Yhdysvalloissa otettiin käyttöön uusi keino finanssikriisistä selviämiseksi. Roskapankin sijasta liittovaltio ostaa nyt horjuvien pankkien osakkeita. Äkkikäännös kertoo ongelmien syvyydestä.
Talousvaikeuksissa kamppailevassa Yhdysvalloissa hyväksyttiin viime kuun alussa laki jättimäisestä roskapankista, johon oli tarkoitus lapioida luottoja myöntävien pankkien "myrkyllisimmät" eli suurimpia riskejä sisältävät lainainstrumentit. Toimen oli määrä tukea horjuvien pankkien kykyä antaa uusia luottoja asiakkaille. Kongressin päätöksen jälkeen presidentti George W. Bush julisti Yhdysvaltain näyttäneen maailmalle, että se kykenee vakauttamaan markkinansa ja pitämään johtoasemansa maailmantaloudessa.
Valitettavasti vain väitteen jälkimmäinen osa piti ja pitää paikkansa. Yhdysvallat on maailman suurin kansantalous, ja sen syvät ongelmat vetävät alamäkeen koko maailmantaloutta. Julistuksen ensimmäinen kohta ei toteutunut. Markkinat eivät vakautuneet. OECD:n tuoreen ennusteen mukaan loppuvuoden talouskasvu romahtaa miinukselle Yhdysvalloissa: maan kansantuotteen odotetaan supistuvan 2,8 prosenttia.
Toissapäivänä pää olikin tullut vetävän käteen Washingtonissa. Valtiovarainministeri Henry Paulson joutui kertomaan, että roskapankki-malli hylätään ja tilalle otetaan tehokkaammaksi arveltu lääke: ongelmapankkien ja luottoyhtiöiden osakkeiden osto veronmaksajien rahoilla. Näin talouden hyytymien pitäisi liueta ja toimeliaisuuden käynnistyä.
Ensireaktioiden perusteella dramaattinen linjanmuutos ei herättänyt luottamusta. Yhdysvaltain pörssikurssit putosivat heti useita prosentteja. Kyse saattoi olla säpsähdyksestä, mutta ehkä syvemmistäkin epäluuloista. Tukipäätöstä voikin lukea sekä myönteisestä että kielteisestä näkökulmasta.
Positiivinen kuvaus on se, että Yhdysvaltain päättäjät arvioivat valppaasti talouden kehitystä ja yksinkertaisesti katsoivat, että uusi keino on entistä tehokkaampi. Negatiivinen tulkinta on se, että Yhdysvaltain liittovaltion ote maan taloudesta on kirvonnut ja että johdonmukainen päätöksenteko on vaihtunut poukkoiluun. Ministeri Paulson itse totesi, että jos tosiasiat muuttuvat, myös strategiaa on muutettava. Sitä on tietysti paha kiistää. Nyt sopii toivoa, että suora pääomatuki todella tuuppaisi myönteisen kehityksen liikkeelle.
Päätöksen taustalla yhtenä tekijänä on Yhdysvaltain kansantaloudelle tärkeän autoteollisuuden syvä kriisi, jossa konkurssiuhka varjostaa kaikkien kolmen suuren valmistajan eli GM:n, Fordin ja Chryslerin toimintaa. Nämä satojatuhansia ihmisiä työllistävät jätit ovat ilmaisseet halunsa valtion tukeen. Suoraa tukea näille ei kuitenkaan ole tulossa, mutta epäsuoraa kylläkin: Paulson piti avoinna mahdollisuutta tukea autolainoja myöntäviä luottoyrityksiä.
Näiden päätösten jälkeenkin Yhdysvaltain autoteollisuus säilyy purkamattomana miinana. Ala on yksinkertaisesti ollut kyvytön reagoimaan kuluttajien ja ympäristön vaatimuksiin, jotka vievät kohti pienempiä ja vähäpäästöisiä ajoneuvoja.
Yhdysvaltain talouskriisin hoitoa vaikeuttaa kaikkiaan se, että maan presidentti ja ministeristö valmistautuvat vallanvaihtoon samaan aikaan, kun kansantalous huutaa johdonmukaisuutta ja jämäkkyyttä. Siksi uuden ja vanhan hallinnon tehtävien synkronointi vallanvaihdon yhteydessä on nyt tavallista tärkeämpää. Demokraattien Barack Obaman hallinnosta on yhä selvemmin tulossa republikaanisen valtakoneiston tuottaman ongelmajätteen käsittelylaitos.