Kolumni

En tykkää, mutta miksi ih­mees­sä en?

Jokainen tietää tunteen, kun tapaa ihmisen, josta heijastuu jokin ihmeellinen negatiivinen aura. Tunne on epämiellyttävä.

Jokainen tietää tunteen, kun tapaa ihmisen, josta heijastuu jokin ihmeellinen negatiivinen aura.

Tunne on epämiellyttävä. Ei ole mitään yksittäistä syytä, miksi ihminen vaikuttaa luotaantyöntävältä. Mutta jokin hänessä kuitenkin on.

Meistä itse kukin saattaa olla jollekulle tällainen.

Ajatuskin puistattaa. Ettei voisi antaa mahdollisuutta tutustuttaa itseensä jonkin käsittämättömän tunteen vuoksi.


Politiikassatätä ilmiötä kutsutaan negatiiviseksi karismaksi.

Sanoipa tällainen poliitikko melkein mitä tahansa, on se joko yhdentekevää tai vastustusta herättävää.

Hyvät ideat hautautuvat sanojan värittömyyteen, ylimielisyyteen tai mihin vain, jota on vaikea selittää.

Sanomattakin on selvää, että jos negatiivista karismaa ei saa käännetyksi, äänestäjät kaikkoavat.


Jotainomituista tapahtuu myös osalle taiteilijoista ja urheilijoista.

On olemassa erinomaisen lahjakkaita laulajia, kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja eri urheilulajeissa menestyneitä, mutta heissä on jotain, mikä estää lopullisen läpimurron.

He voivat olla omituisella tavalla liian hyviä, melkein kuin muovisia, epätodellisia. Tai liian kauniita, liian hymyileviä. Liian jotain tai liian kaikkea. Kestämättömiä.

Ei vain voi tykätä.

He ovat ikuisia kakkosia. He kuuluvat sarjaan ”ihan kiva”, mutta...

Nämä ihmiset eivät saa koskaan todellista mahdollisuutta, jos he eivät ole lahjakkuuden lisäksi rohkeita ja voimakkaita tai heidän ympärilleen ei satu oikeita ihmisiä kannustamaan.


Parhaimmassatapauksessa negatiivisten tunteiden herättäminen kääntyy kantajalleen voitoksi.

Juuri nyt maailmanmainetta niittävä, oululainen Saara Aalto on hyvä osoitus tästä.

Haastatteluissa Aalto on kertonut kokeneensa erilaisuutta lapsuudesta lähtien.

Aalto uskoo, että esimerkiksi hänen iloisuutensa on saanut suomalaiset epäileviksi. Myös hänen ahkeraa, jopa fanaattista suhtautumista laulamiseen ja menestykseen on arvosteltu.

Juuri näistä syistä Aalto on kyllä Suomessa tunnettu, mutta se lopullinen tähteys on antanut odottaa näihin päiviin saakka.

Nyt, Britannian X Factor -laulukilpailun myötä, Aalto on huomattu kunnolla Suomessakin. Hänen etenemistään X Factorissa on seurattu viikko viikolta kasvavan fanimäärän voimin.

Nuoren naisen sinnikkyys on viimein herättänyt suomalaiset. On nähty lahjakkuus, mutta myös tajuttu, millainen Suomi-lähettiläs Aalto on maailmalla.

Kävipä Saara Aallolle ensi viikonlopun X Factor -finaalissa miten vain, hän on jo voittaja. Ovet maailman laululavoille ovat avoinna ja toivottavasti Aalto saa siivittäjäkseen runsaan määrän hyviä, häntä kannustavia ihmisiä. Sen hän on ansainnut.


Pahimmillaanerilaisuus voi johtaa toiseuden tunteeseen, jossa ihminen kokee itsensä jatkuvasti ulkopuoliseksi suhteessa muihin.

Tästä ei ole pitkä matka masennukseen ja eristäytymiseen.

Kaikki eivät ole saara aaltoja eikä heillä riitä rohkeutta olla sitä mitä ovat, erilaisuudesta välittämättä.

Meistä jokaisella on mahdollisuus siivittää tai kampittaa toinen toistamme.

Seuraavan ärsytyksen kohdatessamme voisimme miettiä, että entä jos sittenkin annamme erilaisuudelle mahdollisuuden? Entä jos sittenkin kohtaisin toisen ihmisen sellaisena kuin hän on? Ja jopa tykkäisin.