Terävästi kantaa ottava kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä on ryhtynyt ajamaan maaseudun arvon palautusta. Äskettäin häneltä ilmestyi teemaa käsittelevä kirja "Suomen kunnaat", ja samasta aiheesta hän kirjoittaa tuoreessa Hiidenkivi-lehdessä.
Kymenlaakson Pyhtäällä asuvan Mäkelän perusteesejä on, että maaseudun vastainen propaganda ajaa kansaa kasvukeskuksiin, etenkin pääkaupunkiseudulle. Propagointi alkoi hänen mielestään 1960-luvulla, kun television kautta kylän henkiseksi keskukseksi tuli Helsinki.
"Maaseudun vastaisen propagandan huikein saavutus on kuitenkin ollut pystyttää mielikuva maaseudusta muuttumattomana vanhana Suomi-Filmin heinäseiväsmaisemana", hän kirjoittaa Hiidenkivessä.
Mäkelän kannanotot ovat virkistäviä. Hän kyseenalaistaa kehityskulun, johon ei enää jakseta paljon kiinnittää huomiota. Jos joku maaseudun autioitumisesta vielä jaksaa puhua, niin toiminta leimataan puoluepolitikoinniksi tai kehitystä ymmärtämättömien jääräpäiden jankutukseksi.
Mäkelä puolustaa maaseudulla asumista, suorastaan kannustaa maallemuuttoon, muttei haihatteluperusteilla. Jälkimmäisiähän saa lukea tavan takaa esimerkiksi aikakauslehdistä: yksin elävä markkinointijohtaja N. N. tekee "rohkean ratkaisun" ja jättää hyvätuloisen työnsä, muuttaa syrjäkylän vanhalle kansakoululle ja ryhtyy harrastamaan kuvanveistoa ja novellien kirjoittamista.
Tämän tyypin sankaritarinoissa on yleensä epäolennaista, jos kyseisen henkilön lapset elävät jo itsenäistä elämäänsä maailmalla, että pääkaupunkiseudun asunnon myynnistä jäi taskuun turvaksi kaksi vanhaa miljoonaa ja että sen remontoidun kansakoulun sai tuosta summasta kymmenesosalla.
Ei tuollaisiin ratkaisuihin mitään erityistä rohkeutta tarvita. Enemmän sitä tarvitsevat lapsiperheet, joita maaseudulla erityisesti kaivattaisiin mutta jotka eivät velkojensa ja kasvukeskuksissa olevien työpaikkojensa vuoksi maalle pysty hevillä muuttamaan, vaikka haluaisivatkin.
Mäkelän perustelut ovat yleensä ottaen vakuuttavia, monen suomalaisen kuva maaseudusta on epäilemättä virheellinen. Mutta kääntäisikö toisenlainen kuva maaseudun todella uuteen nousuun?
Mäkelä kirjoittaa: "Asumisen kannalta maaseudun ydin ovat epäilemättä uudehkot kaavoitetut omakotialueet". Ja: "Maaseudulta ei tarvitse lähteä talvea pakoon, koska kaikki se asumisen mukavuus, joka on kaupungissa, on myös maaseudulla."
Pääkaupunkilaisille tuossa toki voi olla jotain uutta ja houkuttelevaa, mutta jo oululaisesta näkökulmasta tenho jää puuttumaan. Miksi kaupunkielämään tottunut oululainen muuttaisi asumaan kaavoitetulle omakotialueelle kauaksi kaupungista, kun sellaisessa voi elää myös kaupungin lähellä.
Ehkä kannattaisi kuitenkin käyttää houkuttimena myös sitä kuuluisaa maaseudun rauhaa ja väljyyttä, jota suurista kaupungeista ei löydä. Heinäseiväsromantiikkaan ei kannata turvautua, mutta ei maaseudun markkinoinnissa kannata tunnepuoltakaan unohtaa.
Ihanteellisin asumismuoto tietysti olisi, jos sen kuusimetsän reunassa sijaitsevan hirsirunkoisen maalaiskansakoulun voisi hankkia edullisesti muutaman kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Vielä en ole sellaista löytänyt.