Eme­ri­tus­pro­fes­so­ri on uransa aikana tut­ki­nut läm­mön­sää­te­lyä ja me­la­to­nii­nia – Ur­hei­lus­sa hän valitsi toisen tien kuin olym­pia­kul­taa ottanut isoi­sän­sä: "Ei painia tällä var­ta­lol­la"

Keskeisimpiä tutkimusalueita Seppo Saarelan pitkällä tieteellisellä uralla ovat olleet tasalämpöisten eläinten lämmönsäätely ja aineenvaihdunnan fysiologia, ruumiinpainon säätelymekanismit sekä vuorokausi- ja vuodenaikaisrytmiikka.

Kuva: Jukka Leinonen

Oulun yliopiston emeritusprofessori Seppo Saarela 70 vuotta.

Eläinfysiologian emeritusprofessori Seppo Saarela asuu pellon laidassa Oulun Saarelassa, missä eri sukujen Saareloita yhä riittää kuin Kimejä Koreassa.

Saarela on harrastanut pitkän matkan hiihtoa. Oulujokivarressa siihen on hyvät mahdollisuudet, koska latu Sankivaaraan menee aivan vierestä.

Tämä Saarela ei silti ole urheilupiireissä läheskään yhtä tunnettu kuin isoisänsä Yrjö Saarela (1884-1951), joka palkittiin kreikkalais-roomalaisen painin raskaan sarjan kultamitalilla Tukholman olympialaisissa 1912.

Lontoon olympialaisissa 1908 hän kuului raskaan sarjan ennakkosuosikkeihin, mutta hävisi tahallaan kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Verner Weckmanille. Saarela voitti myös maailmanmestaruuden Helsingissä 1911.

Tukholman kultamitali on kehyksissä Saareloiden olohuoneen seinällä. Nurkkapöydällä komeilee isoisän suuri kunniapalkintopytty vuoden 1908 painikilpailuista.

Viereiseltä seinältä vierasta katsoo olympiapainija ja maailmanmestari voimansa tunnossa. Pentti Koiviston maalauksessa painiasua täydentää komea maailmanmestaruusvyö.

– Minä en ole painia harrastanut, toisin kuin agronomi-isäni. Ei tällä vartalolla. Sen sijaan 1970-luvun alussa innostuin kilpatanssista, missä yhteydessä tapasin myös vaimoni Leenan. Olemme olleet naimisissa yli 48 vuotta, Seppo Saarela kertoo.

– Yhteinen harrastuksemme on nykyään mökkeily Rantasalmella joko kahdestaan tai lasten ja lastenlasten kanssa. Haukivedellä liikumme luonnossa; veneilemme kesällä ja retkiluistelemme talvella. Meiltä kuluu Oulussa aikaa myös Nuorten Ystävien ja Lions-klubi Oulu/Myllyoja-Haapalehdon yhdistystoiminnassa.

Keskeisimpiä tutkimusalueita Saarelan pitkällä tieteellisellä uralla ovat olleet tasalämpöisten eläinten lämmönsäätely ja aineenvaihdunnan fysiologia, ruumiinpainon säätelymekanismit sekä vuorokausi- ja vuodenaikaisrytmiikka.

Kaikkiin näihin vaikuttaa paljon puhuttu ilmastonmuutos, joka pohjoisilla alueilla tarkoittaa lämpenemistä sekä muutoksia kasvi- ja eläinlajistossa.

– Levitäkseen pohjoisille alueille tasalämpöisen eläimen on pitänyt vähintäänkin pystyä pitämään lämpötilansa vakaana läpi vuorokauden myös talvella. Toinen vaatimus on se, että alueella riittää syötävää.

– Pohjoisiin olosuhteisiin pitkän ajan kuluessa tarkasti sopeutuneet lajit taas voivat olla kovin herkkiä. Pieninkin ilmastonmuutos saattaa aiheuttaa niiden vähenemisen tai katoamisen. Luonto ei pysty reagoimaan niin nopeasti kuin tällä hetkellä pitäisi: jääkarhujen elinmahdollisuudet kapenevat, Suomessa ketut syrjäyttävät vähitellen Lapin naalit.

Saarelan uran toinen suuri aihe lämmönsäätelyn lisäksi on ollut käpyrauhasesta erittyvä melatoniini-hormoni, jota pimeähormoniksikin kutsutaan. Sitä otetaan tabletteina korjaamaan häiriintynyttä nukahtamisrytmiä.

– Kun aloitin tutkimukset, melatoniinista ei juuri tiedetty eikä sitä edes hyväksytty hormoniksi. Olin vierailevana tutkijana Teksasissa, kun keksittiin, että melatoniinilla on myös antioksidatiivisia vaikutuksia vapaiden radikaalien eliminoimisessa. Eläinkokeissa pystyimme osoittamaan, että melatoniinia antamalla jopa syövän esiasteiden syntyminen väheni.

Käytännöllisimmät melatoniinitutkimukset liittyivät nukahtamiseen ja nimenomaan aikaerorasitukseen.

– Mitä ihmiselle tapahtuu lennettäessä aikavyöhykkeiden yli? Melatoniinilla vuorikausirytmin voi tahdistaa takaisin 24-tuntiseksi. Tuolloin, 1990-luvun alussa, melatoniinia ei kuitenkaan vielä saanut Suomessa käsikauppatavarana apteekeista.

Merkittävimpänä tieteellisenä saavutuksena, jossa hän on ollut mukana, Seppo Saarela pitää valoherkän opsiini-perheen proteiinin löytämistä ihmisaivoista.

– Tavallisesti valosignaali välittyy silmien verkkokalvon kautta käpyrauhaseen. Ekstraretinaalinen reitti kulkee valoherkkien proteiinien välityksellä. Valoherkkiä proteiineja on eläinkunnassa tavattu alkeellisista yksisoluisista eliöistä nisäkkäisiin asti.

– Suuri evoluution kysymys kuuluu, miksi ne ovat siellä missä ovat. Nykyaikaisilla molekyylibiologisilla ja kuvantamismenetelmillä näiden asioiden tutkiminen on mahdollista. Ennen se ei ollut. Tämän ikäisenä täytyykin haikeana todeta, että nyt olisi paljon mielenkiintoista tehtävää ja tutkimista!

Merkkipäiväänsä Seppo Saarela juhlii perhepiirissä.