Äitiys on suuri asia, kestojulkkis tuumasi. Niin se on, tottavie, kun kuusamolaisemäntä ensi kesän yönä herää sängystään vatsanväänteisiin. Laajan ja lämpimän lätäkön päällä makaava nainen tietää olevansa seikkailun avainhenkilö.
Hän räjähtää toimintaan heti ja siekailematta. Kaataa avustajaksi lupautuneen isännän naamalle lasin kylmää vettä ja kahvipannullisen perään. Ja kun isäntä alkaa haria housuja jalkaansa, emäntä jo keinuu keittiöön, väsää eväsvoileivät ja täyttää termospullot. Keittiön pöydälle emäntä kirjoittaa tiedonannon: "Älkää tapelko. Pakasteessa pizzaa. Palataan ensi viikolla."
Kuusamolaisisäntä istuu jo auton ratissa ja antaa seikkailijalle täydet pisteet; ei edes huohotus kuulemma haittaa ensimmäisen tehtäväosion tyylipuhdasta suoritusta. Lisäbonukset emäntä saa siitä, että heittää farmarin takapenkille kameran, kaksi tyhjää filmirullaa ja videokameran.
Kävi verryttelystä, emäntä vähättelee ja vilkaisee rannekelloaan. Avustaja painaa kaasun pohjaan ja pikkukivet kolisevat auton pohjassa, mutta se on pientä verrattuna jyskeeseen, joka käy emännän sisuskaluissa.
Oikea reittivalinta voi säästää seikkailijoilta jopa 20 minuuttia. "Oikaistaan Penttilänvaaran kautta", emäntä päättää ja vaikea on siihen isännän vastaan sanoa, kun huohotus on soratien pätkällä muuttunut puuskutukseksi.
Murtovaara, Penttilänvaara, Kuolio. Mikäpä on ajella yöttömässä yössä ja ihailla usvaa vaarojen päällä. Isäntä herättää vielä puolitutun kauppiaan Kuoliossa bensaa myymään ja käy kohteliaana miehenä tankkauksen päälle "on se säitä pijelly" -tyyppisen pikapalaverin kaupanpihalla.
"Siinä meni kyllä varttitunti ihan munilleen", emäntä sättii, mutta keskittyy tiiviisti jatkotehtäviin.
Eikä aikaakaan, kun tielle kasautuu vastoinkäymisiä porotokan muodossa ja on taas avustajan vuoro rehkiä. Isäntä painaa taas jarrut pohjaan, kahlaa ojaan ja alkaa taitella risuja, ei poro käsillä huitomisesta ymmärrä. Viisi minuuttia enää, emäntä karjaisee ikkunan raosta eikä tarkoita rastiin uhrattua aikaa vaan polttojen väliä.
Nyt isäntää nälättää niin, että matka ei jatku ennen makkaravoileipätankkausta. Seikkailijan kärsivällisyys näyttää olevan koetuksella, mutta hyvin hän pitää mölyt mahassaan. Tiimityöstä tulee kyllä täydet pisteet, isäntä röyhtäisee ja tarttuu rattiin.
Sinnikkäästi emäntä käy vielä Taivalkosken Inkeellä pusikossa pissalla. Avustajan kehut emäntä kuittaa kiroilemalla, mistä avustaja päättelee, että viimeinen tehtäväosio on nopeuskisa.
Tulitauon kahvion kohdalla seikkailijaa alkaa ponnistuttaa. Yöradion räppikimara parantaa onneksi maailmaa peittämällä osan vänkärin paikalta lähtevästä uikutuksesta. "Jos ajetaan reilua ylinopeutta ehditään Pudasjärvelle, ennen kun kohdunsuu on ihan auki. Siellä voisi olla terveyskeskuksessa avustaja vastassa", isäntä suunnittelee.
Mutta ei puhettakaan että seikkailijamme luovuttaisi. Hän aikoo tehdä sen, mitä Kuusamon kunnanisät häneltä ja yli kahdeltasadalta naiselta vuonna 2004 odottavat.
"Minä synnytän Oulun yliopistollisessa sairaalassa."
Ja niin, auringon jo noustua korkealle taivaan laelle, emäntä ja isäntä ylittävät Oysin kynnyksen. Tehtävä on täydellisen epäonnistunut, sillä enää ei ole mitään synnytettävää. Emännän kainalossa on jo pieni käärö, Ylikiimingin tien pientareelle puskettu.
Mutta seikkailu on muuttanut seikkailijat - kuusamolaiset tajuavat, että voisi olla kivaa olla oululainen.