"Ensi perjantaina olisi Marie Antoinette." "Onko se ulkomainen?" "Tarjolla on aika paljon suomalaistakin."
Oululaiset Paula Kivelä ja Anne Pelkonen suunnittelevat elokuvateatterin edessä seuraavaa elävien kuvien istuntoa. Elokuviin tai teatteriin ei mennä tuosta vaan, sillä näkövammaiselle Paula Kivelälle mikä tahansa tarina ei esityksessä aukea. Juonen pitää olla ymmärrettävä, ei liian moderni, Anne Pelkonen tietää. Hän on ollut Kivelän henkilökohtaisena avustajana vuoden ajan, ja yhteisiä kulttuurinautintoja löytyy monenlaisia.
"Hiliman päivät -kesäteatteriesityksen juoni oli sellainen, ettei me pysytty kärryillä lainkaan", Pelkonen ja Kivelä naureskelevat. Pelkonen ehti selostaa alkua, että nyt se tuli autolla pihalle. Siinä sitten naiset istuivat loppuesityksen tyytyväisinä, että mihin se aurinko paistaa milloinkin.
"Oli lämmin päivä, ja me jännäsimme, tuleeko aurinko meidän kohdalle, että mihin me siitä helteestä sitten siirrytään", Pelkonen tarinoi.
Vuosi jälkeen ensimmäisen yhteisen teatteriesityksen Pelkonen muistaa, miten häntä jännitti ensimmäisellä kerralla. "Että osaanko kertoa oikein", Pelkonen muistelee. Enää häntä ei jännitä.
Osa häiriintyy selostuksesta
Molemmat tykkäävät nauraa. Ja musiikki tuo oman lisänsä. Heillä on samanlainen maku. Kun Kivelä ei näe mitään, äänet ovat tärkeä tekijä. Onko puhe selkeää, korkeaa, matalaa, miellyttävää, kireää.
"Tuomo Holopaisen äänen tunnistan mistä vain. Hänellä on miellyttävä ääni", hän kertoo luonto-ohjelmista, lukuisista kirjakaseteista ja televisio-ohjelmista tutusta äänestä.
Näkövammainen huomaa penkin pehmeyden ja istuttavuuden, penkkirivien kapeuden, salin kaikuisuuden, portaiden jyrkkyyskulman ja väkimäärän. Elokuvissa makeispussit rapisevat ja limsapullon korkit suhahtelevat.
Kivelä ja Pelkonen kertovat, että heidän kohdalleen ei ole kertaakaan osunut sellaista, että avustajan juonen kulkua selkeyttävästä kuiskuttelusta olisi huomautettu. Mutta kyllä sellaistakin sattuu.
"Olin viime kesänä Karstulassa kesäteatteriesityksessä, ja avustajani kuiskasi minulle jotakin juonesta. Samassa avustajaani potkaistiin takapenkistä jalkaan. Tauon aikana takana olevat vaihtoivat paikkaa", Kivelä muistelee.
Hän tietää, että Oulussa näkövammaiset käyvät elokuvissa ja teatterissa siinä missä muutkin. Hän on lukenut lehdistä kritiikkiä, että mitä asiaa sokealla eläviin kuviin olisi. "Luemmehan me kirjojakin", Kivelä sanoo.
Tosinaan teatterissa voi saada käyttöönsä kuulokkeet, jolloin ryhmä näkövammaisia voi kuunnella kuulokkeet päässä, ja avustaja kuvailee kohtauksia, ilmeitä, tunnelmia.