä lähes 40 prosenttia.
Olennainen kysymys on kuitenkin se, millaisin keinoin tavoitteeseen pyritään. Koiso-Kanttilan nollaenergiataloja koskeva huoli on, että rakennusten eristeiden vahvistaminen ja vaipan tiiviyden lisäys jättävät rakennuksen sisään kosteutta ja sen myötä homeongelmien ainekset. Huoli tuntuu kadunmiehen järjelläkin aiheelliselta.
Matala- tai nollaenergiataloja voidaan toteuttaa erilaisia keinoja käyttäen, vaikkapa aurinkopaneeleja ja maalämpöpumppua hyödyntäen. Yhteisenä piirteenä energiapiheille rakennuksille on joka tapauksessa yhä tiiviimpi eristäminen.
Vaikka nollanenergiataloja pystytäänkin teknisesti toteuttamaan, Koiso-Kanttilan näkemys on, ettei niihin siirtyminen ole Suomessa järkevää. Riskit ovat liian suuret.
Keskeisenä ohjaimena energiankäytön pudottamisessa ovat EU:n yleiset energiatavoitteet, etenkin energiatehokkuusdirektiivi. Sen perusteella uusien rakennusten tulee olla vuoden 2020 loppuun mennessä lähes nollaenergiarakennuksia.
Hieno tavoite, mutta on kysyttävä, onko se Euroopan kylmimmässä kolkassa lainkaan realistinen. Herää epäilys, että suomalaispoliitikot ja ympäristöhallinnon virkamiehet ovat EU-kokouksissa olleet yhtä nukuksissa kuin rikkidirektiiviä ratkaistaessa.
Suomessa on kaiken lisäksi käynnissä kunnianhimoinen oma ohjelma, jonka mukaan EU-tavoitteiseen pitäisi päästä jo itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Se, että uudenlaista rakentamistapaa pyritään ajamaan nopeutetusti sisään täysin toisenlaisen juhlavuoden takia, on heikosti perusteltua intoilua.
Rakentamisessa jos missä pätee se, että mitä koetellumpi ratkaisu, sitä parempi. Hätäisiin viranomaisohjeistuksiin nojaten Suomessa alettiin jahdata 1970-luvun energiakriisin aikaan ”energiahukkaa” sillä seurauksella, että tuhansista vanhoista ja uusista taloista tuli susia.
Kosteus- ja homevaurioita tavataan vielä tänä päivänä lähes uusista rakennuksista. Niistä on yhteiskunnalle tulossa miljardien lasku. Kyse ei toki aina ole siitä, että vikaa olisi viranomaisohjeissa, vaan kyse on myös ammattitaidon puutteesta rakentamisessa sekä alalla elävästä hällä väliä -kulttuurista.
Kansalaisten terveydelle ja kukkarolle käyviä riskialttiita ratkaisuja pitää karttaa eikä suosia.