Silloin oli kaikilla nälkä", Sirkka Hiltunen muistelee sotavuosia ja nostelee saavista ruisleipätaikinaa leipomispöydälle. Hapanleipätaikina on noussut lämpimässä edellisestä aamusta saakka niin kuin Hiltusen pirtissä lukemattomat kerrat aikaisemminkin vuosikymmenten saatossa.
Tässä leivässä on kuitenkin jotain erityistä: se valmistetaan talon viimeisistä omista rukiista. Vaikka oman jauhon loppuminen ei enää tarkoitakaan nälkää, on tapaus eläkkeellä olevalle viljelijäpariskunnalle merkityksellinen.
Sota-ajan ja säännöstelyn niukkuudesta selvisivät hiukan paremmin ne, joilla oli omaa viljelystä. Sirkka muistelee, kuinka heidän perheelleen riitti jauhoja nisuun ja kastikkeeseen sodan ajaksi, kun isä onnekkaasti sattui kasvattamaan vehnää sotaa edeltäneinä poikkeuksellisen suotuisina kesinä.
Kiikkustuolissa emännän puuhia seuraileva Jaakko tarkentaa, että viljelijöiden jyvälaarit käytiin kyllä mittaamassa ja osa sadosta piti antaa luovutukseen. Lihaakin luovutettiin. Tosin jos perhe oli monilapsinen, saattoi yhteiseen käyttöön annettavat tuotteet korvata heinälläkin. Luovutuksista huolimatta leipää ei aina ollut kauppoihin asti.
"Saksasta piti tuoda", Sirkka kertoo. Hän aloittaa ruispullien pyörittelyn. Pirtin uunissa tuli loimottaa ja lämmittää kodikkaasti. Uunin kuumalla kupeella ovat jo kohoamassa reikäleivät.
"Ohuet reikäleivät leivotaan ensiksi, löysemmästä taikinasta kuin nämä ruispullat", emäntä neuvoo kokemuksesta.
Reikäleipä pitää myös kohottaa hyvin lämpimässä, samoin paistolämpötila on korkeampi kuin limpuilla.
Sirkalla leivän teko on hallinnassa; kotona tyttönä jo tuli autetuksi leivonnassa ja lisäoppi tuli Koivikon talouskoulusta.
Omassa taloudessa kaikkien neljän lapsen ollessa kotona leipää piti leipoa viikottain. Eläkevuosina leipää tehdään vain muutama kerta vuodessa pakastimen ansiosta.
Oman leipäviljan nyt loppuessa Sirkka arvelee tekevänsä ruisleipää viimeistä kertaa. Ulkomainen vilja kaupan hyllystä ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta.
"Nämä viimeiset jyvät säilyivät hyvin yli kymmenen vuotta ilmavassa laarissa", Jaakko selvittää.
Kun tarve ei lasten lähdettyä maailmalle ole ollut kovin suuri, on tuosta viimeisestä yhden hehtaarin sadosta vuosittain jauhettu noin sata kiloa.
Tästä viimeisestä erästä ei kuorittu pois yhtään kuorta ennen jauhamista. Aidot täysjyväjauhot pantiin sitten puhtaaseen paperipussiin. Ruisjauho ei säily hyvänä kovin pitkään, joten sen varastointi on tarkkaa puuhaa.
Voipaketti myllärille
Sotavuosina ja säännöstelyn aikana voin ja kerman tarjoaminen nopeutti palvelujen saantia, jyvien jauhatustakin. "Kaikki piti rasvata", Sirkka Hiltinen mainitsee.
Myllärille piti piilottaa voipaketti säkin suuhun, kun jyvät lähetettiin myllyyn.
"Ouluun radiota korjauttamaan lähtiessään isä sujautti kermapullon takin taskuun. Ilman tätä voitelua radio tuskin olisi tullut korjatuksi", Sirkka arvelee.
Isän mukaan korjaaja oli juonut kerman saman tien pullon suusta.
Sirkka kertoo tapauksesta, jolloin hänen äitinsä matkusti junalla viemään matkalaukullisen leipää siskolleen Hiltalle. Junassa laukku kuitenkin vaihtui toiseen. Äiti löysi saamastaan vieraasta kapsäkistä muun muassa lasipurkillisen kessua.
Vasta myöhemmin kessupurkki tuli avattua, jolloin kessun joukosta löytyi jo härskiintynyt voipaketti. Ruokatavaroita piilotettiin voipolliisin pelossa. Erityisesti äitiä oli tosin harmittanut sekaannuksessa hukkateille joutunut tytön uusi esiliina.
Tekijällä tekijän välineet
Tarinoidessa ruispullat tulevat valmiiksi ja saavat nyt vielä kohota. Hehkuvat hiilet vedetään uunin arinalta pois ja Sirkka alkaa paistaa reikäleipiä. Välineet jäävät odottamaan, josko emäntä sittenkään malttaa täysin luopua leivänteosta.
Puisella saavilla on jo ikää yli viisikymmentä vuotta; se ostettiin Hirvosen aitasta vuonna 1953 ja sai palvella ensimmäisen vuotensa marjasaavina. Saavissa on myös alustuksessa käytetty hierrin, käsityötä sekin.
Leipomapöydän välineistä emäntä esittelee ruusukaulimen, jonka Similän Alma toi aikoinaan Ruotsista, Oulusta kun sellaista ei saanut.
Tämä kaulin on välttämätön reikäleipien onnistumiselle. Reikäleipien tekemiseen käytetty muotti, leipävormu, on valmistettu puhdetyönä rintamalla. Lyhytvartisella pelekalla taas siirretään leipiä.
Hapanleivän sielun, leipäjuuren, Sirkka sai aikoinaan Limingan emäntäkoulusta.
Juurta säilytetään kuivattuna tai pakastimessa leipomisten välillä, emäntä neuvoo. Juurta voi nykyään ostaa leipomoista. Jokaisella juurella on aina oma arominsa.
Sirkka nostelee valmiita reikäleipiä uunista. Täyteläinen leivän tuoksu täyttää pirtin. Kevätaurinko paistaa emännän kutomille räsymatoille, isäntä kiikuskelee keinutuolissa levollisesti.
Seinäkello raksuttaa hiljalleen. Aika on alkanut kulua jotenkin ihan eri tahtiin kuin kaupungissa. Vaikka tietää, että maaseudulla elannon hankkiminen on ollut ankaraa työtä, jossa tunteja ei laskettu, välillä niukkuuttakin, soisi hyvien asioiden silti yhä säilyvän.