Ely-kes­kus: Luvat myön­net­tiin tarkoin pe­rus­tein

Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen ei allekirjoita kansanedustaja Martti Korhosen lausuntoja valvonnan puutteellisuudesta. Pääkkösen mukaan Talvivaaran valvonta on ollut asianmukaista ja määrällisesti jopa ennätysmäistä.

Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen ei allekirjoita kansanedustaja Martti Korhosen lausuntoja valvonnan puutteellisuudesta. Pääkkösen mukaan Talvivaaran valvonta on ollut asianmukaista ja määrällisesti jopa ennätysmäistä.

"Teimme vastikään ympäristöministeriölle selvityksen valvontatoimista. Ministeriössä huomattiin, että valvontamme on ollut tarvetta vastaavaa ja moninkertaista verrattuna muiden teollisuuskohteiden valvontaan."

Pääkkönen kiistää Korhosen väitteen, jonka mukaan kaivoksen ympäristölupa olisi myönnetty liian kevyin perustein. "Luvat myönnettiin tarkoin perustein ja erityisen monipuolisen harkinnan jälkeen. Tietysti jälkikäteen voi miettiä, olisiko jossain ollut vielä tarkennettavaa, mutta päätökset tehtiin varmasti parhaalla mahdollisella tavalla senhetkisten tietojen pohjalta."

Pääkkönen sanoo, että Talvivaara on noudattanut lupaehtoja keskimääräisesti. Ehdoista poikkeavia tilanteita on kuitenkin tullut ilmi. Alkuvaiheessa ne liittyivät pölyyn ja myöhemmin rikkivetypäästöihin. "Natriumin, sulfaatin ja mangaanin osalta lupahakemuksessa ilmoitetut raja-arvot ovat ylittyneet vesistöpäästöissä, ja asiaan on luonnollisesti myös puututtu."

Talvivaarasta on tehty poliisille kolme tutkintapyyntöä, joista yhden jätti Kainuun ely-keskus. Oulun alueellisen talousrikosyksikön johtaja, rikosylikomisario Kari Pakanen kertoo niiden tutkinnan menneen eteenpäin. Tutkinnan valmistumisaikataulua ei Pakasen mukaan voi vielä arvioida.

Lue lisää perjantain Kalevasta.

Ilmoita asiavirheestä