Suomen Pankki on tehnyt sisäiseen käyttöönsä laskelmia, joiden mukaan työntekijöiden vuotuisen työajan pidentäminen sadalla tunnilla kohentaisi Suomen kilpailukykyä huomattavasti. Talouskasvu saisi noin 1,2 prosenttia ennustettua nopeamman pyrähdyksen vuodessa.
Helsingin Sanomien (5.6.) haltuunsa saaman keskuspankin muistion perusteella työajan pidentäminen kasvattaisi vuotuista bruttokansantuotetta jopa 11 miljardia euroa kuuden vuoden kuluessa.
Vertailun vuoksi: pidennyksen tuoma kokonaishyöty kattaisi julkisen talouden velkaantumisesta ja kestävyysvajeesta syntyneen kymmenen miljardin euron kuopan, joka on säästettävä umpeen.
Suomen Pankin mukaan työajan lisäämisellä olisi merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen ja ennen kaikkea hintakilpailukykyyn. Pidennys toimisi kuten takavuosien devalvaatio, jossa valuuttana olleen markan arvoa heikennettiin suhteessa muihin valuuttoihin.
Näin teollisuuden kilpailukyky saatiin rahapolitiikan keinoin nousemaan ja vienti vetämään taloustaantumassa. Samalla devalvaatio alensi kaikkien palkkoja.
Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenenä Suomi ei voi devalvoida valuuttaansa euroa. Kilpailukyvyn parannus ja työn hinnan lasku pitää hankkia muuta kautta.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti ennen hallituksensa muodostamista, että yhteiskuntasopimuksessa sitouduttaisiin sadan tunnin työajan pidennykseen ilman palkkojen vastaavaa korotusta. Esitys ei ottanut tulta.
Pidennys tarkoittaisi samaa kuin noin kuuden prosentin palkanalennus. Koska palkkoja ei lompakkotasolla leikattaisi, kulutuskysyntä kotimaan markkinoilla ei notkahtaisi eikä työttömyys lisääntyisi.
Yhtälö on periaatteessa selkeä: kun samalla palkalla tehdään enemmän töitä, tuottavuus kasvaa ja työn yksikköhinta halpenee. Tuloksena kilpailukyky kohenee.
Työajan pidennys sata tuntia tarkoittaa keskimäärin 2,5 viikon mittaista lisätyörupeamaa vuodessa. Pidennys on mahdollista toteuttaa usealla eri tavalla riippuen toimialasta.
Yksi vaihtoehto on lopettaa työajan lyhennysvapaat eli niin kutsutut pekkaspäivät. Niitä kertyy sata tuntia vuodessa aloilla, joissa viikkotyötuntimäärä on 40.
Muita malleja ovat lyhyempi vuosiloma, lomarahojen leikkaus tai noin puoli tuntia pitempi työpäivä.
Työajan pidennystä ei ole kokeiltu missään maassa siinä mittakaavassa, josta Suomessa on keskusteltu.
Mallissa on varjopuolensa. Kun palkkakulut eivät alene, yrityksillä on houkutus vähentää työvoimaa työpanoksen kasvaessa.
Työn tarjonnan lisääminen ei auta, jos yritysten tilauskantoja ei saada kasvamaan. Tällöin vaarana on työtahdin hidastuminen, tuottavuutta nakertava hukkatyö.
Kaikesta huolimatta radikaaleja toimia on uskallettava kokeilla. Työvoiman tarjonnan ohella on paikallaan selvittää, onko kilpailukyky kunnossa myös muualla tuotantoketjussa, esimerkiksi laadussa, markkinoinnissa ja johtamisessa.
Pääkirjoitus