Huokausten laakso ei nimestään huolimatta ole mikään nyyhkytarina, vaan verevä ja realistinen kuvaus perheen särkymisestä lapsen silmin katsottuna. Antti Raivion Skavabölen poikien itsenäinen jatko-osa on yhtä rajua tai rajumpaakin tekstiä kuin Rupertin ja Evertin lapsuutta kuvaava ensimmäinen näytelmä.
Aikuisuutta lähestyvät pojat ovat maailmassa nyt omillaan, mutta menneisyyden varjot eivät ole heitä jättäneet. 1960-luvulta alkanut Kallion perheen tarina on edennyt ajallisesti 80 -luvulle, jossa itsekkyys ja oman edun tavoittelu alkaa jo nostaa päätään aikuisten ihmisten päällimmäisenä tarpeena.
Helsinkiläiseen ympäristöön sijoitettu teksti paljastaa arkitodellisuuden, mutta menneisyydestä se haluaisi edelleen vaieta. Evert, perheen pojista nuorempi, löytää junan alle menneen äitinsä päiväkirjan, joka tarjoaa hänelle enmmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Turvallinen isoveli Rupert piileksii ullakolla armeijan jälkeen ja vie pikkuveljensä mukaan hämärähommiin. Takautumat vanhempien nuoruuteen ja nuoren perheen elämään nähdään osittain Ossi-sedän salaisten kaitafilmien, osin Evertin muistikuvien kautta. Tulevaisuutta edustaa vain Evertin tyttöystävä Maria.
Vaativa teksti on saanut arvoisensa toteutuksen Jouni Rissasen ohjauksessa. Hän ei ole jättänyt mitään puolitiehen. Nuorissa näyttelijöissä on mieletön energialataus, jonka ohjaaja kanavoi purkautumaan sopivina annoksina tarkasti rytmitetyn ja jaksotetun esityksen myötä.
Kahta, kolmea aikuista lukuunottamatta esitys lepää täysin nuorten näyttelijöiden harteilla. Osalla heistä on kaksois-, jopa kolmoisrooleja, mutta se ei tahtia hidasta. Muuntautuminen käy käden käänteessä. Valoilla ja musiikilla rajattu ja rytmitetty esitys toimii kuin rasvattu. Lavastus on niukka, mutta riittävä. Katsojalle riittää kodin merkiksi jääkaappi tai pihan merkiksi roskis.
.Kaikki näyttelijät onnistuvat rooleissaan, jälki on varmaa ja tasaista. Evertin, näytelmän päähenkilön, vaativassa roolissa 15 -vuotias Teemu Jääskelä tekee uskomattoman ehyen ja vaikuttavan roolityön. Jälkeen ei jää tyttöystävä Mariaa esittävä Sannukka Lumiahokaan.
Yhdessä tämä pari loihtii näyttämölle lapsen ahdistuksen siinä kuin naiivin luottavaisen ensirakastumisenkin. Upeata jälkeä saavat aikaan Ismo Ojakangas isä Kalliona, Satu Hartikainen äitinä ja Joni Takalo Ossi-setänä. Sanna-Kaisa Karvonen ehtii näytelmän aikana moneksi. Hieman katsojaa sekoitti hänen roolinsa sekä äitipuolena että äidin pikkusiskona.
Jouni Rissanen on Huokausten laaksossa tapansa mukaan satsannut henkilöohjaukseen. Jälki näkyy hyvässä mielessä. Näyttelijät tietävät koko ajan, keitä he ovat ja missä mennään. Ohjaaja kiitteleekin päättyvää kanslaisopiston lukuvuotta siitä, että hän on saanut tällä kertaa paneutua vain tämän yhden työn toteuttamiseen.