Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin mukaan Nokia on nousemassa ahdingostaan. Vuosi sitten tuore toimitusjohtaja kuvaili yhtiön tilannetta julki vuotaneessa muistiossaan palavalla öljylautalla seisomiseksi.
Elop kommentoi Nokian tilannetta viikonloppuna Business Day-lehdelle Etelä-Afrikan Sandtonissa sanoen, ettei Nokia enää seiso palavalla lautalla vaan edessä on kasvun aika.
"Palavan öljylautan aika oli vuosi sitten, sen jälkeen paljon asioita on muuttunut."
Elopin mukaan hänen optimisminsa yhtiön tulevaisuudesta perustuu uuteen, vuosi sitten julkistettuun strategiaan. Elop ei suoraan vastannut kysymykseen, vieläkö yhtiö aikoo vähentää työpaikkoja vaan totesi Nokian jatkossakin tarkkailevan ja reagoivan muuttuviin olosuhteisiin.
Elop myös kertoi yhtiön investoivan tänä vuonna Etelä-Afrikkaan.