Kirjoituksia Väinö Linnasta ei suinkaan ole mikään yhdellä nuotilla laulava ylistyskuoro. On kyettävä sanomaan ääneen, Johanna Oksala kirjoittaa, että "Linnan maailma ei ole vain peitellysti miehinen vaan avoimesti seksistinen".
Pohjantähti rakentaa ymmärrystä ja sovitusta luokkarajojen yli, mutta romaanin alituiseen nyyhkivät ja niiailevat naishahmot todistavat, että Linnan naiskuva oli äärimmäisen stereotyyppinen.
Koska emme kaipaa suojeltua vitriini-Linnaa, teoksen toimittajat sanovat esipuheessaan, mitään kriittistä kysymystä ei voida lukea pois. Oksalan riuska essee "Pitääkö Linna polttaa?" noudattaa totisesti tätä ohjetta.
Mutta ei tässä vielä mitään. Pauli Pylkkö ilmoittaa, että hän lukee mitä tahansa eurooppalaista kirjallisuutta, mutta ei Hegeliä, Habermasia eikä Väinöä. Väinöstä tulee vain paha krapula.
Entäs Väinö kriittisenä realistina? Tämä nero kääntyi "valkoista valhetta" vastaan, kun oli varma että saisi taakseen miljoonan fanin huutosakin, Pylkkö pudottelee. Jarkko S. Tuusvuorelle Linnan kirjat ovat etevää kansansosiologiaa, mutta eivät juuri muuta.
Tässä meille klassikon uusi ruumiinavaus. Diagnoosit vaihtelevat, mutta onneksi henkilökuntaa näyttää olevan tarpeeksi paikalla.