Jälleen uusi raportti kertoo synkkiä tietoja ympäristön tilasta. Maapallon eläinten määrä on pudonnut viime vuosikymmeninä jyrkästi.
Tilanne ei onneksi ole toivoton. Kehityksen kääntäminen vaatii kuitenkin määrätietoisia päätöksiä.
Muutama viikko sitten maailmaa herätteli hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti. Se nosti hätkähdyttävästi näkyville ne muutokset, joita tapahtuu ympäristössä maailmanlaajuisesti, jos ilmaston lämpenemistä ei saada jarrutetuksi.
Tällä viikolla oman ympäristöä koskevan raporttinsa julkisti WWF eli Maailman luonnonsäätiö. Sen tieteellisin menetelmin toteutetun Living Planet -selvityksen uutiskärki ei ollut miellyttävää kuultavaa sekään.
Raportti kertoi, että maapallon selkärankaisten määrä on vähentynyt vuosien 1970 ja 2014 välillä peräti 60 prosenttia.
Kysymys on eläinyksilöiden määrän romahduksesta, mutta yksilöiden määrän voimakas putoaminen merkitsee myös sukupuuttojen uhkaa. WWF:n mukaan menossa on nyt ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto.
Luonnon monimuotoisuuden eli elonkirjon köyhtyminen on dramaattista kehitystä siinä, että kerran menetettyä lajia ei enää saa takaisin.
Merkittävimmin eläinmaailmaa köyhdyttävät tekijät ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset. Ne tuhoavat elinympäristöjä. Muihin syihin kuuluvat esimerkiksi vieraslajit, saastuminen ja ilmastonmuutos.
Maankäytön muutokset tarkoittavat esimerkiksi metsien raivaamista laitumiksi tai muuksi maatalousmaaksi. Karuja esimerkkejä tästä on nähty esimerkiksi Brasiliassa, jossa entisten sademetsien sijoilla laiduntaa nyt yhä useammin nautakarja.
WWF:n raportin esiin nostamia huolia alleviivaa nyt se, että Brasilian presidentiksi juuri valitun Jair Bolsonaron tärkeysjärjestyksessä maataloustuotannon voimistaminen näyttää kirkkaasti jyräävän sademetsien suojelun.
Vaikka sormella ei kannata osoittaa vain yhtä maata tai aluetta, juuri Etelä- ja Keski-Amerikassa selkärankaisten määrä on pudonnut vuoden 1970 jälkeen kaikkein jyrkimmin, jopa 89 prosenttia. Lukemat ovat kuitenkin vajonneet kaikissa osissa maapalloa.
Nisäkkäissä merkittävä yksilömäärien pudottaja on salametsästys. Se selittää vajaat 40 prosenttia eläinten vähenemisestä. Tunnetuimpia salametsästäjien kohteita ovat sarvikuonot, joiden sarvilla oletetaan aasialaisissa uskomushoidoissa olevan terveyttä ja mieskuntoa kohottavaa vaikutusta.
Eläinmäärien putoaminen tai lajien katoaminen on ilmastonmuutoksen verrattuna siinä erilainen uhka, että edellinen ei aiheuta yhtä suoraa uhkaa ihmisten elämälle ja toiminnalle kuin jälkimmäinen.
Eläinten katoaminenkin muuttaa kuitenkin maailmaa dramaattisesti köyhemmäksi ja mittaa lahjomattomasti nyt päätöksiä tekevän sukupolven moraalia ja vastuuntuntoa.
Myönteinen näkökulma asiaan on, että kun uhat ovat ihmisen aiheuttamia, myös tilanteen pelastus on tämän sukupolven päätöksin mahdollista. Päättäjien toimet ovat olennaisia, mutta eivät yksin ne. Jälleen kyse on myös siitä, millaisia valintoja tavalliset ihmiset tekevät arkielämässään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.