Maailmantalous elpyy nyt vauhdilla. Sitä monikaan ei rohjennut vielä viime kesänä ennustaa. Yhdysvaltain kasvuluvut viime vuoden lopulla olivat 1990-luvun huippuvuosiinkin verrattuna kovia. Kiinassa kirjataan kaksinumeroisia lukuja. Venäjä huitelee eteenpäin viiden-kuuden prosentin vauhtia. EU:n uusissa jäsenmaissa taloudellinen kasvu on myös nopeaa. Se voisi olla paljon rivakampaakin, mikäli EU:n suurista jäsenmaista löytyisi nykyistä enemmän omaa kasvuintoa.
Suomessa eletään melkein lamatunnelmissa, vaikka meillä ei vuoden 2001 alun jälkeen ole nähty miinusmerkkisiä kasvulukuja. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet muihin euromaihin verrattuna kadehdittavan nopeasti. Aasian ja Pohjois-Amerikan kasvupyrähdys on myönteinen uutinen myös Suomelle. Jos euron vahvistuminen on ollut huono uutinen, niin onhan se hyvä asia, että markkinat edes jossain vetävät.
Maailmantalouden elpyminen on useissa puheenvuoroissa pantu Yhdysvaltain onnistuneen talouspolitiikan tiliin. Rahapolitiikkaa on kevennetty ennennäkemättömällä vauhdilla. Lyhyt korko on ollut yhden prosentin tasolla jo jonkin aikaa. Korkoalen lisäksi amerikkalaisia kuluttajia on muistettu toistuvilla veronalennuksilla.
Elvyttävä rahapolitiikka on Yhdysvalloissa vaikuttanut toisella tavalla kuin oppikirjoissa opetetaan. Huippumatalat korot eivät ole juurikaan kannustaneet yrityksiä investoimaan. Sen sijaan ne ovat tukeneet yksityistä kulutusta. Vaikutus kulutukseen on ollut poikkeuksellisen suuri sen takia, että amerikkalaiset ovat voineet vaihtaa asuntolainansa uusiin alempikorkoisiin lainoihin. Asuntohintojen nousu on kannustanut kuluttajia lisävelanottoon. Veronalennuksista suuri osa on mennyt suoraan kulutukseen. Huippumatala korko ei ole siis kannustanut säästämiseen.
Euroalueen taloudellinen kasvu on koko ajan ollut hitaampaa kuin Yhdysvalloissa, eikä maailmantalouden vahvistuminen ole vielä juurikaan näkynyt euroalueella. Vahvistuneesta eurosta huolimatta euroalueen murheenkryyninä ei ole ollut vienti vaan kotimainen kysyntä.
Olisiko euroalueen kotimaista kysyntää voinut piristää amerikkalaisilla lääkkeillä? Vaikka rahapolitiikalla ei ole tähdätty kasvutavoitteisiin, sen keventämisellä on ollut merkittävä elvyttävä vaikutus myös euroalueella. Se on pehmentänyt olennaisesti euron vahvistumisen kielteisiä vaikutuksia vientiin. Investointeja ei sillä ole potkaistu käyntiin, mutta niinhän ei ole käynyt Yhdysvalloissakaan.
Toisin kuin Yhdysvalloissa rahapolitiikan keventämisen vaikutukset yksityiseen kulutukseen ovat euroalueella jääneet pieniksi. Keskeisenä syy siihen on erilainen asuntorahoitusjärjestelmä. Harvassa euroalueen maassa on mahdollista käyttää lyhyiden korkojen laskua nopeasti hyväksi asuntolainojen hoitokulujen alentamiseen. Poikkeuksia ovat Hollanti ja Suomi. Erityisesti Suomessa eurojärjestelmän rahapolitiikka jos mikään on ollut kotitalouksia hellivää ja yksityisen kulutusta ja asuntorakentamista elvyttävää.
Finanssipoliittisen elvytyksen kannalta euroalueen maiden tilanne on huomattavasti Yhdysvaltoja heikompi. Elvytykseen ryhdyttäessä liittovaltion budjetti Yhdysvalloissa osoitti melkoista ylijäämää. Euroalueella ei ylijäämä kertynyt edes nousukauden aikana.
Euroopan maissa julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys on toistuvasti todettu heikoksi. Siksi alijäämien tietoinen paisuttaminen tekee veronmaksajat entistä varovaisemmiksi, ellei samalla kerrota, miten alijäämistä myöhemmin on tarkoitus päästä eroon. Euroopassa, jossa verotus on ennestäänkin korkea, kansalaiset tuskin rientävät kuluttamaan, jos he tietävät veronalennusten jäävän tilapäisiksi.
Yhdysvalloissa huoli valtiontalouden kestävyydestä on pienempi, koska ikääntymisen aiheuttamat rasitteet ovat siellä vähäisempiä. Lisäksi alhaisen veroasteen maassa verojen kiristäminen on käyttökelpoinen keino alijäämän supistamiseksi. Silti on vielä liian aikaista keroa, päättyykö Yhdysvaltojen elvytystarina onnelliseen vai onnettomaan loppuun. Ainakin 1980-luvun kokemukset osoittavat sen, että julkisilla alijäämillä tuettu kasvu heikensi talouden yleiskuntoa ja lisäsi rahoitusmarkkinoiden epävakautta.
Japanissa raha- ja finanssipoliittista elvytystä on yritetty kymmenen vuoden ajan monta kertaa. Tuloksena korot vajosivat nollaan ja valtion velkasuhde alkaa pian lähestyä 200 ja on jo ylittänyt 150 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mitään talouden elpymistä ei tällä politiikalla saatu aikaan. Viimeaikainen talouden vahvistuminen perustuu kokonaan muihin tekijöihin.
Suomessa on virinnyt vilkas keskustelu elvytyksen tarpeesta juuri nyt, kun maailmantalous vahvistuu ja Suomikin on pääsemässä sen imuun mukaan. Keskustelua kuitenkin häiritsee se, että sana elvytys ymmärretään kovin monella tavalla. Talouspolitiikassa sana elvytys liittyy perinteisesti suhdannepolitiikkaan. Ajatellaan, että matalasuhdanteessa tulee turvautua elvyttäviin toimenpiteisiin kuten verojen alentamiseen tai investointien poisto-oikeuksien laajentamiseen. Jos tähän uskoo, silloin täytyy olla valmis suosittelemaan korkeasuhdanteessa kiristäviä toimenpiteitä kuten verojen korotuksia tai poisto-oikeuksien rajoittamista.
Tuloverojen alennukset voivat tämän päivän tilanteessa olla hyvinkin perusteltuja. Niillä voi olla jokin elvyttävä vaikutus, koska ne lisäävät kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja. Vetoaminen elvytykseen vaikuttaa kuitenkin kaukaa haetulta, sillä eihän kotitalouksien käytettävissä olevissa reaalituloissa tai yksityisessä kulutuksessa ole nähty häivääkään matalasuhdanteesta.
Veronalennuksilla sitä vastoin voi olla talouden yleiskuntoa kohottavia vaikutuksia. Ne ovat perusteltavissa, jos niiden avulla voidaan - niin kuin itse uskon - nostaa työllisyysastetta ja lisätä kansantalouden pitkän aikavälin kasvuvauhtia.